SAARIBLUES 2018, TAMPERE - ENNAKKO
 

Lähiöprinsessa lähtee saareen

Ina Forsman tekee kansainvälistä uraa, ja pian hänet saadaan Tampereen Saaribluesiin.
Erja Lyytinen, Jo’ Buddy ja Wentus Blues Band kuuluvat festivaalin raskaaseen sarjaan.

 
25.5.2018

Saariblues vietetään Tampereen Viikinsaaressa lauantaina 9. kesäkuuta.
Tapahtumassa musiikki soi kahdella lavalla. Lisäksi pakettiin kuuluu jatkoklubi.

Tanssilavan esiintyjät ovat Suomen tunnetuinta kaartia:
Erja Lyytinen, Wentus
Blues Band
ja Ina Forsman. Ravintolasalissa soittovuoron saavat Jo’ Buddy ja
Joe Vestich. Lisäksi ohjelmaan kuuluu Candyland Crowdads.

Nuori laulaja Ina Forsman lukeutuu viime vuosien suuriin tarinoihin kotimaisessa
rytmimusiikissa. Hänet keksittiin bluespiireihin Idols-kilpailusta, jossa hän esitti
muun muassa
Etta Jamesia. Inasta tuli Helge Tallqvistin bändin laulusolisti. Pian
kutsui kansainvälinen sooloura.

Tänä vuonna Ina on konsertoinut bändeineen muun muassa Islannissa,
Belgiassa, Ranskassa ja Sveitsissä. Äskettäin Forsman kävi purkittamassa toista
albumiaan Austinissa, Teksasissa. Hänen ensimmäisensä, nimeltään ytimekkäästi
”Ina Forsman”, ilmestyi vuonna 2016.

Kotimaisesta ja kansainvälisestä suosiosta huolimatta Inan jalat pysyvät maan
pinnalla. Somessa hän esiintyi sympaattisesti ”lähiöprinsessana”.

?lähiöprinsessa?

A post shared by Ina Forsman (@inaforsman) on


Erja Lyytisellä kansainvälistä uraa on takana jo toistakymmentä vuotta. Erja
kuuluu kiistatta Euroopan suosituimpiin alan naisartisteihin. Parhaillaan hän
tekee kiertuetta Espanjassa. Varsin kansainvälinen on ollut myös Wentus Blues
Bandin ura. Yli 30 vuotta kestäneen keikkailun aikana kertyneitä soittokavereita
(Eddie Kirkland, Sven Zetterberg, Phil Guy) Wentus juhlisti alkuvuodesta
ilmestyneellä ”Throwback”-albumilla.


Yhteistyössä

Puistoblues, Järvenpää    Kukonhiekka Blues 2018, Saarijärvi

Micke Björklöf & Blue Strip: 25 Live     Puukkoblues 2018, Kauhava

Emilia Sisco & Helge Tallqvist: You Ain't Heard   Saariblues, Tampere
.

Saaribluesissa paikallista leimaa lyövät Pittsburghista Tampereelle asettunut Joe
Vestich, Candyland Crowdads sekä Jo’ Buddy.
Jussi ”Jo’ Buddy” Raulamo on
suomibluesin korvenraivaaja: "Musiikin maailmassa on yksinkertaisesti
selviydyttävä tai kuoltava. Ja mitä muutakaan tällä planeetalla tekisi kuin töitä.
Sinnittelyä en lopeta koskaan", hän linjasi Blues-Finland.comin haastattelussa.

Saaribluesin jatkoklubi pidetään Ruby & Fellasissa alkaen kello 23. Tapahtuman
vastuulliset järjestäjät ovat Suomen Hopealinja ja Nem Agency.

Viikinsaareen pääsee Laukontorilta tasatunnein lähtevällä laivakyydillä.
Paluusuuntaan laivat kulkevat puolen tunnin välein. Viikinsaaressa on vietetty
Saaribluesia kesästä 2014 lähtien. Sitä ennen samassa paikassa pidettiin Down
Home Island -tapahtumaa.

Saariblues Tampereen Viikinsaaressa 9. kesäkuuta. Katso tapahtuman
verkkosivuilta lisätietoja muun muassa pääsylipuista ja kuljetuksista.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT