UUTISET
 

Tuomari Nurmio ja Knucklebone Oscar
stydin gospelin äärellä

Tuomari Nurmio ja Knucklebone Oscar ovat yhdistäneet voimansa ja äänittäneet vanhaa
gospelia sisältävän ep:n. Neljä biisiä sisällään pitävä seiskatuumainen kantaa nimeä
”Judge Meets The King”. Ep julkaistaan 19. toukokuuta.
Kuva: Jamo Katila
28.3.2018

Traditionaalisen gospelin lisäksi lätty sisältää kitaralegenda
Link Wrayn
hengellissävytteisen originaalin ”Fire and Brimstone”, jonka voi jo kuunnella
suoratoistopalveluista.

Knucklebone Oscarin mielestä ”stydeimmät” afroamerikkalaisen musiikin
alkulähteet piilevät juuri gospelissa.

Yhteistyössä

Saimaa Blues 2018, Mikkeli    Wilko Johnson kiertueelle Suomeen

Grand Blues Festival 2018, Lahti    Kukonhiekka Blues 2018, Saarijärvi
.
 
– Klassiset bluesit ja rokkenrollit on jo
aikoja sitten kaluttu luuhun asti. Vanhan
gospelin väkevyys yllättää uudestaan ja
uudestaan. Meillä löytyi luontevasti tästä
yhteinen diggailun kohde. B.B. King sanoi
aikoinaan, että gospel taipui helposti
bluesiksi korvaamalla jeesus babyllä. Nyt
me laitetaan jeesus takaisin babyn tilalle,
kertoo Oscar.

– Gospel on sorrettujen musaa, ja
kunnioitan sitä. Mut se on myös rokkia, ja
siit mä diggaan, kommentoi puolestaan
Tuomari Nurmio.

”Judge Meets The King” äänitettiin vintage-
henkeä kunnioittaen 50- ja 60-lukujen
analogitekniikalla Suprovox Studiolla.

Levyn julkaisee Weird Records. Levy-yhtiön
pyörittäjistä kertoo Ylellä alkanut tv-sarja
Vintage Valtakunta. Tulevan
seiskatuumaisen materiaalia ensiesitetään
sarjassa. Sarjan tunnusmusa on
Knucklebone Oscarin kynästä.
Julkaisun lisäksi Oscarin 25-vuotistaiteilijajuhlaan kuuluu konsertti Helsingin
Tavastialla. Juhlakonsertti pidetään samana päivänä, kun ep ilmestyy.
Juhlakonsertissa nähdään Tuomari Nurmio ja Knucklebone -kokoonpano livenä
sekä Knucklebone Oscarin monia erilaisia kokoonpanoja.

Lähde: Frontier Promotionin tiedote
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT