VIIKKOENNAKKO 11/2016
13.3.2016
Aki Kumar ja Rockin' Johnny
Aki Kumar ja Rockin' Johnny Suomessa
Chicago-henkinen kokoonpano tekee neljän keikan mittaisen minikiertueen.
Pietarsaaressa Jeppis Blues Festival. Björklöfin juhlakiertue jatkuu.


Aki Kumar ja Rockin' Johnny Burgin ovat viikon mielenkiintoiset vieraat.
Kaksikko saapuu Suomeen heittämään neljä keikkaa. Komppiosastosta vastaavat
muun muassa
Tomi Leino Triosta tutut soittajat, basisti Jaska Prepula ja rumpali
Mikko Peltola.

Huuliharpisti-laulaja Aki Kumarin taustat ovat bluesmiehelle verrattain erikoiset,
sillä mies on syntyisin Intiasta. Yhdysvaltoihin muutettuaan ja bluesia kuultuaan
hänen maailmansa mullistui. Aki perustaa soittamisensa Chicagon klassiseen 50-
ja 60-lukujen tyyliin. Suomeen hän tulee ensi kertaa esiintymään.

Rockin' Johnnyn monet muistavat viime vuoden Kouvosto Blues Festiltä.
Kitaristi-laulaja on viime vuosikymmenen lopulta lähtien paiskinut rajusti töitä
levyttävänä ja keikkailevana artistina. Chicagossa 90-luvulla hän eli kovassa
nosteessa ja solmi jopa levytyssopimuksen legendaarisen Delmark Recordsin
kanssa. Kaksi onnistunutta levyä syntyi, takki tyhjeni, mutta pitkän tauon jälkeen
comeback oli tosiasia seitsemisen vuotta sitten.

Kumarin ja Rockin' Johnnyn minikiertue käynnistyy torstaina Down Home Kivi
-illassa Tampereen Kulttuuriravintola Kivessä. Perjantaina keikkapaikkana on
Rauman Poselli. Bändi siirtyy lauantaiksi pääkaupunkiin ja soittaa Ghetto Bluesin
aktina Juttutuvassa. Sunnuntaiksi riittää vielä energiaa keikalle Kouvolan Pub
23:ssa.

Festarimeininkiä Pietarsaaressa

Kevättalven tuttu tempaus
Jeppis Blues Festival kajauttaa sävelet ilmoille
lauantaina Pietarsaaren Kaupunginhotellissa. Lauteille nousevat
Micke Björklöf
& Blue Strip, Ben Granfelt Band
sekä ruotsalainen Billy & The Kids. Kiss Kiss
Forbid'n
-ryhmä maustaa iltaa burleskiohjelmallaan.

Myös Pietarsaaren Friends Pubissa tapahtuu lauantaina.
Olli O. & Niko Riippa
Hoodoo Duo
heittää siellä keikan.

Micke Björklöf & Blue Stripin keikka kuuluu yhtyeen 25-juhlakiertueeseen. Tällä
viikolla kiertue löytää myös Ylivieskaan: konsertti on luvassa perjantaina
Akustiikassa. Katso koko keikkakalenteri
bändin verkkosivuilta.

Lena & The Slide Brothersin uusi albumi "The Road" ilmestyy 8. huhtikuuta.
Ensimmäinen sinkku ja video
julkaistiin jo viime viikolla. Tällä viikolla yhtye lähtee
etelänaapurin valloitukseen. Nelikko (Lena Lindroos, Matti Kettunen, Ykä
Putkinen, Juha Litmanen) esiintyy Tallinnan Scotland Yardissa perjantaina ja
Chicago 1933:ssa lauantaina.

Pepe Ahlqvist keikkailee Housebandin kanssa Kotkan Karoliinassa perjantaina.
Lauantaina Pepe on liikkeellä pääkaupunkiseudulla. Alkuillasta hän soittaa
Kontulan Helmigrillissä Helsingissä, ja myöhäisillan veto on Espoossa,
Kivenlahden Nousuvedessä. Myöhemmin tänä vuonna Ahlqvist kokoaa uudelleen
kulttibändi
H.A.R.P:in, joka esiintyy muun muassa Puistobluesin pääkonsertissa.

Blues-viikko 11

Helsinki: Baby Boy Varhama & Little Easy vierailee Storyvillessä keskiviikkona.
Käpygrillin roots-perjantaissa De Niro Roots 'n' Groove Band saa vuoron.
Lauantaina Turn On musisoi Bar Mendocinossa ja Eeva's Blues Duo Ravintola
Kaskessa.

Jyväskylä: Juki Välipakan ja Sirpa Suomalaisen duo Frim-Fram Popparissa
torstaina. Klassikkokuppila Ylä-Ruhtissa saadaan lauantaina kuunnella Jo' Buddya.

Kokkola: Perjantaina Kilta Barissa Olli O. & Niko Riippa Hoodoo Duo.

Espoo: Cafe Zoceriassa Eeva's Blues Duo perjantaina.

Hämeenlinna: Turn Onin viikonvaihteen avauskeikka on Albertin Kellarissa
perjantaina.

Porvoo: Frim-Fram soittaa kvartettikokoonpanossa perjantaina Rongossa.

Loviisa: Bellassa perjantaina Mika Blues Ikonen.
 

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Micke Björklöf & Blue Strip 25 vuotta     Lahti Grand Blues Festival

Kouvola: Maaseutumusiikkia rehvakkaassa rillumareihengessä soittava
Dortmunder esiintyy Pub 23:ssa perjantaina ja lauantaina. Perjantain keikka
alkaa kello 20, ja lauantaina vietetään kello 15 alkava iltapäiväsessio.

Kärkölä: Lappilan Tankkibaarissa lauantaina Ismo Haavisto.

Hyvinkää: Blind Blonde & Bad Looking Boys pitää lauantaina ääntä Ilonassa.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA