BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
25.2.2011
Tienristeyksestä
liikenneympyrään
Andres Rootsin soololevyllä ympäri käydään ja
yhteen tullaan. "Roundaboutilla" solistit vaihtuvat
lennossa, mutta valokiila kuuluu virolaisartistin
tyylillä laatimille alkuperäiskappaleille.

Aiemmin tapahtunutta: "Levyn nimi (Moon and
Central) saattaa tulla tienristeyksestä, jossa
sijaitsevassa kämpässä osa levystä äänitettiin, mutta
voi sillä olla symbolisempikin merkityksensä.
Bullfrog
Brown
on ehkä valitsemassa uutta suuntaa."

Näin luonnehdimme virolaisen bändin loppukesästä 2009 ilmestynyttä albumia. Sillä kertaa
kristallipallossa oli oikea visio, koska yhtyeestä ei olla paljon sen jälkeen kuultu.

Tienristeyksestä onkin siirrytty liikenneympyrään. Bullfrog Brownin perustajan ja
biisintekijän
Andres Rootsin uusi levy "Roundabout" on soolosuoritus; solisteja on
kutsuttu mukaan koko joukko, mutta Rootsin originaalikappaleet ovat kokonaisuuden juoni.

Tuttuja solisteja ovat Mustion
Jukka "Black River Bluesman" Juhola ja Skotlannin alt.
blues-kunkku
Dave Arcari. Suomessa toistaiseksi vähemmän tunnetut Eric "Red Mouth"
Gebhardt
ja Johan "Bottleneck John" Eliasson pääsevät myös ääneen.

Alabamalainen Gebhardt teki Andres Rootsin kotimaassa Virossa melko paljon nimeä jokin
aika sitten, kun tälläkin levyllä kuultava "Redecoration Day" menestyi Viron television
(hieman suomalaista Hittimittaria) muistuttavassa musiikkivideoshow'ssa. Biisi ei
hauskoista trumpettitöräytyksistään huolimatta välttämättä kuulu levyn parhaimpiin, ja
yleisönsuosio meneekin
hupaisan videon piikkiin.

Red Mouthin kanssa vedetyistä kappaleista albumin paras on "Lemon Days". Soinnutus on
tunnistettavaa Rootsia, mikä on aika paljon sanottu maailmassa, jossa biisintekijöitä on
ties kuinka monta miljoonaa. Andresin tukeva komppaus ja turkulaisen
Jantso Jokelinin
beatboxaus loihtivat raidalle terävän biitin.

Gebhardtia ei juuri voi laulajaksi sanoa. Ennemminkin hänen äänentuotantonsa on
häiriintynyttä mölinää. Mutta persoonallisuus viimeisen päälle!

Kuolleen miehen seikkailut

Ruotsin Bottleneck John sen sijaan esiintyy mainiona laulumiehenä. Levyn kenties
hienovaraisin veto "Shades" on hänen heiniään. Kappaleella Rootsin kitara ja Jokelinin
huuliharppu käyvät tyylikästä dialogia. Myös itämainen, unenomainen "Thru the Valley"
tekee vaikutuksen.

Dave Arcari muistetaan peltikitaraa kurittavana ja villinä esiintyjänä. "Roundaboutilla" hän
ei olekaan aivan omimmillaan, sillä hänen osuutensa on äänitetty kitaratta ja muista
soittajista erillään kotoisessa Glasgow'ssa. "Dead Man Stomp" kuuluu silti albumin
valioihin. Arcari tarinoi kuolleesta miehestä, joka yrittää löytää ihmelääkettä kieroutuneen
nykymaailman parantamiseksi. Sävellys on jälleen ehtaa Rootsia. Hienon tatsin tuo
Hanno
Maadran
soittama alttoviulu.

Levyn voittajabiisi on sijoitettu listan toiseksi viimeiseksi. Roots ja suomalaiskaksikko Black
River Bluesman –
Bad Mood Hudson (Antti Huttunen) paiskaavat tiskiin kappaleen
"Watcha Do". Huttusen tanakka rumpukomppi ja Juholan matalalta mörisevä
baritonisikarilaatikkokitara pohjustavat mahtavasti, ja Rootsin slide-kitara naukuu kuin
viimeistä päivää.

Umpisimppelit säkeistöt yhdistyvät kertosäkeen melodiantapaiseen saumattomasti.
Samalla tavoin kontrastia on tekstien käsittelemissä dilemmoissa: kun sinulla on töitä,
mutta et halua nousta vuoteestasi; kun sinulla on rahaa, mutta haudot sitä pankkitililläsi,
ja niin edelleen. "Mitäs sitten teet" kysytään kertsissä ja voimatrio antaa siihen soittamalla
vastauksen – rokataan ja ravistellaan huolet taivaan tuuliin!

Albumilla ei ole varsinaista maaottelumeininkiä, vaikka kansalaisuuksissa löytyy. Silti
nostaa tervettä ylpeyttä rintaan, kun suomipoika hoilaa muut täysin suohon.

Reitti selvä

Onnistuneita kappaleita ovat lisäksi "Stick with You" (solistina Gebhardt), joka keinuu
rennosti hieman New Orleansin tyyliin, ja "Brothers Grim" (Bottleneck John), jota
vauhdittavat
Kalle Kindelin laukkaavat rummut. "Southern Sky" taas edustaa Arcarille
tunnusomaista punk-bluesia.

"Roundaboutin" biisimäärä on jätetty kahteentoista. Se on siedettävä määrä, ja se myös
minimoi vähemmän vaikuttavien kappaleiden luvun. Levy ei ole täysin tasalaatuinen, mutta
ei varsinaisia täytebiisejäkään mukana ole.

Jantso Jokelin on harpistina melkoinen löytö. Nuoresta iästään huolimatta hän käsittelee
instrumenttiaan kokeneesti ja sävyrikkaasti.

Show on kuitenkin Andres Rootsin. Tekstit vaihtelevat mystiikasta ja unenomaisesta
maalailusta hersyviin sanaleikkeihin. Kun ne yhdistetään kekseliäisiin ja rytmisesti
pistämättömiin sävellyksiin – puhumattakaan Rootsin valistuneesta slide-kitaran
käsittelystä – saadaan kasaan vähintäänkin kelvollinen pitkäsoitto. Kaveri osoittaa
pystyvänsä liikennöimään ilman useita vuosia kyydissä ollutta Bullfrog Brownia. Ja tuskin
kuljettajan ajokuntoa moni epäilikään.

PASI TUOMINEN


Andres Roots: Roundabout. Roots Art Oü, 2010

Andres Roots (kitara, lyömäsoittimet)

Eric Gebhardt (laulu), Bottleneck John (laulu), Dave Arcari (laulu), Black River Bluesman
(kitara, laulu)

Bad Mood Hudson (rummut, taustalaulu), Uku Püttsepp (nokkahuilu, trumpetti, rummut),
Jantso Jokelin (huuliharppu, beatboxing), Ahti Bachblum (urut, piano), Asko-Romé Altsoo
(rumpujen ohjelmointi, handclaps, "mysteeriviulu"), Kalle Kindel (rummut), Hanno Maadra
(alttoviulu), Raul Terep (lyömäsoittimet, didgeridoo)


Linkit: Andres Rootsin
MySpace, Reverbnation ja Facebook
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2011
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English