VIIKKOENNAKKO 42/2018
 

Laserbluesia ja iloisia perhetapahtumia
Aija "Honey B" Puurtinen
15.10.2018

Kiertueilla Honey B & T-Bones, Knucklebone Oscar ja Eero Raittinen.
Porvoossa suomenkielistä bluesia. Brittipianisti Ben Waters vierailee jälleen.


Honey B & T-Bonesin Follow Me Tour jatkuu tällä viikolla. Lauantaina bändi
heittää keikan Mikkelin Mikaelissa. Iltaan kuuluu myös
Milo & Mosesin keikka.

Honey B -perustajien,
Aija Puurtisen ja Esa Kuloniemen, poika Mooses
Kuloniemi
on illan esiintyjien yhteinen nimittäjä. Kuusitoistavuotias rumpali-ilmiö
ottaa vakuuttavasti paikkaa klassikkobändin historiankirjoituksessa.

– Alkuperäinen rumpalimme
Ismo Puurtinen on Mooseksen kummisetä, ja hän
opetti kundille shuffle-rummutuksen salat, Esa Kuloniemi kertoo.

Jaska Lukkarista poika seurasi pienestä pitäen vierestä katselemalla
keikkamatkoilla. Myös Manhattan School Of Musicin viimekesäinen jazzleiri jätti
kaverin soittoon yhtä ja toista.

Perjantaina Turun Apollossa pidetään Beetroot-klubia, jossa yhtye soittaa
perheversiossaan
Honey B Family. Traveling Jones ja Swamp Dog saavat myös
klubi-illassa vuoronsa.

Yhteistyössä

Honey B & T-Bones kiertueella

The Blind Boys of Alabama     The James Hunter Six
.

Knucklebone Oscar pitää hyvää syysvauhtia. Torstaina hän esiintyy bändeineen
Down Home Kivi -illassa Tampereen Kulttuuriravintola Kivessä. Viikonloppuna ovat
luvassa keikat
Eero Raittisen kanssa. Erityistä lazer bluesia painetaan menemään
perjantaina Kangasalla (Kangasala-talo) ja lauantaina Hyvinkäällä (Hyvinkää-sali).

Omaehtoista, suomenkielistä bluesia taittava
AK-77 konsertoi perjantaina
Porvoossa, Old Townissa. Harva esiintyjä on onnistunut istuttamaan suomen
bluesmusiikkiin. AK-77:n perustajalta
Antti Karkiaiselta se luonnistuu.

– Jos tekee bluesia, se on tehtävä suomeksi. Suomen kielellä pystyy tykittämään
eri tavalla. Omaa kieltä käyttämällä ei jää englanninkielisiin fraaseihin jumiin. Jos
laulaa englanniksi, joutuu samalle viivalle
Robert Johnsonin, Muddy Watersin ja
kumppanien kanssa, Karkiainen pohtii.

AK-77:llä on Old Townista lupsakoita muistoja. Ne ja monet muut asiat käyvät
selville
erikoishaastattelusta.

Uskollinen Suomen-vieras
Ben Waters tulee jälleen. Muun muassa The Rolling
Stones
-ukkojen kanssa yhteistyötä tehnyt brittipianisti vetää keikat Helsingin
Storyvillessä perjantaina ja lauantaina.
Ismo Haavisto

Ismo Haaviston triolla on perjantaina konsertti Paapan Kapakassa Tampereella.
Ismo soittaa yhden miehen bändinä Seinäjoen Kultaisessa Kulauksessa
lauantaina.

Kouvolan Pub 23:n urakkahommista vastaa viikonloppuna
Tri Tolvanen &
Rootsinkeksijät
. Yhtye ottaa lavan haltuun perjantaina ja lauantaina. Lauantaina
on luvassa kaksi keikkaa, kello 15 ja 20 alkaen.

Helsinkiläiset klubisarjat jatkuvat perjantaina
Rewardsin (Käpygrilli) ja lauantaina
The Amazing Meatmenin (Juttutuvan Ghettobilly) tahtiin.

Jo’ Buddy soittaa Porissa lauantaina, paikkana on One For The Road.

Antsu Haahtelalla on lauantaina veto Basessa, Espoon Leppävaarassa.

.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Info
setstats
setstats
     
UUSIMMAT