16.3.2017
Kuva: Hanna-Leena Korteniemi
James Cotton on poissa
Cotton on yksi bluesin historian merkittävimmistä huuliharpisteista. Hän oli
kuollessaan 81-vuotias. Levy-yhtiö Alligator Recordsin mukaan Cotton
menehtyi keuhkokuumeeseen Austinissa, Teksasissa.

Mississipiläissyntyinen James "Superharp" Cotton teki lähes 30 soololevyä.
Esiintyvänä artistina hän soitti muun muassa
Sonny Boy Williamson II:n,
Howlin' Wolfin
ja Muddy Watersin yhtyeissä.

Suomessa hänen viimeiseksi esiintymisekseen jäi soittaminen Rauma Bluesissa
kesällä 2005.

Blues-Finland.com kunnioittaa James Cottonin muistoa julkaisemalla uusintana
keikka-arvion New Yorkista kymmenen vuoden takaa.

James Cotton bändeineen liekeissä (16.1.2007)

Syövän jäljiltä leikatusta kurkusta ei ole enää lauluääntä tarjolla, mutta bluesharpun
mestari antaa instrumenttinsa puhua puolestaan. Slam Allen johtaa kovatasoista
taustabändiä rautaisesti.

Harvalle tulee yllätyksenä, että James Cotton on huuliharpun suurmies ja ehdoton blues-
hahmo - mutta hieno uutinen on se, että mies bändeineen on tänään erinomaisessa vireessä.

Kurkkusyövän kanssa taistellut Cotton, 71, heitti loistavan keikan viime torstaina
B.B. Kingin
klubilla New Yorkissa.

Esimerkiksi vuoden 2005 Rauman-konserttiin verrattuna Cotton on ilmeisen pirteässä
voinnissa. Kurkkuleikkauksen jälkeen hän ei toki ole pystynyt laulamaan, eikä puhekaan ole
kuin vaivaista korinaa. Toisaalta lavaläsnäolo on kovaa luokkaa. Mies soittaa harppuaan
edelleen kuin paholainen, ja nyrkki heiluu villisti ilmassa bändin soittaessa erityisen makeasti.

Cotton esiintyi tutusti istualtaan. Mutta yltyipä selvästi hyväntuulinen mies jopa jorailemaan, kun
ilmoille pamahti vanha suosikki "Got My Mojo Workin'". Muitakin klassikkoja kuultiin
, ja
ohjelmaan lukeutui tietysti bravuuritykitys "Rock
et 88". Konsertissa nähtiin myös kokemuksen
ja todella nuoren lahjakkuuden kohtaaminen, kun bändiin liittyi hetkeksi 14-vuotias
amerikanaasialainen saksofonisti
Grace Kelly.

Yhteistyössä

Stompin' 2017, Helsinki      Slidin' Explosion Tour     

Grand Blues Festival, Lahti    Paul Gilbert Masterclass Tampere-talossa
.

Cottonin yhtye ei totisesti jätä toivomisen varaa. Bändissä on kolme solistitason muusikkoa,
mutta sitä johtaa aiempaakin selkeämmin kitaristi-laulaja
Slam Allen (kuvassa alla). Omia
bändiprojektejakin vetävä "Soul Workin' Man" laulaa antaumuksella ja kitaroi tyylikkään
vahvasti. Idolinsa klubilla kun oltiin, Slam vetäisi klassikon "How Blue Can You Get?" aitoon

B.B.-tyyliin, mikrofonitta suoraan salille laulettuine osuuksineen. Soittaminen kotikaupungissa
lisäsi torstaina varmasti Allenin hyvää keikkafiilistä.

Toinen kitaristi Tom Holland ei saa yhtä paljon soolotilaa. Hänellä on kuitenkin erittäin tärkeä
tehtävä Cottonin bändeille tyypillisten kirpeiden riffien soittamisessa. Myös basisti
Charles
Mack
on oiva laulaja ja villi lavaesiintyjä. Velipoika Mark Mack vastaa rummuista.

Legendan näkeminen vahvassa työkunnossa oli huojentava kokemus. Pääosassa oli
kuitenkin loistava show. Tämän päivän James Cotton Band on ensiluokkaista bluesviihdettä
millä tahansa mittarilla.


PASI TUOMINEN
New York
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2017
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA