VIIKKOENNAKKO 6/2016
7.2.2016
The Paladins tulee jälleen
Kulttibändi soittaa kaksissa
rockabillykemuissa. Pieksämäellä pidetään
talvibluesit. Micke Björklöf & Blue Strip
virittelee juhlarundia.

Yhdysvaltalainen yhtye The Paladins
komentaa tällä viikolla Helsingissä ja
Tampereella.
Dave Gonzalezin johtama
bändi on vetonaulana Rockabilly
Heavyweight Tournamentissa, jota vietetään
perjantaina Helsingin Virgin Oil Co:ssa ja
lauantaina Tampereen Klubilla.

Viime vuonna Paladins saatiin Suomeen
todella pitkän tauon jälkeen. "Paladinsin
omin tyyli on aina ollut sopiva sekoitus
rockabillya, rock and rollia, bluesia ja
countrya",
arvioimme Tampere-talolla pidetyn

Dave Gonzalez. Kuva: Marko Aho

Katso keikkojen lipputilanne
keikan jälkeen. "Riittävän monipuolisin eväin saa turhat genrerajat väisteltyä
iloisesti loikkien, ja riittävän laadukkain eväin välttää metsään menon
tehokkaasti."

Levylautasella Paladins muistetaan parhaiten kahdesta Alligator Recordsille
tehdystä älppäristä. ”Years Since Yesterday” (1988) ja ”Let's Buzz” (1990)
määrittelevät yhä bändin. Pitkäsoitot pitävät sisällään sävelaarteistoa, joka ei ole
menettänyt tenhovoimaansa vuosien saatossa.

Rockabilly Heavyweight Tournamentissa saavat vuoronsa myös suomalaislaulaja
Miki Lamarr ja suosittu ruotsalainen bändi The Go Getters. Miki Lamarrilta
julkaistaan albumeja suorastaan kaksin kappalein 19. helmikuuta. "Woman"
pitää sisällään uutta originaalimatskua, "Nancy" puolestaan sukeltaa
Nancy
Sinatran
katalogiin.

Kotimaiset talvihipat

Sydäntalven festarikausi päättyy Pieksämäelle. Klassikkomajoittaja
Savonsolmussa vietetään Savonsolmu Winter Blues Partya kolmen
suomalaisesiintyjän voimin. Pieksämäen talvibluesit ovat järjestyksessään
kymmenennet.

Honey B & T-Bonesin perheversio valtaa lavan. Kun Aija Puurtisen ja Esa
Kuloniemen
rumpaliksi asettuu pariskunnan 14-vuotias poika Mooses Kuloniemi,
bändi saa nimekseen
Honey B Family.

Verraton kainuulaispelimanni
Jari Rättyä esiintyy Savonsolmussa soolona. Kaiken
maailman musiikkisuuntia surutta käärmekeittoonsa sotkevan Rättyän viimeisin
pitkäsoitto "Muistan kerran Baabelissa" ilmestyi viime vuonna. Blues-rockin
ystävät muistavat Jarin rajusta, mutta turhan lyhytikäiseksi jääneestä
Daddy
Giljoteenista
.

Illan rokkaavimman ruudun täyttää
Trick Bag. Ryhmän energinen musiikki on
saanut vaikutteita muun muassa
The Piratesilta, Dr Feelgoodilta ja
Hurriganesilta. Trick Bagissa soittavat Roy Fish Loikala (kitara), Big Pjotr (kitara
ja laulu),
Juuso Haapasalo (basso) ja Mane Kovero (rummut).

Honey B Family ottaa alkulämmöt perjantaina Jyväskylän Popparissa ja Jari
Rättyä Kokkolan Corner's Pubissa. Lue Savonsolmu Winter Blues Partyn
ennakko
ja katso lisätietoja
infosivulta.

"Mieli avoimena, ilman raameja"

Micke Björklöf & Blue Strip ottaa tällä viikolla varaslähdön
25-vuotisjuhlakiertueelleen. Perjantaina orkesteri musisoi Lapuan Teatteri
Hiomossa ja lauantaina Raahe-salissa. Kunnon rutistus alkaa 11. maaliskuuta:
runsaan kuukauden sisään on luvassa 20 konserttia ympäri Suomen.

Björklöf on kovimmin töitä juurimusiikin parissa paiskivista suomalaisista. Vauhti
ei osoita hiljenemisen merkkejä.

- Bluesissa minua kiehtovat sen raaka voima ja herkkyys. Vaikka bluesilla on
pitkät perinteet, se on samaan aikaan modernia ja jatkuvasti uutta luovaa,
Björklöf toteaa.

- Hiljattain meiltä kysyttiin haastattelussa, miten on mahdollista, että yhtyeemme
tekee vielä näinkin pitkän uran jälkeen parhaat ja menestyneimmät levynsä. Kun
pitää mielen avoimena eikä aseta liian tiukkoja raameja itselleen, jää
luovuudellekin tilaa. Kai se on todettava, että blues on kuin hyvää viiniä, se vain
paranee soittajien ikääntyessä, hän naurahtaa.

Yksi juhlakiertueen teemoista on Blue Stripiin viimeisin albumi "
Ain't Bad Yet".
Walesissa kuuluisalla Rockfield-studiolla purkitettu kiekko jatkaa yhtyeen
kansainvälisten teosten sarjaa. Sitä edelsivät New Orleansissa tehty "After the
Flood" ja Lontoossa äänitetty "Whole 'Nutha Thang".

Solisti Björklöfin ohella Blue Stripissä vaikuttavat Ville "Lefty" Leppänen (kitara,
laulu),
Teemu Vuorela (rummut), Seppo Nuolikoski (basso, laulu) ja Timo
Roiko-Jokela
(perkussiot, syntetisaattori).

Erja ja Heikki pohjoisesta länteen

Hurja on kiertuevauhti myös Erja Lyytisellä ja Heikki Silvennoisella, joiden
yhteinen rundi ampaisee kolmannelle viikolleen.

Viikko käynnistyy pohjoisesta. Rovaniemen Korundissa pidettävää tiistaikeikkaa
seuraavat vedot Oulun Riossa keskiviikkona ja torstaina. Ylivieskan Akustiikassa
poiketaan perjantaina. Viikonlopun konsertit ovat lauantaina Turun Sigyn-salissa
ja sunnuntaina Salon Teatteri Provinssissa.

Lue
arvio kiertueen avauskeikasta ja katso konserttikalenteri Erja Lyytisen
verkkosivuilta.

Helsingin Käpygrillin roots-perjantaissa kuullaan maailmanluokan
bluegrassbändiämme
Jussi Syren & The Groundbreakersia. Lauantaina
Helsingin Juttutuvassa on Ghettobilly-klubisarjan vuoro. Livemusan hoitelee
Mark
Harman & The Hot Rod Rhythm Boys
ja levysellaisen DJ Butcher Pete.

Blues-viikko 6

Kuopio: King's Crownissa keskiviikkona Jo' Buddy's Trio Riot. Ismo Haavisto
soittaa Hunterissa perjantaina.

Kotka: Pepe Ahlqvist ja Antti Sipilä perjantaina Pub Albertissa.

Kouvola: Pian uuden levyn "Hip Shootin'" julkaiseva Tomi Leino Trio esiintyy
Eskolanmäen Tavernassa perjantaina. Jani O's Bluesia kuullaan Pub 23:ssa
perjantaina kello 20 ja lauantaina kello 15 alkaen.

Espoo: Leppävaaran Basessa lauantaina Pepe Ahlqvist ja Jonne Kulluvaara.

Lappeenranta: Tomi Leino Trion viikon toinen keikka on lauantaina Old Cockissa.

Kerava: Lauantaina Pub O'Robin'sissa koittaa Turn Onin vuoro. Yhtyeeltä
putkahti äskettäin kakkoslevy "
Hard Times".

Järvenpää: Free Electric Blues Band lauantaina. Paikkana on James Dean Bar.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats