VIIKKOENNAKKO 13/2015
23.3.2015
Junior Watson ja Emil
Arvidsson vierasilla
Viikossa on rutkasti kansainvälistä väriä.
J. Leino pitkästä aikaa blues-areenalla.
Jake's Blues Bandilla kiintoisa solisti
Keravan-keikalla.

Kulttikitaristi Junior Watson tulee Suomeen
viiden keikan kiertueelle. Rupeama
käynnistyy tiistaina Helsingin Malmitalolta.
Keskiviikkona konserttipaikkana on
Hämeenlinnan Suistoklubi ja torstaina
Tampere-talo. Viikonlopun keikat ovat
Raumalla (Poselli, perjantai) ja Turussa (Kino
Domino, lauantai).

Mike "Junior" Watsonin bändissä soittavat
basisti
Bill Troiani, rumpali Alex Pettersen
ja suomalaisvahvistuksena saksofonisti
Juho
Hurskainen
. Kaikkina iltoina yleisön
lämmittää tunnelmaan
Jo' Buddy, Junior
Watsonin pitkäaikainen ystävä.
Junior Watson Rauma Bluesissa 2010
Kuva: Marko Aho
Watson tekee varsin ansiokasta uraa bändien jäsenenä ja sessiomuusikkona,
mutta vuoden 1994 soololevyllään "Long Overdue" hän asteli vihdoin
kirkkaaseen valokiilaan. Sooloura on usein jäänyt ahkeran bändisoittamisen
varjoon; seuraava soololevy "If I Had a Genie" pullahti julkisuuteen kahdeksan
vuotta debyytin jälkeen. Kolmas varsinainen soololevy "Jumpin' wit Junior"
ilmestyi kolmisen vuotta sitten. Suomessa Watson on esiintynyt muun muassa
Rod Piazza & The Mighty Flyersin ja Hollywood Blue Flamesin riveissä.

Ruotsalainen
Emil Arvidsson ja kotimainen rytmiryhmä The Frostbites (basisti
Jaska Prepula, rumpali Mikko Peltola) liittoutuvat viikonlopuksi. Arvidsson
muistetaan hyvin yhtyeensä
Emil & The Ecstaticsin keulahahmona ja eräänä
lahjakkaimmista ruotsalaisista nuoren polven bluesartisteista. Keikoilla pääpaino
on Emilin omassa materiaalissa. Lainakappaleita kuullaan muun muassa
Magic
Samin
sävelaarteistosta.

Emil Arvidsson & The Frostbitesin keikat ovat perjantaina Vaasan O'Malley'sissä
ja lauantaina Ylivieskan Bar 5:ssä.

Kitaristi
Jartse Tuomisen puuhaama GTR Tour lähtee liikkeelle keskiviikkona
Helsingin Nosturista. Tuomisen kanssakitaristeina soittavat tänä vuonna
Erja
Lyytinen
ja Ben Granfelt.

Torstaina GTR Tourin annista saa nauttia yleisö Kouvolan Vaakunassa.
Perjantaiksi siirrytään Vuokatinhoviin ja lauantaiksi Hotelli Ilvekseen Tampereelle.
Kymmenvuotisjuhlaansa viettävän kitararundin bändissä soittavat
Okke
Komulainen, Pekka Siistonen, Juha Verona
ja Rami Eskelinen.

Helsingin klubiviikkoa vietetään kolmessa paikassa. Mojo Club avaa pelin
keskiviikkona Herttoniemen Treffissä. Talon yhtye
Siberian Blues Huskies saa
solistikseen
Dr Helanderin. White Knuckles Trio pitää ääntä perjantain Ghetto
Blues –sessiossa Juttutuvassa. Käpygrillin juuriperjantaissa touhuaa
Maisteri T &
Lihan Tie.

Blues-viikko 13

Kouvola: Nuori kitaristi Paavo Pesonen esiintyy Kuusankosken kirjastossa
maanantaina kello 18 alkaen. Perjantaina Eskolanmäen Tavernassa Hauki Blues
Band yhdistää voimansa vanhan kunnon J. Leinon kanssa.

Tampere: Paapan Kapakassa keskiviikkona Wang Dang Dudes. Tampere-talossa
vietetään viikonloppuna
The Beatles -tapahtumaa.

Helsinki: Parhaan bändin Finnish Blues Awardilla vastikään palkittu Micke Björklöf
& Blue Strip on torstaina keikalla Bar Loosessa. Storyvillen torstaissa Junk
Brothers Blues Band. Samassa paikassa soittaa perjantaina ja lauantaina
ruotsalais-suomalais-brittiläinen Trickbag. Anne Pion & The Pioneersilla on
lauantaina veto Bar Mendocinossa.

Lahti: Metrossa esiintyvät torstaina Baby Boy Varhama, Matti Hussi ja Antti
Akkanen. Lauantaina Möysässä Honey B & T-Bones sekä Hauki Blues Band feat.
J. Leino.

Raasepori: Karjaan Pub Norriksessa perjantaina Lena & The Slide Brothers.

Kerava: Jake's Blues Band on lauantaina keikalla Cosmopolissa. Yhtye saa
keulilleen itsensä Andy McCoyn.

Turku: Micke Björklöf & Blue Strip on mukana Kino Dominon lauantai-illassa Junior
Watsonin ja Jo' Buddyn ohella.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2015
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats