VIIKKOENNAKKO 18/2015
26.4.2015
Studebaker John tulee
ihmettelemään vappua
Chicago-artisti vierailee Tampereella ja
Kymenlaaksossa. Vappubileitä vietetään
Seinäjoella ja Kotkassa. J.J. Calea
kunnioitetaan Helsingissä.

Chicagon mies Studebaker John sai
viimevuotisella Suomen-kiertueellaan siinä
määrin positiivisen vastaanoton, että hän
saapuu iloksemme toistamiseen. Tällä kertaa
kaveri heittää neljä keikkaa.

Viime syksynä Studebaker John esiintyi
Titty
Bar Tim Blues Bandin
kanssa. Yksi keikoista
oli Blues Live! –festivaalin pääkonsertissa
Jyväskylässä. "Kokoonpanolla olisi ollut
rahkeet esiintyä perinteisellä Chicago-blues –
kokoonpanolla, mutta sellainen
Muddy
Waters–Willie Dixon
–osasto ei ole
Studebaker Johnin juttu. Raaka, riisuttu ja
vahvasti fiilikseen perustuva sointi on
hänelle ominaisempaa", Blues-Finland.com
niputti.
Studebaker John Jyväskylässä viime
lokakuussa. Lue
raportti
Kitaristi-huuliharpisti-laulaja Studebaker Johnin rundi alkaa keskiviikkona
Tampereelta. John soittaa triokokoonpanolla Teatteriravintola Kiven Down Home
Kivi –illassa. Vappupäivänä mies sooloillee Kouvolan House of Rock Barissa.
Lauantaina on kahden keikan työmaa: Studebaker soittaa päiväkeikan Kouvolan
Pub 23:ssa ja iltakeikan triolla Kotkan Kairossa. Kairon-illassa on mukana Titty
Bar Tim Blues Band.

Kairossa virittäydytään vappufiiliksiin jo aattona. Silloin stagen ottavat
Honey B
& T-Bones
sekä Tina Bednoff & The Cocktailers. Titty Bar Tim Blues Bandin
vappuaattoilta taas kuluu Kouvolan House of Rock Barissa.

Seinäjoen hotelli-ravintola Almassa pidetään vappuaattona Hokahey Blues Party.
Micke Björklöf & Blue Strip, Lena & The Slide Brother Duo ja Joojoomiehet
tahdittavat hauskanpidon.

Helsingin klubit eivät hellitä vappunakaan. Keskiviikkona Mojo Clubin talon yhtye
Siberian Blues Huskies saa solistivieraakseen Neil Berrymenin. Paikkana on
tutusti Herttoniemen Treffi. Perjantaina Käpygrillissä veivaa
Crosstown Spirit.

Bluesin vappuviikko

Turku: The Original Hardway soittaa Rokbarissa tiistaina kello 20 alkaen. Keikka
kuuluu Turun Rytmiklubin ohjelmistoon.

Helsinki: Ninni Poijärvi esiintyy keskiviikkona Uncle John Bandin kanssa
Storyvillessä. Erja Lyytinen ja Frim-Fram tahdittavat vappuaaton menoa
Koskenrannassa. Vappupäivän iltana The Weldons heittää
J.J. Cale
tribuuttikeikan Storyvillessä. Lauantaina Micke Björklöf & Blue Strip Storyvillessä,
The Old School Blues Band Piratissa sekä Hole in the Head ja The Shrieks Bar
Loosessa.

Konnevesi: Neiturin Kievarissa Lowbrow Blues Band vappuaattona.

Akaa: Old Bronxin vappuaaton menosta vastaa Coverset.

Kotka: Pepe Ahlqvist lauantaina. Paikkana Pica-Mokka.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2015
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats