VIIKKOENNAKKO 40/2016
 
 
3.10.2016
Bridgesin tarinointia ja musaa
Johnny Drummer ja "Hideaway" Bridges
viikon vieraina
Festivaalivuosi alkaa kääntyä vääjäämättä kohti loppua, mutta paljon hyvää
vielä riittää. Blues Live! on harvoin pettänyt, ja tuskin moiseen ryhdytään
nytkään.

Keski-Suomen perinteikäs syystapaus Blues Live! viedään tällä kertaa läpi
kahden konsertin taktiikalla Popparissa, Jyväskylän keskustassa.
Eugene
"Hideaway" Bridges
ja monikansallinen Black Kat and Kittens esiintyvät
kansainvälisinä vieraina.

Kotimaista osaamista tarjoilevat
Lena & The Slide Brothers, Lumberjacks, The
Wolf Pack
sekä Bridgesin kanssa soittava Wentus Blues Band.

Blues Live! ry:n puheenjohtaja
Hessu Heinonen luonnehtii Bridgesiä
erinomaiseksi laulajaksi ja taitavaksi kitaristiksi. "Iso mies, iso ääni. Se on soulia
puhtaimmillaan. Kaiken lisäksi hän on valloittava esiintyjä. Siksi päätimme pyytää
hänet jo neljännen kerran festivaaleillemme. On ollut hienoa seurata miehen
loistokasta uraa. Ja Wentushan osaa aina pistää lavalla bileet pystyyn", sanoo
Hessu.

Black Kat and Kittens on oma erikoinen lukunsa. Bändi on asettunut Berliiniin;
jäsenet taas tulevat Britanniasta, Puolasta ja Italiasta. "Tämä trio veti kyllä
puoleensa heti, kun sain heidän levynsä käteeni. Bändi yhdistelee omaperäisellä
tavalla down home bluesia, folkia, gospelia, pehmeää soulia ja afrikkalaisia
rytmejä."

"Vokalisti
Lorraine Lowella on hyvin vahva ääni, ja Adam Sikora on todella hyvä
harpisti, joka hoitaa bändissä myös rummut. Kitaristina on
Nicholas Morrison",
Hessu valottaa. Heinonen esiintyy tavan mukaan festivaaleilla itsekin. Tällä
kertaa homman nimi on The Wolf Pack, joka tarttuu
Howlin' Wolfin biiseihin
perinteitä kunnioittavalla, mutta ennakkoluulottomalla otteella.

Perjantaisessa avaussessiossa soittavat Lena & The Slide Brothers ja
Lumberjacks. Bridges & Wentus, Black Kat and Kittens ja The Wolf Pack valtaavat
lavan lauantaina. Katso lisätietoja
infosivulta ja tapahtuman verkkosivuilta.

Energinen viihdyttäjä Johnny Drummer

Vaikka nimi saattaa toisenlaisen mielleyhtymän tuottaakin, Johnny Drummer ei
ole varsinaisesti rumpali. Sen sijaan hänet tiedetään chicagolaiseksi pitkän linjan
viihdyttäjäksi, jonka arsenaaliin kuuluvat niin laulu, kosketinsoittimet kuin
huuliharppu. Johnny on vieraillut Euroopassa aikaisemminkin, mutta nyt hän
tekee Suomi-debyyttinsä.
Johnny Drummer

Viikon kolmella keikalla Drummer esiintyy suomalaisbändi Highwayn kanssa.
Highway - pitkän linjan tekijöitä hekin - julkaisi viime vuonna "My Buddy Buddy
Friends" -levyn cd:nä ja vinyylillä. Drummer ja Highway soittavat torstaina Kotkan
Klubilla, perjantaina Järvenpäässä (Blackpool) ja lauantaina Helsingin
Storyvillessä.

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Micke Björklöf & Blue Strip, Tampere-talo 15.10.

Highway-kvartetin (Kari Kempas, Jonne Kulluvaara, Timo Vesajoki, Kai Jauhiainen)
lisäksi keikoilla on myös puhallinvoimaa. Tenorisaksofonisti
Heikki Keskinen
urakoi kaikilla keikoilla. Storyvillessä mukaan liittyy trumpetisti
Antero Priha.

Soolouransa lisäksi Drummer on soittanut esimerkiksi
Jackie Wilsonin, Jimmy
Witherspoonin, Junior Wellsin, Koko Taylorin
ja Jimmy Johnsonin kanssa.
Tunnetulle Earwig-merkille hän on tehnyt neljä albumia.

Myös vanha kunnon rock-jyrä
Doctor's Order saa vieraan. Remmiin astuu tuttu
brittihahmo
Johnny Spence. Yhteiskeikat ovat luvassa perjantaina Vaasan
O'Malley'sissa ja lauantaina Helsingin Juttutuvassa.

Down Home Kivi -ilta koittaa tutusti torstaina Kulttuuriravintola Kivessä
Tampereella. Nuori lupaus
Emilia Sisco laulaa vokalistina Helge Tallqvistin
bändissä. "Ryhmässä yhdistyvät ennakkoluulottomuus ja raikkaus sekä
kokemuksen mukanaan tuoma osaaminen ja vakuuttavuus. Rytmi- ja
tanssimusiikkia parhaimmillaan", klubia järjestävän Blues Loversin joukoista
fiilistellään.

Bluesviikko 40

Loviisa
: Dr Helander & Third Ward on keikalla Ravintola Bellassa perjantaina.
Tohtori Ilkka Helanderin bändissä soittavat basisti Mikko Vuorela ja rumpali Leevi
Leppänen.

Jyväskylä: Perjantaina Tikka Swamp, paikkana Irish Pub Lucky Baldwin's.

Kuopio: King's Crownissa vierailee lauantaina soolokeikalla Pepe Ahlqvist.

Helsinki: Bar Mendocinossa on lauantaina Anne Pion & The Pioneersin veto.

Mikkeli: Pekka Haukijärven yhtye Hauki Blues Band saa lauantaina Mirvan
solistikseen Ravintola Saluunassa.

Säkylä: Turkulaiskopla Turn On musisoi lauantaina St. Rannassa. Yhtye alkaa jo
valmistautua kolmannen albuminsa tekemiseen.

Iisalmi: Gracevillessä lauantaina Heikki Silvennoinen & Acoustic Time.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA