VIIKKOENNAKKO 40/2015
27.9.2015
Rytmin hurmaa Keski- ja
Pohjois-Suomessa
Blues Live! on koonnut yhden syksyn
merkkitapauksista Jyväskylään.
Rovaniemellä juhlitaan Roots 'n River
Blues -teemalla. Joe Bonamassa kylässä.

Jyväskyläläinen yhdistys Blues Live! on
koonnut nimikkofestivaalilleen
korkeatasoisen ohjelman 35-vuotisjuhlan
kunniaksi. Lauantaina Jyväshovissa
pidettävän pääkonsertin kärkinimet ovat
amerikkalaiset
Chris Thomas King ja John
Nemeth
.

- Olemme haaveilleet jo pitkään Chris
Thomas Kingin saamisesta festivaaleille, ja
tänä vuonna se onnistui. Myös
soulbluessensaatio John Nemeth on kovassa
vedossa, yhdistyksen puheenjohtaja
Hessu
Heinonen
hehkuttaa.
Chris Thomas King
Pääkonsertissa nähdään myös blueskartalle vahvaa nousua tekevä tanskalainen
Big Creek Slim. Kitaristi-laulajaa säestää Suomen kärkikaartiin kuuluva Tomi
Leino Trio
.

Viikonloppuna nähdään Blues Live!:n kaikkien aikojen nuorin esiintyjä, kun
13-vuotias rumpali
Mooses Kuloniemi nousee pääkonsertissa lavalle yhdessä
vanhempiensa
Aija Puurtisen ja Esa Kuloniemen kanssa. Perheyhtye tottelee
nimeä
Honey B Family. Pääkonsertin esiintyjien välilläkään ei tule aika pitkäksi,
siitä pitää huolen Heinosen bändi
The Wolf Pack, joka ääntelee pikkulavalla.

Festivaalissa riittää sessioita keskiviikosta sunnuntaihin. Esiintyjiä ovat muiden
muassa amerikkalainen huuliharpisti-laulaja
Henry Heggen, kanadalaislaulaja
Kiralina, ruotsalainen pianisti Stockholm Slim ja White Knuckles Trio. Katso
lisätietoja
infosivulta.

- Viime vuodet ovat olleet taloudellisesti tiukat myös kulttuurialalla, mutta olemme
päättäneet, että me emme tingi laadusta. Niinpä olemme saaneet kasaan
monipuolisen ja laadukkaan ohjelmiston, joka edustaa ansiokkaasti 35-vuotista
festivaalitaivaltamme, sanoo Hessu Heinonen.

Pohjoista vauhtia

Roots 'n River Blues -festivaali järjestetään Rovaniemellä perjantaina ja
lauantaina. Kyseessä on festarin 17. painos. Lappilainen instituutio lupaa antaa
juurihoitoa kansainvälisen ja kotimaisen artistikaartin tahdittamana. Ohjelmiston
tähtinimiksi nostetaan brittibändi
Nine Below Zero, Big Creek Slim & Tomi Leino
Trio sekä
Jaakko Laitinen & Väärä Raha.

Uutta levyä valmisteleva
Slim Butler Trio vastaa rovaniemeläisestä
paikallisosaamisesta. Itsensä lyö likoon myös
Timo "Liehuva liekinvarsi"
Turpeinen
, joka lyö hynttyyt yhteen Rootfood-bändin kanssa.

Tapahtumapaikat ovat hotelli Pohjanhovi, Bull Bar & Grill ja Rovaniemen kirjasto.
Katso
infosivulta lisää.

Nine Below Zero meuhkaa perjantaina Oulun Radisson Blu -hotellissa.
Lokablues-illassa soittaa myös kotimainen
Bluestone. Bluestonessa vaikuttavat
Matti Loppela (kitara), Pekka Pulkkinen (laulu, huuliharppu), Markku Perälä
(kosketinsoittimet),
Miikka "Chef" Kivimäki (basso) ja Jari Korpimäki (rummut).

Bonamassa tulee

Maailmantähti Joe Bonamassa saapuu jälleen kerran. Miltei maanisesti kiertävä
ja levyttävä Bonamassa soittaa tiistaina Hartwall Arenassa Helsingissä.

- Suomessa olen pannut merkille, että yleisö usein osoittaa suosiotaan
seisaaltaan. Miellyttävää reagointia. Siksi onkin aina mukava
tulla uudestaan, Joe sanoi Blues-Finland.comille parin vuoden takaisella
keikallaan.

Mojo Clubin syyskuun veto on luvassa Helsingin Herttoniemen Treffissä
keskiviikkona. Talon yhtyeenä töitä paiskiva
Siberian Blues Huskies saa
vieraakseen kokeneen kasvon,
Jimmie "Bluesman" Lawsonin.

Dave Forestfield ja Jarkka Rissanen ovat liikkeellä Kuopiossa. He heittävät
duokeikan torstaina Gloriassa. Perjantaina vedetään bändikokoonpanolla, kun
Dave Forestfield & Jarkka Rissanen
Gospel Rhythm Revue ottaa Henry's Pubin
lavan haltuunsa.

Turkulaisviisikko
Turn On esiintyy perjantaina kotikaupungissaan, paikkana on
Anniskelukahvila Tiirikkala. Lauantaina bändillä on keikka Mikkelin Kivijalassa.
Turn On aloittaa pian toisen levynsä äänitykset. Debyytti "Diamond in the Rough"
ilmestyi vuosi sitten.

Blues-viikko 40

Nurmijärvi: Legendassa perjantaina Anne Pion & The Pioneeers.

Porvoo: Paikallinen hahmo Mika Blues Ikonen soittaa Old Townissa perjantaina.

Vaasa: Lauantaina on mahdollista lähteä aalloille MS Wasa Expressin kyydissä.
Lähtö on Vaskiluodosta kello 9. Matkan Uumajaan ja takaisin tahdittavat Pepe
Ahlqvist ja Original Cotton Blues Band.

Lahti: Baby Boy Varhama & The Little Easy Metrossa lauantaina.

Kerava: Anne Pion & The Pioneeers suuntaa lauantaiksi Keravalle.
Keikkapaikkana on O'Robin's.

Helsinki: Sture Jazz Barissa on lauantaina Hi-Five Quintetin keikka.

Turku: Mojo Navigator soittaa Turun Rytmiklubin järjestämässä
sunnuntaimatineassa Koulussa kello 16 alkaen.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2015
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats