16.9.2016
Syksyllä 2012 Blue Strip levytti New Orleansissa. Kuva: Zach Smith
Positiivisella energialla Tampere-talon syksyyn
Kansainväliseen uraan panostava Micke Björklöf & Blue Strip piipahtaa
kotimaassa. Syyskaudella saadaan kuulla myös Albert Leetä ja Jimi Hendrix -
versiointia.

Micke Björklöf & Blue Strip kantaa bluesin lippua Tampere-talon syyskauden
ohjelmistossa. Bändi, joka juhlistaa 25-vuotista taivaltaan, valtaa Tampere-talon
pienen salin
lauantaina 15. lokakuuta.

Björklöfin joukot panostavat juuri nyt vahvasti kansainväliseen keikkailuun, joten
näyttäytymiset kotimaan areenoilla ovat miltei harvinaisuuksia. Alkusyksystä
Micke Björklöf & Blue Stripiä kutsuivat niin Ranska, Itävalta kuin Slovakia.

Björklöfin mieleen keikoilta jäi erityisesti yleisön vastaanottavaisuus.

"Oli hieno todeta, että vaikka ei ollakaan vielä niin tunnettu bändi noilla nurkilla,
porukkaa tuli keikoille. Myöskään lainamatskuun ei ollut tarvetta tukeutua hyvän
meiningin aikaansaamiseksi", Micke iloitsee. "Kyllä paikalla ollut yleisö esityksen
osti, kun se vaan tarjottiin hyvällä ja positiivisella energialla."

Nyt tehty – ja lokakuussa taas jatkuva – oli Blue Stripin ensimmäinen varsinainen
Euroopan-kiertue. "Reissu jätti varmasti myös oman muistijälkensä, eikä vähiten
poikkeuksellisen helteen takia. Ja jos keikka päättyy pystyaplodeihin, onhan se
silloin aika onnistunut esitys!"

Orkesterin uusin kiekko "
Ain't Bad Yet" ilmestyi viime vuonna. Nyt on kuitenkin
aika satsata eläviin esiintymisiin. Björklöf tunnistaa Saksan, Ranskan ja Benelux-
maat päätavoitteiksi. Aivan itsestään maailmanvalloitus ei silti suju. "Britannia on
kiinnostava ja tärkeä maa, mutta todella haastava rasti. Toki kaikkea muutakin
kytee pinnan alla, varsinkin maissa, joissa ollaan saatu runsaasti radiosoittoa
viimeisimmän levyn myötä."

"Syksyn ensiesiintymiset muutamissa uusissa maissa voivat tietysti johtaa myös
uusiin tapahtumiin. Tämä on sitä jatkuvaa kontaktien hakemista ja
verkostoitumista asioiden eteenpäin viemiseen. Elämme mielenkiintoisia aikoja",
kiteyttää Björklöf.

Kantria ja henkkaa

Juurimusiikin ystävää lellitään
Tampere-talossa jo torstaina 22. syyskuuta.
Samana iltana countryhahmo
Kris Kristofferson esiintyy isossa ja Roots of Love
pienessä salissa.
Kristofferson täytti taannoin komeat 80 vuotta. Merkkipäivän
kunniaksi hän julkaisi omakustanteisesti tupla-cd:n "Cedar Creek Sessions".
Studiolivellä Kris versioi pienen bändin kanssa vanhoja ja hieman uudempiakin
poimintoja uransa varrelta.

Kotimainen
Roots of Love puolestaan pureutuu Jimi Hendrixin materiaaliin ja sen
päivittämiseen. Jimin kerrotaan aikoinaan toivoneen, että hänen musiikistaan
tehtäisiin mitä erilaisempia versiointeja, jotta se eläisi yhä uusilla aikakausilla.
Juuri tähän haasteeseen Roots of Love tarttuu.

Keskeisiä rooleja Roots of Lovessa ottavat harmonikan taitaja
Pale Saarinen ja
laulaja
Reeta Vestman. Kosketinsoittaja Harri Taittonen ja rumpali Anssi
Nykänen
ovat tuttuja nimiä monista juurimusiikkiprojekteista.

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Lahti Blues & Roots

Albert Lee on kulttikitaristin stereotyyppi, instrumenttinsa ihailtu taituri, jota
massasuosio on aina kiertänyt. Syyskuun lopulla b
ritti ampaisee kattavalle
Euroopan-kiertueelle; keikka Tampere-talossa
tiistaina 18. lokakuuta varmistaa,
että hänet nähdään Suomessakin. Albertin 70-vuotispäiviä vietettiin vuonna 2014
komealla konsertilla Lontoossa.


Oman uransa ohessa Albert on soittanut monien tähtiartistien bändeissä. Kutsu
on käynyt muun muassa
Eric Claptonin ja Emmylou Harrisin joukkoihin. Albertin
omista bändeistä muistetaan
Hogan’s Heroes sekä 70-luvulla toiminut Heads,
Hands & Feet
. Tampereella Leen ryhmässä soittavat JT Thomas (koskettimet),
Will MacGregor (basso) ja Jason Smith (rummut).

Matkalla ääneen

Teho Majamäen ensimmäinen albumi ilmestyi alkuvuodesta. Kuten nimi
"Travelogue" kertoo, albumi on matkapäiväkirja
. Sen inspiraatio on peräisin eri
puolilta maailmaa. "Matkani äänien kerääjänä on kulkenut Australian, Tansanian,
Japanin, Intian ja Espanjan kautta takaisin Suomeen", multi-instrumentalisti
kertoo. "Soololevyprojekti käynnistyi jo 90-luvulla ajatuksen tasolla, ja nyt se
viimein on totta."

Majamäki ja
The Travelogue Ensemble ilmaantuvat Tampere-taloon keskiviikkona
16. marraskuuta. Miehistöön kuuluu muiden muassa
Mamba Assefa, joka on
tuttu
Honey B & T-Bonesin taannoiselta kahden lyömäsoittajan kaudelta.

Kolme päivää myöhemmin Tampere-talossa ovat luvassa pikkujoulut aikuiseen
makuun, kun vuoron saa
Burlesque exposé. Alan tähtiä saapuu Yhdysvalloista,
Hollannista, Britanniasta ja Suomesta. Säestyksestä vastaa
Nokia Big Band.

Tampere-talon ohjelmaa syyskaudella 2016

To 22.9.
Kris Kristofferson
To 22.9.
Roots of Love plays Jimi Hendrix
La 15.10.
Micke Björklöf & Blue Strip
Ti 18.10.
Albert Lee
Ke 16.11.
Teho Majamäki & The Travelogue Ensemble
La 19.11.
Burlesque exposé
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA