VIIKKOENNAKKO 49/2018
 

Pepe Ahlqvist Lappiin, Erja Lyytisen joulukiertue jatkuu
Pepe-tonttu kurkistelee tällä viikolla Lapissa. Kuva: Jani Mahkonen
2.12.2018

Ahlqvist ja Brother Andy Liukko viihdyttävät pohjoista yleisöä. Lyytisen
rundilla kolme pysäkkiä. Helsingissä klubitohinaa.

Suomibluesin leijonakuningas Pepe Ahlqvist suuntaa pohjoiselle taipaleelle.
Joulukuun alun matkalla hänellä on soittokaverina
Brother Andy Liukko.

Ahlqvist ja Liukko, nuoremman polven huuliharpisti, aloittavat keikkansa
keskiviikkona Kemin Ankkurista. Itsenäisyyspäivänä keikkapaikka on
Äkäslompolon Selvä Pyy. Kaksikko soittaa perjantaina Levillä (Pub Hölmölä) ja
lauantaina Rovaniemellä (Korundi).

Äskettäin Pepe Ahlqvist julkaisi suomenkielisen levyn ”
Ennen…”.

Perinteikäs yhdistys Blues Live! viettää lauantaina pikkujouluja kotikonnuillaan
Jyväskylässä. Tapahtumapaikkana on Sohwi. Musiikin hoitelevat
Howlin' Hessu &
Ossian Smith
sekä Mr Slideman.

Kaavi Bluesin pikkujoulut puolestaan järjestetään lauantaina Ravintola
Pitopadassa. Illan aloittavat Kaavilla kaksi yhden miehen bändiä,
Mane K. Set ja
One Man Band J. Lipponen. Illan päättää Serko's Circuit Trio.

Yhteistyössä

Erja Lyytinen & Friends joulukiertueella

The Blues Funnel: Uusi levy “Kukonhiekka Blues -Live”
.

Viikon klubivedot keskittyvät Helsinkiin. Tiistaina Roots Tuesday -sessiossa
Storyvillessä vierailee
Johnny B.D. Keskiviikkona pikkujoulukansan tie vie
Huutokonttoriin, missä alkaa kello 20 Mojo Clubin iltamat.
Robbie Hillillä
vahvistunut Siberian Blues Huskies esiintyy, ja luvassa on ylläreitäkin.
Lauantaisessa Ghetto Blues -illassa Juttutuvassa konsertoi
Micke Björklöf &
Blue Strip
. Blue Strip käy viikolla Oulussakin: veto on keskiviikkona Riossa.

Erja Lyytisen joulukiertue

Erja Lyytisen joulukiertue lähtee toiselle viikolleen. Lyytinen, Erika Vikman ja
Veeti Kallio esiintyvät perjantaina Tampere-talossa, lauantaina Turun
Sigyn-salissa ja sunnuntaina Mikkelin Mikaelissa.

Blue Christmas -kiertueelle tuo
lisätunnelmaa uutuuslaulu ”Joulun
unelma”, jonka Erja on säveltänyt ja
sanoittanut. Single ilmestyi viime
perjantaina. ”Olen aina halunnut tehdä
kivan joulubiisin, ja tässä se nyt viimeinkin
on”, Erja iloitsi somessa. ”Yritin vangita
jouluisen mistelipuiden, takkatulen ja
rakkaudellisuuden tunnelman pimeimpänä
aikana vuodesta.”

”Joulun unelmasta” ilmestyi myös
englanninkielinen versio ”Christmas Night”.

Katso Lyytisen
joulukiertueen koko ohjelma
artistin verkkosivuilta.

Suosikkikitaristi
Jarkka Rissanen juhlistaa
uuden levynsä ”Trimmed and Burning”
ilmestymistä. Levynjulkkarit pidetään
Väärnin pappilassa Lapinlahdella
lauantaina kello 15 alkavassa
tapahtumassa, jossa on myös muuta
kulttuuriohjelmaa ja joulumyyjäiset.

– Tutkimusmatkamme gospelin ja bluesin alkulähteille jatkuu, artisti kuvailee
Jarkka Rissanen Tonal Boxin uutuutta.

Helsingin Storyvillessä esiintyy perjantaina
Charlotta Kerbs & Her New Orleans
Rhythm Gang
ja lauantaina Bloodshot Eyes.

.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Info
setstats
setstats
     
UUSIMMAT