BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
HAASTATTELUSSA ANDRES ROOTS
15.6.2012
Andres Roots Kaavilla. Kuva: Kake Kiirikki
Löyhän kollektiivin nokkamies
Roundabout-yhtyeensä kanssa Kaavi Bluesissa esiintynyt Andres Roots tällä
kertaa haastateltavan roolissa. Miehen jututti Koillis-Savon kesässä TT
Tarkiainen.

Tämänvuotisen Kaavi Bluesin ohjelmisto kattoi koko joukon kansainvälisiä nimiä.
Esiintyjälistalta löytyi myöskin virolainen
Andres Roots Roundabout solistinaan
brittiläinen harpisti-laulaja
Steve Lury. Pariviikkoinen kiertue alkoi
yhteisharjoituksilla touko-kesäkuun vaihteessa. Kovin suurta
harjoitustuntimäärää ennestään toisilleen tutut soittajat eivät tarvinneet. Pienen
lämmittelyn jälkeen sännättiin suoraan keikkarintamalle.

- Kaavilla heitetty keikka oli tällä erää viimeisemme. Olo onkin jo aikalailla
väsynyt, mutta onnellinen, kommentoi kiertuetta silmin nähden uupunut Andres
Roots.

- Olemme täällä Suomessa heittäneet viimeisen vuorokauden aikana kolme
keikkaa: Loimaalla, Leppävirralla ja nyt täällä Kaavi Bluesissa.

Steve Lury oli mukana kuvioissa jo Andresin aiemman bändin
Bullfrog Brownin
kanssa. Steve innostui bluesista
Yardbirdsin ensilevyn (Five Live Yardbirds)
myötä. Nähtyään
Sonny Boy Williamsonin ja Big Walter Hortonin livenä oli mies
myyty. Etenkin Hortonin soundi miellytti häntä. Muutaman vuoden harjoittelun
jälkeen Steve siirtyi esiintymään klubien ja pubien estradeille vaihtelevien
kokoonpanojen kanssa.

Aidon fiiliksen kaikottua brittibluesista Steve lopetti keikkailun. Hän jatkoi
kuitenkin huuliharpun parissa opettaen aloittelevia soittajia harpismin saloihin.
Vuosituhannen vaihteessa Steve mietti bändin kasaamista. Brittisoittajat olivat
kuitenkin kasvaneet erilleen alkuperäisestä bluesista. Steve koki kovalla
volyymilla soitetun meiningin liian rock-painotteiseksi ja alkoi etsiä samanhenkisiä
soittajia muualta.

- Tutustuin Steveen netissä, Blind Man's Blues Forum -keskustelupalstalla.
Vaihdoimme ajatuksia ja huomasimme olevamme samalla aaltopituudella. Bullfrog
Brownin keikkaillessa Lontoossa joulukuussa 2006 Steve tuli tapaamaan meitä ja
jammaili kanssamme lavalla. Seuraavana kesänä hän matkusti Viroon
lomailemaan ja soittamaan. Teimme yhteisen levynkin, ”Bullfrog Brown with Steve
Lury & Peeter Piik”. Se oli sekä arvostelu- että myyntimenestys ja on nyttemmin
loppuunmyyty.

Andres Roots Roundabout on eläväinen ja miehistöltään vaihteleva kokoonpano.
Jossain yhteydessä ryhmästä on käytetty nimitystä ”löyhä kollektiivi”.
Musiikillisesti Roundabout on varsin moni-ilmeinen. Tyylit vaihtelevat perinteisestä
bluesista swingin ja ragtimen kautta 60-lukulaiseen, rock-pohjaiseen jammailuun.

- Toiminta Bullfrog Brownissa loppui omalta osaltani pari vuotta sitten. Suurempia
riitaisuuksia siihen ei liittynyt. Asumme edelleenkin toistemme naapureina.
Musiikillinen kehitykseni ja näkemykseni vain kulki eri suuntaan muiden BB:läisten
kanssa.

- Roundaboutin kohdalla musiikillinen moni-ilmeisyys on tullut kuin itsestään.
Solistimme
Indrek Tiisel asuu Tallinnassa, me muut Tartossa. Tallinnan ja Tarton
välinen matka on sen verran pitkä, ettei ole järkevää Indrekin tulla pienelle
pistokeikalle Tartoon. Hoidamme keikat
Martin Eessalun ja Raul Terepin kanssa
instrumentaalitriona.

Andres kertoo, että työesteiden tai muiden syiden takia kiertueetkaan eivät aina
onnistu peruskokoonpanolla. Tämänkertaisella Suomen-matkalla mukana olivat
basisti
Peeter Piik ja rumpali Kalle Kindel. Yhteistyötä on lisäksi tehty
latvialaisen
El Trion laulajan Lorete Mednen ja tuuban soittajan Edgars
Galzonsin
kanssa.

- Steve Lury vierailee seuraavalla levyllämme. Kesän aikana esiinnymme yhdessä
virolaisilla bluesfestareilla. Yhteistyömme on ollut hedelmällistä ja antoisaa.
Haluamme tulevaisuudessakin keikkailla Steven kanssa niin paljon kuin
mahdollista.

Tulevaisuus näyttää muutenkin Andres Rootsin kannalta valoisalta. Muusikkona
toimimisen ohella hän on ammattitoimittaja, muun muassa Blues-Finland.comin
pitkäaikaisin vakituinen asiantuntija-avustaja. Uusi, mielenkiintoinen ja
musiikkipainotteinen päivätyökin on horisontissa.

- Aloitan syyskuussa Tarton Yliopiston kirjaston musiikkiosastolla. Käsittääkseni
vastuualueeseeni kuuluu ensisijaisesti blues sekä 1960- ja 1970-lukujen rock.
Avo Kartulin perustaman ja johtaman osaston levyvalikoima on kattava. Sieltä
löytyy ehkä jokunen levy, jota en itsekään ole vielä kuullut.

TT TARKIAINEN

Lue myös
Kaavi Blues 2012 -raportti

Linkki: Andres Rootsin kotisivut
.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2012
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English