MARK HUMMEL - VIIKKOENNAKKO 46/2018
 

Länsirannikon hahmo Mark Hummelille suomalaiset soittokaverit
”Bändi on yksi Euroopan parhaista”
Kuva: Dave Van Bladel
10.11.2018

Tomi Leino Trio ja Mark Hummel tekevät
viiden keikan vahvuisen kiertueen
Suomessa. Hummelilla on Suomeen aivan
erityinen side.

Suomeen saapuu vieras
huuliharppumaailman huipulta. Yhdysvaltain
länsirannikon hahmo
Mark Hummel tulee
maahamme tekemään kiertueen
Tomi Leino
Trion
kanssa.

Mark Hummelille Suomen musiikkiskene on jo
melko tuttu. Soittaminen suomalaisbändin
(Tomi Leino,
Jaska Prepula, Mikko Peltola)
kanssa maistuu.

– Olemme soittaneet yhdessä muutaman
kerran aikaisemminkin. Bändi on yksi
parhaista Euroopassa, Hummel sanoo
Blues-Finland.comille.

– Minulla on suomalaisiin faneihin ihan
erityinen side, koska ensimmäisen
kansainvälisen kiertueeni tein juuri
Suomeen, vuonna 1986. Silloin tutustuin hyvin muun muassa Pepe Ahlqvistiin ja
Eddie Boydiin
.

Yli 30 vuoden takainen ensikiertue uursi uutta uraa suomalaiseen
musiikkimaisemaan. Se rakensi pohjaa tuloillaan olleelle bluesbuumille.

– Matkustimme junalla paikkakunnalta toiselle, kaikki soittokamat mukana. Joillain
keikkapaikkakunnilla ei ollut aiemmin edes kuultu bluesia. Soittoamme kutsuttiin
chugga chugga -musiikiksi!

Hummel-kokoonpanon kiertue alkaa tiistaina Helsingin Malmitalosta. Keskiviikon
keikkapaikka on Liedon Lietohalli, ja torstaina osuutensa saa Down Home Kivi -
yleisö Tampereen Kulttuuriravintola Kivessä. Viikonlopun konsertit ovat
Pieksämäen Poleenissa (perjantai) ja Helsingin Juttutuvassa (lauantai).

Kovaa kysyntää

Mark Hummel kuuluu niin sanotun West Coast Bluesin tärkeimpiin nykypäivän
edustajiin. Kunnon bluesmiehen tavoin hän esiintyy missä tahansa, missä
musiikkia halutaan kuulla: pitseriannurkista suuriin areenoihin.

– Länsirannikon skene on vahva. Erityisesti San Franciscon lahtialueen
eteläpuolella menee hyvin, kiitos
Aki Kumarin vetämien jamien ja Kid
Andersenin
Greaseland-studion (joka sijaitsee Kalifornian San Josessa).

– Bluesrock on suosittua, joten suoranaisella bluesilla on vähän vaikeampi
tienata. Minulla on ollut kuitenkin onnea, koska olen päässyt samanaikaisesti
moniin projekteihin. Blues Harp Blowout, Blues Survivors, Golden State Lone Star
Revue ja niin edelleen. Lisäksi teen duo- ja triokeikkaa muun muassa
Deep
Basement Shakersin
kanssa.

Yhteistyössä

Honey B & T-Bones Keravalla perjantaina 16.11.

The Blues Funnel: Uusi levy “Kukonhiekka Blues -Live”
.

Äskettäin Mark Hummelilta ilmestyi instrumentaalialbumi ”Harpbreaker”. Vaikka
oma levy on tuoretta kamaa, mies on jo mukana Golden State Lone Starsin, Deep
Basement Shakersin ja
Joe Beardin uusissa studioprojekteissa.

– Loppuvuodesta soitan
Lazy Lesterin ja James Cottonin muistokonserteissa.
Uudenvuoden jälkeen taas lähden Blues Harp Blowout -keikoille, joilla ovat
mukana myös
Bobby Rush, Kenny Neal, James Harman ja Johnny Sansone,
luettelee Hummel.

West Coast Bluesista voit lukea kattavasti Blues-Finland.comin
länsirannikkoreportaasista – matkalla kohdattiin myös muuan Mark Hummel.

Bluesviikko 46

Keravalla saadaan nauttia klassikkoyhtye Honey B & T-Bonesin kiertueesta.
Follow Me Tour seisahtuu perjantaina Kerava-saliin. T-Bones soittaa kiertueella
paitsi tunnettuja biisejään myös aivan uutta, levyttämätöntä materiaalia. Katso
syyskiertueen keikka-ajat
bändin verkkosivuilta.

Wentus Blues Band vaikuttaa vahvalla kannatusalueellaan Keski-Pohjanmaalla.
Perjantaina keikkapaikka on Vaasan Rewell Center ja lauantaina Kokkolan
Kampushalli. Molemmissa illoissa esiintyy myös
Pelle Miljoona Oy.

Klubisarjat ovat esillä Helsingissä ja Lahdessa. Helsingin Storyvillessä tiistaina
Roots Tuesday -session hoitaa
Mirkka Paajanen. Torstaina Roots Thursdayssa
Lahden Virastossa esiintyy
Jo’ Buddy & Down Home King III.

Ruotsalaisvetoinen
Trickbag vierailee jälleen kerran. Bändi konsertoi Helsingin
Storyvillessä perjantaina ja lauantaina.

The Blues Funnel on juuri julkaissut uuden
levyn ”
Kukonhiekka Blues -live”. Albumin
kunniaksi keskisuomalaisryhmä soittaa
Ravintola Kanttarissa Petäjävedellä
lauantaina.

Helsinki: Malmitalossa torstaina
Dave
Lindholm
sekä Eero Raittinen & Hustle
Fuzz
.

Kouvola:
Ville Leppänen & Käytetyt Miehet
keikoilla Pub 23:ssa. Kokoonpano soittaa
perjantai-iltana sekä lauantaina iltapäivä- ja
iltakeikat.

Espoo: Cafe Zoceriassa perjantaina
Hi-Five
Quintet. Ice Cream & The Bluesbrewers

taas keikkailee lauantaina Basessa.
blues funnel, uusi levy, kukonhiekka blues live

 Klikkaa lisätietoja levystä
Molemmat konserttipaikat sijaitsevat Leppävaarassa.

Hyvinkää: Oluthuone Joutsenessa on tavattavissa Ahlqvisteja kahdessa
polvessa: Pepe Ahlqvist &
Joel Ahlqvist lauantaina.

Jyväskylä: Korpilahden Satamakapteenissa lauantaina
Tyly Kohtalo.

Pori: Lauantaina Merry Monkissa soittaa
Panssarijuna.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Info
setstats
setstats
     
UUSIMMAT