Ismo Haavistolle vuoden 2017 Jemma-palkinto

Pirkanmaan bluesyhdistys Blues Lovers antoi vuotuisen Jemma-palkintonsa Ismo Haavistolle.
Palkintoa on jaettu roots-musiikin parissa ansioituneelle toimijalle vuodesta 2008 lähtien.
Kuva: Marko Aho
1.12.2017

Ismo ei ollut itse vastaanottamassa palkintoa, sillä hän on matkoilla
Yhdysvalloissa. Hän osallistui tilaisuuteen videotervehdyksen kautta.

Palkitsemisperusteiksi Blues Loversin puheenjohtaja
Aarno Rissanen mainitsi
muun muassa pitkän uran, toiminnan pitkäjänteisyyden ja monipuolisuuden.
Haavisto on sielukkaan monipuolinen laulaja, joka hallitsee huuliharpun, kitaran
ja lyömäsoitinten lisäksi yksirivisen zydecohaitarin.

Itse Jemma-palkinto on
Ari Nevalaisen suunnittelema ja tekemä puukko.
Aiempina vuosina juhlittuja ”puukkojunkkareita” ovat olleet
Robban Hagnäs ja
Wentus Blues Band, Esa Kuloniemi, Pepe Ahlqvist, Hessu Heinonen,
Jo'Buddy, Ville Leppänen, Marjo Leinonen, Tomi Leino
sekä Waldemar
Wallenius
.

Pääosin omaa materiaalia esittävän Haaviston, 44, voi nähdä keikalla yhtä lailla
yhden miehen orkesterina, trionsa kanssa tai vaikka big bandin keulilla.
Kokoonpanojen myötä myös raamit muuttuvat, mutta itse asia ei muutu. Joka
kerta Haavisto tarttuu toimeen fiiliksellä heittäytyen.  

Puheenjohtaja Rissanen korosti, että Haavisto ajaa aina omaa kaistaansa.

– Kaikkein leveimmän keskitien ruuhkassa ei sankariamme ole näkynyt. Ura on
rakentunut määrätietoisesti valittuja ja hieman sivummalla kulkevia polkuja
pitkin, hän totesi.

– Suomessa englanninkielinen blues pitää artistin tiukasti pientareen
tuntumassa. Maasto on siellä vaikeakulkuisempaa, joten matkanteko on
verkkaisempaa. Toisaalta maisematkin ovat vaihtelevampia. Siellä pysyy myös
kätevästi suojassa keskikaistalla ohikiitäviltä trendeiltä.
Nevski Nevalainen ja Jemma vuosimallia 2017. Kuva: Jyrki Kallio

Kuluvana vuonna Haavisto on juhlistanut 30-vuotista bluestaivaltaan. Oman
bändin ja sooloesiintymisten lisäksi hänet muistetaan muun muassa bändeistä
Honky Tonk Men, Bottlenecks ja Baby Boy Varhama & The Jinx.

Kolmetoistavuotiaana bluesherätyksen saanut Haavisto soitti ensimmäisen
keikkansa Lahden legendaarisessa Torvessa vasta puoli vuotta huuliharppua
treenattuaan. Nykyisin hän tekee ahkerasti koulukeikkoja ja tarjoaa siten
seuraaville ”erilaisille nuorille” mahdollisuuden innostua bluesista ja heittäytyä
sen vietäväksi.

Ismo Haavistolta ilmestyy uusi albumi tammikuussa. Haavisto julkaisee levyn ”The
Blues Has Chosen Me” omalla Lake Water Records -merkillään. Uutuus tulee
saataville sekä cd:nä että vinyylinä. Julkaisupäivä on torstai 25. tammikuuta 2018.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2017
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT