| |
|
|
Kitaroita ja lisää kitaroita: Granfelt, Nikku, Manninen
|
|
|
Manninen - Granfelt - Nikku
|
27.9.2019
Ben Granfeltin, Jarmo Nikun ja Muddy Mannisen kitarakiertue esitti
nappisuorituksen bändin soittamisesta ja organisoinnista.
Guitars, Guitars and More Guitars -teemainen rundi tarjosi kaikkien kolmen
kitaristin maukkaita lickejä; lisäksi kitaristien soundivalikoima oli ilmeisen
ehtymätön ja soolojen jäsentely huippua. Todellisia killereitä!
Kitarakiertue oli toisinto tai ehkä pikemminkin sovitelma huippukitaristi Joe
Satrianin G3-konseptista: kootaan yhteen kolme erityylistä kitarasolistia ja
kootaan repertoaari kitaristien soolomateriaalista sekä harkiten seulotuista
covereista. Kuvio toimi mielettömän hyvin – selkeästi tenhoavammin kuin SF
Blues -konsepti. Kukaan näistä kitaristeista ei ole varsinaisesti tehnyt karriääriä
blueskitaristina, eikä huipputrio esittänyt oikeastaan ollenkaan blueskappaleita.
Silti heille on syytä kallistaa korvansa. Uusia lähestymistapoja sooloihin löytyy, ja
alternatiiveja bluessoittoonkin.
Manninen loi kuvan todella ammattitaitoisesta muusikosta. Granfeltin johtaessa
Nikku ja Manninen olivat ensiluokkaisia supporter-rooleissaan. Sopusuhtainen
musisointi ei missään vaiheessa jumiutunut staattiseksi tai tyhjäksi jammailuksi.
Granfelt, Nikku ja Manninen lähtivät tien päälle keväällä. Kesällä karavaani
pysähtyi myös Äänekoskelle, Keitelejazz-tapahtumaan. Festarilla Mannisen
Albatross/Supernatural -henkinen ”Rosie” oli illan parasta antia. J.J. Calen hitti
”Cocaine” polkaistiin liikkeelle Creamin ”Sunshine of Your Love” -teemalla – nyt jo
legendaksi muotoutuneen riffin alkuhan on aivan sama. Huippuna tuli Jeff Beckin
”Freeway Jam”. Kanuunahyvää tavaraa!
Manninen julkaisi kaksi vuotta sitten ensimmäisen soololevynsä ”Long Player”.
Nikku rohkaistui vuosikymmenten sessiouran jälkeen lopulta ja julkaisi keväällä
hienostuneen soololevyn ”Line by Line”. Granfelt tekee kansainvälistä solistiuraa,
johon kuuluu jo 16 levyä sooloartistina.
|
|
|
Äänekosken Häränvirran varrella pidettävä Keitelejazz kokoaa yhteen modernin
jazzin ystäviä, mutta tapahtuma on merkittävä kohtaamispaikka myös
bluesväelle. Murphyn kuuluisan lain mukaan jos jokin voi mennä pieleen, se myös
menee. Tämä laki ei pätenyt Keitelejazzissa; bluesvahvassa illassa tuntui, ettei
kerrassaan mikään voi mennä pieleen, vaikka riskinottoa olikin.
Eikä mennytkään. Päinvastoin, kaikki meni aivan nappiin.
Erja Lyytinen on tietysti bluesdiggareille jo kovin tuttu artisti. Palvontaa on.
Kuningatarta kuuluukin ihannoida. Bändinsä Erja hioo aina huippukuntoon. Tosin
yhtyeen rooli jää yleisölle hiukan olemusta vaille. Kansainvälisen uran
kehittämiselle tämä on merkityksellinen asiakohta: miten integroitunut bändi on?
Erja tekee lähestymisyrityksiä jazzin suuntaan, mutta se jää lähinnä irrallisiin
asteikkoeksperimentteihin. Äänekoskella hän oli perusasioiden äärellä: tuhtia
bluesrockia. Jämerää slow bluesiakin toki löytyi. Slide-kitara, Erjan
vahvuustekniikka, oli jälleen huimaa. Vasurin hammering-tekniikka oli uudentunut
ja myös staccato-soittoa oli ilahduttavaa kuulla.
|
Yhteistyössä
The Aristocrats Suomeen - kitaristina Guthrie Govan
.
|
Uran kehittäminen edellyttäisi Erjalta ilmeisesti vielä täsmennyksiä valintoihin.
Uusin levy ”Another World” antaa vinkkejä kehityssuunnasta.
Skottibändi King King otti yleisön omaperäisellä bluesrockillaan. Kitaristi-laulaja
Alan Nimmon liidaama bändi osaa asiansa. Esimerkiksi dialogi kosketinsoittimien
(Jonny Dyke) ja kitaran välillä hakee vertaistaan.
Nimmo sooloili elegantisti, mutta pääpaino oli bändin ilmaisulla. Hän on myös
todellinen herrasmies ja muistaa aina kiittää yleisöään live-musiikin tukemisesta.
Sentimentaaliset soulballadit ovat tästä yksi osoitus, samoin kohtuumittaiset
jamibiisit. Yleisökin herkistyi laulamaan: ”Let your love shine in”…
Bluesrockia moititaan toisinaan kuivakiskoiseksi. Se ei päde King Kingiin. Kovan
väännön lisäksi bändi pystyy sävyttämään musiikkinsa hyvin vivahteikkaaksi. Bop
until you drop. Ry Cooderin hyvään ohjeeseen ei nytkään ollut mitään lisättävää,
ei ainakaan King Kingin osalta.
|
|
|
Pink Floyd ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen bluesinnoitteita etsiessä, mutta
aivan hyvin voisi tulla. Kitaristi David Gilmour nimittäin hyödynsi kauniisti
bluesskaaloja bändin lauluilla. Skaaloja hän silloitti ovelasti sekä duuri- että
mollipohjaisiin biiseihin.
Drink Floyd on Pink Floyd -tribuuttibändi, joka keskittyi Äänekoskella Floydin
tunnetuimpiin albumeihin. Ben Granfeltin oivalliset Gilmour-tulkinnat olivat
kerrassaan elähdyttäviä. Pink Floyd -soundi on pohjautunut sofistikoituun
livemiksaukseen ja studiotekniikkaan. ”The Dark Side of the Moon” -levy (1973)
on yhä referenssiaineistona, kun arvioidaan uusien laitteiden toimintakykyä.
Siinä toinen syy bluesbändeille kuunnella progressiivisen rockin helmiä –
bluesyhtyekin voi kehittää omaa soundiaan. Periaatteessa ”Money”-biisin ei
luulisi olevan rakenteeltaan kovin vieras bluesyhtyeille, vaikka sen lähtö
tapahtuukin hankalassa 7/8-tahtilajissa.
Toinen kiinnostava tribuuttibändi Keitelejazzissa oli Kingston Wall. Bändi
keskittyy nuorena kuolleen kitaristi Petri Wallin (1969-1995) tuotantoon. Wallin
syntymän 50-vuotispäivän kunniaksi viime helmikuussa pidetty konsertti tuotti
upean kiertueen.
Vokalistina sangen heikkoäänisen Wallin lauluihin löytyi aivan uusi särmä, kun
Mikko, Kie ja Jonne von Hertzen tulkitsivat niitä äänissä. Tässäkin yksi vinkki
bluesbändeille: kannattaa kehittää lauluosaamista. Lauluihin löytyy usein
tykkänään uusi ulottuvuus lauluharmonioiden avulla.
ANTTI SUVANTO
|
|
|
|
| |
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
|
