Aivan omanlaisensa
 
Chantel McGregorin ensimmäinen albumi "Like No Other" ilmestyi viime
vuonna Tis Rock Music Ltd:n merkillä. Levyn tuotti muun muassa
Robin
Trowerin
uusimmalla levyllä häärinyt Livingstone Brown, jota myös
kuullaan bassossa ja koskettimissa. Lisäksi levyttäneeseen bändiin
kuuluivat
Chris Taggart (rummut), Luke Smith (Hammond B3 -urut) ja
Jocasta Whippy (sello).

Kahdentoista kappaleen kokonaisuudessa Chantelin omat kappaleet
ovat pääosassa. Hän vastaa joko yksin tai yhteistyökumppaniensa
kanssa yhdeksästä raidasta. Lainoina kuullaan
Sonny Boy Williamson II:
n "Help Me", Robin Trowerin "Daydream" ja
Fleetwood Macin "Rhiannon".

Sonny Boy -versioinnin lisäksi bluesin ystävää miellyttää
todennäköisimmin kipale "I'm No Good for You", joka yhdistää mainiolla
tavalla perinteisen, iisin blues-poljennon ja modernin kosketuksen.

Robin Trowerin "Daydream" kääntyy kunnianhimoiseksi nykybluesiksi;
hyvin 'pienen' alun jälkeen teos kasvaa 14-minuuttiseksi, vaikuttavaksi
musiikkimyrskyksi.

Tekstipuolella esiin nousee eron hetken tuntoja purkava "Screams
Everlasting". Ei jää epäselväksi, että kipeää on tehnyt: "I won’t bleed for
you; Now I know your truth; I won’t be torn; Someday my wounds will heal".

Sävykäs materiaali nostaa vertailukohdiksi niinkin erilaisia nimiä kuin
Sheryl Crow'n (melodinen pop "Like No Other") ja Dream Theaterin
(progeen kallistuva "Caught Out"). Kaikkiaan Chantel McGregorin "Like No
Other" -ensilevyllä pääosassa ovat singer-songwriter -tyyppiset pop-
kappaleet. Perinteitäkin kunnioitetaan, mutta moderni ilmaisu on alati
läsnä.
 
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
4.5.2012
Read the interview in English
Nuori brittiartisti Chantel McGregor saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen.
Chantel tekee toukokuun lopulla neljän keikan mittaisen minikiertueen.
Konserttipaikkakunnat ovat Espoo, Helsinki, Järvenpää ja Rauma.

McGregor voitti hiljattain British Blues Award -palkinnon kotimaansa parhaana
nuorena artistina. Nainen ei kuitenkaan takerru turhaan musiikinlajien rajoihin.

- Hyvä biisi on aina hyvä biisi. Ei ole merkitystä, minkä nimikkeen alle se
kategorisoidaan, Chantel sanoo Blues-Finland.comille.

- Luulenpa, että materiaaliani pitää sanoa Chantel-musiikiksi... soitan kaikkea,
mikä vetoaa minuun. Ja se voi olla niin raskasta rockia kuin hienovaraista folkia.
Omien kappaleideni lisäksi voin soittaa vaikka
Joe Satriania, Joe Bonamassaa,
Jeweliä
tai Bonnie Raittia.

Suomeen McGregor tuo mukanaan vain basistin ja rumpalin, joten "voimatrio"
tulee olemaan homman nimi. Hän kertoo ohjelmiston liikkuvan rockissa ja
popissa; kitaratykityksestä siirrytään sujuvasti keveään ilmaisuun.

- Teen myös soolokeikkoja. Joten jos soitan yksin, soitanta voi päätyä
minkälaiseksi tahansa omasta fiiliksestäni riippuen! Välillä soitan pitkiäkin
kappaleita, esimerkkinä
Robin Trowerin "Daydream". Oma biisini "Fabulous" taas
voisi olla vaikka
Lady Gagaa!

Musiikki ratkaisee

Yksityiselämäänsä Chantel McGregor pitää vähän tylsänä, sillä hän on asunut
koko pienen ikänsä samassa talossa. Chantel on kotoisin Länsi-Yorkshiren
Bradfordista. Koulu- ja opiskeluaikoina melkoisen älykkääksi osoittautunut nainen
harkitsi välillä uraa englannin kielen ammattilaisena.

- Lopulta oli tehtävä valinta. Tehdäkö sellaista, missä on järkeä vai sellaista,
mistä pitää? Päätin tehdä sellaista, mistä pidän, McGregor hihkaisee.

Monen muun avarakatseisen artistin tavoin musiikinlajien rajat ovat Chantelille
melkoisen yhdentekeviä. Hieman yllättävämpää on, että varsinaisia
suosikkiesiintyjiäkään ei ole, vaikka musiikki on aina ollut hänelle valtavan suuri
osa elämää.

- Toiset kappaleet vaan ovat parempia kuin toiset. On melkein samantekevää,
keitä esiintyjät ovat. Varsinaisia suosikeita tai idoleita ei ole – oikeastaan vain
suosikkikappaleita.

Pakon edessä Chantel suostuu kuitenkin nimeämään amerikkalaisen laulaja-
lauluntekijän
Richie Kotzenin korkealle arvostamiensa muusikoiden joukkoon.

Kotzen on kova kitaristi, ja kuusikielinen on läheinen työkalu myös Chantel
McGregorille. Lukemattomien soittajien käsissä nähtävän Stratocasterin ohella
hänen lempikeppejään ovat Music Man John Petrucci JP6 -kitarat.

- Niitä minulla on aina kaksi mukana siltä varalta, että kieli katkeaa. Nuo kitarat
menevät heti kielen katkettua vireestä.
.
Kitarat saavat kyytiä Chantel McGregorin keikoilla.
- Stratocasterini on Plus Deluxe -mallia. Kaikki kolme pickupia ovat Seymour
Duncaneita, ja niistä kahteen on tehty
coil tapping. Sen soundi onkin todella
omalaatuinen. Akustisissa kappaleissa soitan Adamas-merkkistä kitaraa, Chantel
kertoo.

Ainoat keikat vanhalla mantereella

McGregorin ensimmäisellä, neljä konserttia käsittävällä Suomen-visiitillä hänen
kanssaan soittavat basisti
Richard Ritchie ja rumpali Keith McPartling.

- Olen tuntenut Richardin melkein 15 vuotta, mutta bändissäni hän on soittanut
vasta puolitoista vuotta. Loistava kaveri. Keith on puolestaan uusi kasvomme,
hän tuli mukaan viime kuussa. Hän on silti jo osoittanut olevansa todella hyvä
rumpali.

Chantel väittää olevansa surkea maantiedossa, mutta puheet kertovat muusta.
Hän kutsuu oma-aloitteisesti Suomea Pohjoismaaksi eikä osaksi Skandinaviaa,
kuten usein virheellisesti ilmaistaan.

- Odotan innokkaasti matkustamista Suomeen. Tapaamani suomalaiset ovat
hienoa porukkaa. Ja se merkitsee minulle paljon enemmän kuin tieto, että Suomi
on kylmä maa ja sen valuutta on euro.

Chantel McGregorilla on runsas keikkakalenteri. Suomen-keikat ovat kuitenkin
näillä näkymin ainoat, jotka hän heittää Manner-Euroopassa.

PASI TUOMINEN


Chantel McGregor Suomessa keväällä 2012

Ke 23.5. Espoo, The Gallows Bird
To 24.5. Helsinki, Malmitalo
Pe 25.5. Järvenpää, Blackpool
La 26.5. Rauma, Poselli

Linkki: Chantel McGregorin kotisivut

Read the interview in English
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2012
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English