UUTISET
 
 
6.1.2017
 
John Mayallista riittää puhetta
Mayallin uudella albumilla vierailee kitaristihuippu Joe Walsh.
Erikoiskokoonpanolla purkitettuja uutuuksia on luvassa Elvin Bishopilta ja
Robert Craylta.

Brittibluesin kuningas John Mayall pitää vauhtia yllä aina vaan. Mayallilta, 83,
ilmestyy tammikuun 27. päivänä jälleen kerran uusi albumi. Levy on saanut nimen
"Talk About That", ja sen julkaisee Forty Below Records.

House of Bluesin studioilla Kaliforniassa purkitettu sessio sisältää etupäässä
Mayallin omia kappaleita. John on viime aikoina innostunut esiintymään triona
basisti
Greg Rzabin ja rumpali Jay Davenportin kanssa. Uudella levyllä kitaristi
Rocky Athas palaa vahvuuteen. Kokoonpanoa väkevöitti viime helmikuisissa
äänityssessioissa myös kolmen miehen vetoinen puhallinsektio.
Kitaristi Joe Walsh astuu esiin varsinaisena
erikoisvieraana.
Eaglesista ja soolouraltaan
tuttu Walsh kitaroi biiseillä "The Devil Must Be
Laughing" ja "Cards on the Table".

John Mayall ymmärtää nykymedian metkut
paljon paremmin kuin useimmat nuoret artistit.
Hänen
verkkosivunsa olivat monta harppausta
muita edellä jo viime vuosikymmenellä, ja
sittemmin hän on hyödyntänyt sosiaalista
mediaa. Uuden levyn tiimoilta hän on
käynnistänyt keskustelun tunnisteella
#talkaboutmayall, jota voi käyttää niin
Facebookissa, Twitterissä kuin Instagramissa.
Helmikuussa Mayall käynnistää Euroopan-kiertueen. Se käsittää lähes 50 keikkaa
ja huipentuu kuuteen konserttiin Lontoon Sohossa sijaitsevalla Ronnie Scott's
-klassikkoklubilla. John on esiintynyt Suomessa lukuisia kertoja, mutta tällä
kertaa rundi ei taida ulottua meille asti.

"Triossa ei voi piileskellä"

Arvostettavaan veteraaniosastoon kuuluu myös amerikkalaisartisti Elvin Bishop,
74. Hänkään ei anna ajan hampaan syödä, vaan porhaltaa vääjäämättömästi
eteenpäin. Seuraava näyttö levytyskunnosta on "Elvin Bishop's Big Fun Trio",
joka ilmestyy Alligator Recordsin merkillä 10. helmikuuta.
Soittokavereina Elvinillä ovat
lyömäsoittaja-laulaja
Willy Jordan ja
kitaristi-pianisti
Bob Welsh. Bishop kertoo,
että trio syntyi puolivahingossa. "Jammailimme
studiollani. Tunsin Willyn entuudestaan, sillä
hän soitti joillain aiemmilla levyilläni. Tykkään
hänen laulustaan ja rytmiensä fiiliksestä",
sanoo Bishop. "Bob taas kuuluu nykyiseen
bändiini. Mielettömän lahjakas kaveri, joka saa
kitarasta mahtavan bassosoundin."

"Palaset loksahtivat kohdilleen isosti meidän
kolmen välillä. Teimme muutaman keikan, ja oli
siistiä nähdä, miten hyvin yleisö suhtautui
'pannaan haisemaan' -asenteeseemme.
Triossa ei voi piileskellä, vaan täytyy eläytyä
koko ajan täysillä."
Jordan on soittanut rumpuja muun muassa John Lee Hookerin ja Joe Louis
Walkerin
bändeissä. "Tämä levytys oli niin erilainen, suorastaan kreisi kokemus.
Musiikki on juurevaa, mutta myös uutta. Vahvan soinnin salaisuus on
yksinkertaisuus", Jordan sanoo.

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Tunturiblues 2017, Saariselkä     Charlie Musselwhite Suomessa 2017

Levyltä löytyy muutakin kuin pelkkää triomateriaalia. Huuliharppuvieraina
kuullaan
Kim Wilsonia, Rick Estriniä ja maaliskuussa Suomeenkin saapuvaa
Charlie Musselwhitea
. Elvin Bishopin omien kappaleiden lisäksi listaan mahtuu
muun muassa
Lightnin' Hopkins-, Fats Domino-, Sunnyland Slim-, ja Bobby
Womack
-covereita.

"Taidan olla
late bloomer", Bishop sanoi San Jose Mercury News -lehdelle. "Aina
kun tartun kitaraan, syntyy jotain uutta. Tavallisesti ikääntymisen myötä ei voi
odottaa kehittymistä tai uusia ideoita. Jostain syystä olen kuitenkin siinä
suhteessa onnekas."

Kevätkaudella Elvin Bishop keikkailee lähinnä Yhdysvaltain länsirannikolla.

Takaisin Memphisiin

Mayallin ja Bishopin rinnalla Robert Cray, 63, on ihan poika. Kitaristi-laulaja
kokeili joitain vuosia sitten hieman 'kunnianhimoisempaa' tyyliä, mutta viime levyt
ovat taas edustaneet paluuta bluesin ja soulin juurille.

Uusin projekti sai vauhtia marras- ja joulukuun vaihteessa. Cray löi hynttyyt
yhteen legendaarisen
Hi Rhythm Sectionin kanssa Memphisissä, Royal-studiolla.
Jo vuonna 1957 pystytetyllä studiolla pureuduttiin sekä klassikoihin että uusiin
Cray-originaaleihin. Hi Rhythm Sectionin soittajat
Rev. Charles Hodges, Leroy
“Flick” Hodges
ja Archie “Hubbie” Turner olivat juonessa mukana; vierailun teki
myös
Tony Joe White.

Monista juurimusiikin hankkeista tuttu
Steve Jordan lymyilee jälleen takapiruna.
Jordan muun muassa tuotti
Boz Scaggsin sessiot Royal-studiolla. Royalin
tunnelmaa ovat viime aikoina hyödyntäneet myös
Melissa Etheridge sekä
bändeistä
Free ja Bad Company tuttu laulusolisti Paul Rodgers.

Memphisiläisen sanomalehden Commercial Appealin tietojen mukaan Robert
Crayn uuden levyn on määrä ilmestyä loppukeväästä 2017. Sen julkaisee
levymerkki Jay-Vee, jota operoivat Jordan ja hänen puolisonsa
Meegan Voss.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2017
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA