VIIKKOENNAKKO 19/2017
 
 
7.5.2017
Club 72: Oscar ja Eero. Kuva: Pasi Rytkönen
Haminassa törmäillään bluesin tahtiin
Ikä on vain numero, kun Knucklebone Oscar ja Eero Raittinen yhdistävät
voimansa. Hamina Mosna Bluesissa myös Ina Forsman, Jimmie Lawson ja
Mara Balls.

Viikonloppuna kohtaamisten kaupungissa, Haminassa, tavataan bluesin
merkeissä.
Hamina Mosna Blues keskittyy lauantaina Wanhalla Työskillä
pidettävään pääkonserttiin.

Hamina Mosna Blues kiinnitti päätähdekseen laulaja
Ina Forsmanin.
Komeettamaisesti roots-musiikin tähtitaivaalle ampaissut nuori nainen
vakiinnuttaa paikkaansa jo kansainvälisessäkin maisemassa. Aiemmin tänä
vuonna Ina kiersi Saksassa, Tanskassa, Sveitsissä ja Britanniassa; lisää
seikkailuja on luvassa kesällä.

Eero Raittinen ja Knucklebone Oscarin vetämä bändi lähtivät talvella yhteiselle
”Bad Ass Blues” -kiertueelle. Eerolla ja Oscarilla tuntuu olevan yhteinen
onnenluku: Eerolla on 72 vuotta ikää, Oscar taas on syntynyt vuonna -72!
Kaksikon yhteisestä taustasta löytyy myös oivallinen ”
Live at Suisto” -levy.

Raittisen ohella kokemuksen rintaääni kumisee
Jimmie ”Bluesman” Lawsonin
sisuksista. Lawson saapui Suomeen yli 30 vuotta sitten amerikkalaisen
jalkapallon valmentajaksi. Pidemmän uran hän on kuitenkin tehnyt bluesin
parissa. Viime vuonna Lawson julkaisi Siberian Blues Huskiesin kanssa
yhteislevyn, joka osaltaan juhlistaa hänen pitkää taivaltaan maassamme.

Varsinaista yllätyskorttia pitää hihassaan tamperelainen
Mara Balls. Mara Ballsin
(Maria Mattila) uusin, kaikki ennakkoluulot ja musiikilliset rajat nurkkaan
nakkaava levy ”Elävä kivi” ilmestyi viime perjantaina.

Hamina Mosna Bluesilla on vahva paikallinen leima, ja vetovastuussa onkin
Haminan kaupunki. ”Festivaali lähti alun perin liikkeelle kolmisen vuotta sitten
paikallisten bluesharrastajien innostuksesta”, Haminan kaupungin
kulttuurisihteeri
Ilkka Muurman kertoo. ”Haminan kulttuuripalvelut oli jo
aiempina vuosina tukenut bluesharrastajien järjestämää Terva Bluesia. Tämän
lisäksi haluttiin järjestää vähän isompi tapahtuma. Tavoitteemme on tehdä
Hamina Mosna Bluesista kansainvälinen bluesfestivaali, joka vetää yleisöä
Haminaan myös maamme rajojen ulkopuolelta.”

Lue Hamina Mosna Bluesin
ennakkojuttu ja katso lisätietoja tapahtuman
sometililtä.

Lisa Lystam piipahtaa

Ruotsalaisen rytmimusiikin nouseva kyky Lisa Lystam tulee taas vierailulle
Family Bandin kanssa. Poppoo esiintyy perjantaina Vaasan O’Malley’sissa ja
lauantaina Helsingin Storyvillessä.

Yhteistyössä

Hamina Mosna Blues
.

Vuonna 2014 ensimmäisen kerran Suomessa käyneen Lystamin viimeisin kiekko
Give You Everything” tuli ulos viime vuonna. ”Lisa Lystam Family Band satsaa
voimakkaaseen ilmaisuun. Lystam itse esittäytyy ilmeisen lahjakkaana laulajana
ja muusikkona”, arvioimme levyä.
Lisa Lystam

Slim Butler & The Slimcutsia nähdään keikkalavoilla harvakseltaan. Liian
harvakseltaan, mitä tulee esimerkiksi bändin tuoreimpaan albumiin ”
Bad
Intention”. Kitaristi-laulaja Jarmo Puhakan johtama ryhmä saa torstaina
tilaisuutensa Pirkanmaan yhdistyksen Blues Loversin järjestämissä Down Home
Kivi -iltamissa Tampereen Kulttuuriravintola Kivessä.

Helsingin Käpygrillissä juurevien perjantai-iltojen sarja jatkuu
Blues Bastardsin
vedolla. Lauantaina pääkaupungissa pidetään Kallio kukkii -klubia. Ölhus Oslossa
pitävät ääntä alt.bluesin lipunkantaja
Black River Bluesman & Bad Mood
Hudson
sekä ”asfaltinkarheaa bluesrockia” soittava Sydänyön rytmi.

Bluesviikko 19

Tampere: Paapan Kapakassa perjantaina Ismo Haavisto Trio.

Riihimäki: Pianohirmu Mr Breathless esiintyy triokokoonpanolla Bulldog Barissa
perjantaina.

Seinäjoki: Lauantaina Kultaisessa Kulauksessa on Tomi Leino Trion keikka.

Kerava: Kamun Kapakassa lauantaina Hi-Five Quintet.

Helsinki: Sture 21:ssa vietetään kolmen bändin lauantai-iltaa. Stagen ottavat
vuorollaan Sky Dee & The Demons, Sonja Sinivuori Sirkus ja Dortmunder.

Lahti: Lauantaina Antsu Haahtela Duo, paikkana Virasto.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2017
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT