PORI JAZZ 2015 - ENNAKKO
22.6.2015
Robert Plant & The Sensational Space Shifters
Robert Plant Pori Jazzin juhlatähti
Porin klassikkotapahtuma järjestetään 50:nnen kerran. Bluesin ystäviä
kiinnostavat erityisesti Robert Plantin, John Hiattin ja Beth Hartin
päälavaesiintymiset. Ilmaisohjelmaakin on runsaasti.


Rock-musiikin suurimpiin edelleen esiintyviin artisteihin lukeutuva
Robert Plant
saapuu
Pori Jazziin The Sensational Space Shifters –yhtyeen kera. Plant on
soolourallaan vaihdellut kokoonpanoja moneen kertaan, mutta uusimmankin
poppoon kanssa on saatu aikaiseksi jo kokopitkä "Lullaby and... The Ceaseless
Roar" ja EP "More Roar".

Porin-konsertti on osa Plantin Euroopan-kiertuetta. Keväisestä rundista Pohjois-
Amerikassa orkesteri julkaisi muun muassa seuraavan videon.
 
Plant muistetaan parhaiten tietenkin rock-mammutti Led Zeppelinistä. Robert on
usein todennut, ettei halua olla elävä jukeboksi, vaikka soittaminen vanhojen Led
Zep –kavereiden
Jimmy Pagen ja John Paul Jonesin kanssa sinänsä mahdollista
olisikin. Klassikkobändi on silti luontainen osa Plantin nykypäivää. Esimerkiksi
Band of Joyn (samanniminen levy ilmestyi 2010) keikoilla kuultiin kiintoisia
versioita vanhoista suosikeista kuten "Black Dog", "Houses of the Holy" ja "Rock
and Roll".

Blues oli Led Zeppelinin tärkeimpiä käyttövoimia. Mississipin kaksitoistatahtinen
pysyy yhtenä Robert Plantin musiikin perusvireenä myös Sensational Space
Shiftersissä. "Eurooppalaisuuden kaikki puolet ovat meille tärkeitä, ja sen lisäksi
nojaamme Afrikkaan ja Deltalle", Plant sanoi Rolling Stone –lehdelle.

Robert Plant & The Sensational Space Shifters esiintyy Kirjurinluodolla, Pori Jazzin
päälavalla lauantaina 18. heinäkuuta.

Hiatt antautui bluesille

Toinen blues-yleisöä varmasti kiinnostava pitkän linjan artisti Porissa on
John
Hiatt
, joka nousee festivaalin päälavalle torstaina 16. heinäkuuta.
Amerikkalainen laulaja-lauluntekijä on ehtinyt urallaan moneen. Viime vuonna
Hiatt palasi alkulähteille ja tekaisi juurevan albumin "Terms of My Surrender".
Kansa tykkäsi. Elokuussa levy nousi ykköseksi Billboardin blues-albumien listalla.

Beth Hart esiintyy samaisessa päälavan torstaisessiossa. Beth muistetaan paitsi
soololevyistään myös yhteisalbumeistaan
Joe Bonamassan kanssa. Heidän
ensimmäiset levynsä "Don't Explain" ja "Seesaw" saivat viime vuonna
seurakseen konserttitaltioinnin "Live in Amsterdam". Bethin uusin soololevy
"Better Than Home" ilmestyi huhtikuussa.

"Bluesrockin genressä ei ole nykypäivänä liikaa artisteja, jotka nousevat
tavanomaisuuden yläpuolelle. Vahvaääninen laulaja on tehnyt erityisesti viime
vuosina vahvaa nousua edustamansa musiikinlajin huipulle", Pori Jazz kehaisee
kiinnitystään.

Tedille pystytetään teltta

Pori Jazz on kuuluisa runsaasta oheisohjelmastaan – noin 70 prosenttiin
tapahtumista on vapaa pääsy. Varsinkin Jazz Street Stage –katulavalla soittoa
tarjotaan isolla kauhalla. Yleisöä viihdyttävät muiden muassa
Jo' Buddy Meets
Funky Kingstone, White Knuckles Trio, Marjo Leino-Set, Masa Orpana Honk
sekä Nieminen & Litmanen.

Festivaalialueen merkittävin uutuus on 4 000 henkeä vetävä konserttiteltta.
Teltta kunnioittaa edesmenneen amerikkalaismuusikon ja suuren Pori Jazz -
ystävän
Ted Cursonin muistoa. Se on nimetty ”Tedin teltaksi”. Soulin
veteraanilaulaja
Candi Staton testaa teltan 16. heinäkuuta. Tedin teltta on myös
oiva iltamyssypaikka, sillä siellä koetaan päivän viimeinen konsertti puoliltaöin,
soiton tauottua Kirjurinluodolla.

Päälavan ympäristössä yleisöä palvelee yhtenäinen anniskelualue, jonka
palvelua on kehitetty viime vuodesta sen varmistamiseksi, että ruokaa ja juomaa
on saatavilla helposti ja nopeasti. Päälavan eteen varataan viime kesää
enemmän anniskelusta vapaata tilaa sekä penkkirivejä. Myös takarinteeseen
tullaan jättämään aiempaa suurempi ja mahdollisimman esteettömät näkymät
tarjoava alue, jolla konsertteja voi seurata anniskelualueen ulkopuolella.

Juhlava 50. Pori Jazz kestää yhdeksän päivää. Festivaalin pääesiintyjiä ovat
muiden muassa
Kylie Minogue, Emeli Sandé, Jessie J, Paloma Faith ja Kool &
The Gang
.

Pori Jazz 2015, ohjelmapoimintoja

To 16.7. Beth Hart, päälava (klo 16.30)
To 16.7. John Hiatt & The Combo, päälava (klo 18.15)
La 18.7. Robert Plant & The Sensational Space Shifters, päälava (klo 22.30)

Ti 14.7. Nieminen & Litmanen, Jazz Street Stage (klo 18)
Ke 15.7. White Knuckles Trio, Jazz Street Stage (klo 22)
To 16.7. Candi Staton, Tedin teltta (klo 18.15)
To 16.7. Jo' Buddy Meets Funky Kingstone, Jazz Street Stage (klo 22)
Pe 17.7. Masa Orpana Honk, Marjo Leino-Set, Jazz Street Stage (klo 16, klo 20)


Koko ohjelma Pori Jazzin verkkosivuilla
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2015
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats