VIIKKOENNAKKO 20/2016
15.5.2016
Kat Baloun Saarijärvellä 2010. Kuva: Kake Kiirikki
Suomi kutsuu tuttuja vieraita
Barrelhouse Chuck, Kat Baloun ja Gene Taylor piipahtavat taas maassamme.
Leidit laulavat bluesin, ja myös Dave Lindholm ottaa sinisävyt haltuun.


Chicago-tyyppisen bluesin pianotaituri
Barrelhouse Chuck tulee jälleen
Suomeen. Muutaman konsertin kattava minirundi käynnistyy viikonloppuna
kahden keikan voimin. Mukana juonessa on
Tomi Leino Trio.

Barrelhouse Chuck eli
Charles Goering on päätynyt pianistivalinnaksi erittäin
koville artisteille (Bo Diddley, Otis Rush, Buddy Guy), ja onpa hän ollut
saavuttamassa jopa Grammy-ehdokkuutta.

Suomen-visiitti käynnistyy perjantaina Vaasan O'Malley'sistä, ja lauantaina
orkesteri esiintyy Ghetto Blues -sarjan aktina Helsingin Juttutuvassa. Pari keikkaa
riittää vielä ensi viikollekin. Tomi Leinon (kitara, huuliharppu) triossa soittavat
myös basisti
Jaska Prepula ja rumpali Mikko Peltola.

Tuttu kasvo Suomessa on myös laulaja-harpisti
Kat Baloun, saksalaistunut
teksasilainen, joka on
levyttänytkin suomalaisvetoisesti. Tämänkertaisella
vierailullaan nainen soittaa
Titty Bar Tim Blues Bandin kanssa. Kiertue pysähtyy
perjantaina Kouvolassa (Eskolanmäen Taverna) ja lauantaina Kotkassa (Kairo).

Pianisti
Gene Taylor on viikon kolmas tuttu vieras. Hän esiintyy lauantaina
bändeineen (mukana muiden muassa
Jo' Buddy) Helsingin Storyvillessä. Gene
muistetaan klassikkobändeistä, kuten
The Fabulous Thunderbirds, Canned Heat
ja The Blasters.

Leidit laulavat bluesin kahdesti tällä viikolla.
Erja Lyytinen, Aija Puurtinen ja
Maria Hänninen
saavat kumppanikseen Riku Niemi Orchestran Kajaanissa ja
Lappeenrannassa. Lauantaisessa konsertissa Kajaanin Kaukametsän salissa
mukana ovat myös paikallisen konservatorion opiskelijat. Sunnuntain
musiikkiannos tarjoillaan Lappeenranta-salissa.

Tamperelaiseen
Saariblues-tapahtumaan valmistautuvat Marjo Leinonen ja P-K
Keränen
ottavat yleisönsä; Leinonen Helsingin Storyvillessä tiistaina ja Keränen
Helsingin Ölhus Oslossa perjantaina. Oslossa on vauhdissa myös
Sydänyön
rytmi
, ja sessio kuuluu Kallio Kukkii -tapahtumaan. Samoin Frim-Framin
sunnuntainen iltapäiväkeikka Dallapen puistossa.

Suomalaisen kevyen musiikin uranuurtaja
Dave Lindholm iskee bluesvaihteen
silmään ja heittää torstaina keikan
Jake's Blues Bandin kanssa Hämeenlinnan
Wanhassa Pankissa. Aiempaa yhteistyötä löytyy viljalti: vuonna 2004 poppoo teki
yhteislevyn "Blue Moon Cars", ja myöhemmin soitettiin yhdessä
Messengers-bändissä.

Frim-Fram ja Robbie Hill pitävät tiistaina huolta klubimenosta Kannelmäen
Kannelkrouvissa Helsingissä.
Groovy Eyes puolestaan potkii jamit vauhtiin
Tampereen Public House Huurteessa keskiviikkona. Keskiviikkona Harjun
nuorisotalolla Helsingissä järjestetään kello 18 alkaen
ilmaiset ja vapaat jamit
ytimekkäällä sloganilla "Blues 'n Jam".

Blues-viikko 20

Helsinki: Keskiviikkona Storyvillen pianobaarissa Emilia Sisco Trio. Lauantaina
suunta Bar Mendocinoon, siellä soittaa Eeva's Blues Duo.

Hartola: Pepe Ahlqvist ja Houseband perjantaina. Paikkana on La Kar de Mumma.

Oulu: Tubassa perjantaina Forest Lake Band.
 

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Wentus Fest, Kokkola   Bossa Nova Blues & Rock    Kukonhiekka Blues   Ruukki Roots

Kouvola: New Jargon Trio veivaa rhythm 'n bluesia Kouvolan Pub 23:ssa
perjantai-iltana ja lauantaina iltapäivällä kello 15 alkaen.

Jyväskylä: Lauantaina Pepe Ahlqvistilla on keikka Baratshissa.

Hämeenlinna: Bikes, Blues & BBQ -tapahtumaan kuuluu Lena & The Slide
Brothersin
veto lauantaina.

Iisalmi: Viimeistä toimintavuottaan viettävä Doctor's Order pitää lauantaina
vauhtia Gracevillessä.

Kirkkonummi: The Old School Blues Band esiintyy Bar Dalton'sissa lauantaina.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA