VIIKKOENNAKKO 4/2018
 

Tuomari Nurmion spurgubluesia Tampereella

Dumari soittaa Tampere-talossa lauantaina. Vanessa Haynes saapuu Suomen-turneelle.
Ismo Haavisto julkaisee uuden levyn.

 
22.1.2018

Suomalaisen musiikin johtava rytmijuristi
Tuomari Nurmio esiintyy lauantaina
Tampere-talon pienessä salissa. ”Tummanpuhuvista helsinkiläistarinoista
parhaiten tunnettu Tuomari Nurmio esittää konsertissa muitakin puolia laajasta
tuotannostaan pelkistetysti ja väkevästi”, Tampere-talo lupailee.

Lähes neljän vuosikymmenen mittaisella urallaan ”Dumari” on ehtinyt jokseenkin
kaiken kuviteltavissa olevan musiikin pariin. Bluesin näkökulmasta yksi Nurmion
uran mestariteoksista on hautajaisvirren "Kurja matkamies maan" sovittaminen
rujoksi bluesiksi. Kymmenen vuotta sitten Nurmio taas pukeutui
Judge Bonen
asuun ja teki sananmukaisesti garagebluesia.

"Levyä ’Big Bear’s Gate’ äänitettiin
Doc Hillin autotallissa, omassa autotallissani
ja
22-Pistepirkon Altai-studiossa Maunulassa. Se on siis aitoa
autotallimusiikkia", Tuomari sanaili tuolloin.

Blues saa osuutensa myös Nurmion uusimmalla levyllä ”Dumarillumarei”.
Tuomarin nykytouhut ovat sekoitelma bluesia, rockia, kansanmusiikkia ja
eksoottisiakin aineksia – kun tämä kaikki yhdistetään virtuoosimaisiin, vuoroin
huumoria, inhorealismia ja puliukkoromantiikkaa viljeleviin teksteihin, on helppo
todeta, että Nurmio kuuluu suomalaisen musiikin kiistämättömiin kärkinimiin aina
vaan.

Brittilaulaja
Vanessa Haynes esiintyy Tampere-talossa 30. tammikuuta. Tällä
viikolla hän ottaa orkestereineen jo alkulämmöt. Hän on yksi esiintyjistä Ylläs Jazz
Bluesissa. Festivaalilla esiintyvät viikonloppuna muiden muassa
Big Creek Slim,
Tomi Leino Trio, Johanna Iivanainen & Mikko Iivanainen
ja Frim-Fram.

Perjantaina Haynes ja
Kari Paavolan johtama bändi soittavat Salon Bar
Bizarressa.


Yhteistyössä

Nordic Blues Puls, Hki 16.2.   Tuomari Nurmio, Tampere-talo 27.1.

Ninni & Mika: "All Them Pretty Things"   Sleepwellers: "Let It Happen"
.

Ismo Haaviston uusi albumi ilmestyy torstaina. Lahtelaisartisti Haavisto
käynnistää levyn ”The Blues Has Chosen Me” kunniaksi julkkarikeikkojen sarjan.
Perjantaina hän esiintyy Hämeenlinnan Albertin Kellarissa ja lauantaina Lahden
Pikku Hanhessa.

Klubimaailmassa tapahtuu. Helsingissä
Jay Kortehisto jatkaa Storyvillen Roots
Tuesday -sarjaa
The Doors -ohjelmistolla, ja Jari Vilja Rock & Roll Band villitsee
Käpygrillin perjantaissa.


Helsingin Käpylässä sijaitsee myös Cactus, jossa viritellään uutta juurimusiikin
klubisarjaa. Ensimmäisessä illassa perjantaina soittavat
The Impulse 3 ja The
Rockin' 8-Balls
. Lisäksi Teijo "Maisteri T" Eloranta alkaa pitää klubisarjaa
Kapsäkissä. Perjantaina hän saa vieraakseen Dr Helanderin.

Joensuussa uuden klubin toteutus on jo pidemmällä. Ilovaarirock-klubia pidetään
Kerubissa noin kerran kuukaudessa. Tämän viikon torstaina lavan ottaa haltuun
Heavy Tikkasen bändi Amadeus. Kevään ohjelma on jo kasassa, ja siitä on
lisätietoa tässä.

Eeva Äärelä Band soittaa Espoon Britanniassa lauantaina. Helsingin
Malmitalossa lauantaimusiikista vastaavat
Joensuu Riihimäki, Sunhillow ja Rikk
Eccent
. Walter’s Pubissa Sastamalan Tyrväällä Erik Valkama ottaa
duokaverikseen
Olli Kärjen. Kouvolan Pub 23:ssa pidetään sunnuntaijamit kello
18 alkaen
Jani O:n johdolla.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT