JODY WILLIAMS 1935 - 2018
 

Blueskitaristi Jody Williams on kuollut
 
3.12.2018

Yhdysvaltalainen blueskitaristi Jody Williams on kuollut. Williams siirtyi legendojen
joukkoon 1. joulukuuta 2018. Hän oli kuollessaan 83-vuotias.

Williams menehtyi syöpään. Viime aikansa hän asui Indianan osavaltion St
Johnissa.

Suru-uutisesta kertoi muun muassa muusikko Ronnie Baker Brooks. Hänen isänsä
Lonnie Brooks ja Jody Williams olivat pitkäaikaiset ystävät. Myöhemmin asian
vahvisti Williamsin entinen levy-yhtiö Alligator Records.

"Jody Williams on lahjakkain ja luovin kitaristi, joka on koskaan astunut jalallaan
levytysstudioon. Chicagon sessiokitaristien ykkösenä hän sai monet 50- ja
60-luvun hitit kuulostamaan sellaisilta kuin olemme ne tottuneet tuntemaan",
pitkäaikainen soittokaveri Billy Boy Arnold kuvailee.

Alabamassa vuonna 1935 syntynyt Jody Williams teki uraa studiokitaristina jo
50-luvulla. Hän kepitti muiden muassa Bo Diddleyn ja Howlin' Wolfin levytyksillä.
B.B. Kingiä ja T-Bone Walkeria idolisoinut Jody siirtyi kunnialliseen työhön
60-luvulla. Hän teki paluun vasta 2000-luvun alussa ensimmäisellä varsinaisella
soololevyllään "Return of a Legend", jonka kaikki 13 biisiä hän kirjoitti itse.

Yhteistyössä

Erja Lyytinen & Friends joulukiertueella

The Blues Funnel: Uusi levy “Kukonhiekka Blues -Live”
.

Kesällä 2007 Williams vieraili viimeisen kerran Suomessa. Hän esiintyi Järvenpään
Puistobluesissa Billy Boy Arnoldin kanssa. "Olen päättänyt pitää kunnolla meteliä
vanhoilla päivilläni", Williams totesi Puistobluesin All About Blues -lehdessä.

Blues-Finland.com kunnioittaa Jody Williamsin muistoa.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Info
setstats
setstats
     
UUSIMMAT