BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
10.1.2012
Kuningaskäärmeille
kymppi täyteen
The Chicago Kingsnakesin kymmenes levy
"Blue Mosaic" ei ole aivan napakymppi,
mutta melko lähelle taulun keskustaa
Tuulisen kaupungin harmoniset matelijat
tähtäävät.

The Chicago Kingsnakes
on orkesteri, joka
vannoo kotikaupungilleen ominaisen bluesin
nimeen. Bändi, jonka aikajana venyy pian 30
vuoteen, pullautti ulos omalla Music King
Records -levymerkillään kiekon "Blue Mosaic"
viime syksynä. Pitkäsoitto on
Kuningaskäärmeiden kymmenes.
.
Mies The Chicago Kingsnakesin takana on James Anderson. Anderson (tunnetaan
lempinimillä "Jim" ja "Ang") muistaa lämmöllä pienen Suomenkin. Hän soitti
Järvenpäässä
Byther Smithin joukoissa kesällä 1992. "Esiintyminen
Puistobluesissa on yksi musiikkiurani kohokohdista", Anderson kertoo
Blues-Finland.comille.

Andersonilla on vahva blues-miehen tausta, onhan hän Chicagon rajuna tunnetun
South Siden kasvatti. Kotinurkillaan hän oli tekemisissä Chicagon isojen nimien
kanssa ja päätyi ennen pitkää legendaarisen
Little Miltonin bändiin. The Chicago
Kingsnakes ja Byther Smith löysivät toisensa 90-luvun alussa; heidän
yhteislevytyksistään merkittävin on "I'm a Mad Man" (1993). Monet pitävät
albumia Smithin uran parhaana.

Kukaan on tuskin puulla päähän lyöty, kun selviää, että The Chicago Kingsnakesin
"Blue Mosaic" -levyllä pääosassa on perustavanlaatuinen Chicago-blues. Mukaan
on toki haettu monipuolisuuttakin. "Musiikki kuvastaa paitsi bluesin juuria myös
vaikutteita rhythm 'n bluesista. Koko nykykokoonpano on kasvanut bluesin
tahdissa, mutta olemme aina kuunnelleet myös
Curtis Mayfieldin ja James
Brownin
kaltaisia artisteja", Anderson huomauttaa.

Mies puhuu asiaa. Kahdentoista kappaleen levy olisikin ollut hölmö rakentaa
pelkästään perusbluesin varaan. Soul-ainesta on tarjolla "Tell the Truth"
-kappaleella. "Blues Gone Uptown" puolestaan edustaa bluesin jump-osastoa. Ero
jazziin on yhtä olematon kuin merkityksetönkin. Anderson laulaa: "Well, they call it
jazz, sure as you're born"! "Hip the Gip" -instrumentaali vastaa levyn
funkaavimmasta menosta.
.
The Chicago Kingsnakes tänään. Anderson toisena oikealta.
Laulutyöskentely erottaa The Chicago Kingsnakesin useimmista muista saman
tyylin bändeistä. Kaikki levyllä esiintyvät viisi muusikkoa ovat äänessä. Solistina
toimii Anderson, ja muu nelikko hoitaa harmoniat. Parhaimmillaan kokonaisuus on
raikkaalla avausbiisillä "Take Your Time" ja hölkällä "Stop, Drop and Roll".

Perusblueseista parhaiten toimivat "Take Your Time", tukevasti polkeva "Sick and
Tired" ja hienon, tremolosoundilla äänitetyn kitaran komistama "Come Back Home".

"Lefty" on levyn 'pakollinen'
Elmore James -tyylin ränttätänttä. "You Don't Want
My Lovin'" taas on ties-kuinka-mones kopio
Otis Rushin kuolemattomasta
kappaleesta "All Your Love (I Miss Loving)".

"Blue Mosaic" -levylle on keksitty jännittävä lopetus. Kuullaan kappale "Mary Jane"
ensin akustisena pohdiskeluna ja heti perään sähköisenä revittelynä. Biisipari
toimii oivasti, varsinkin kun Andersonin laulusoundi on purkitettu sähköversiolle
albumin muita kappaleita raaempana.

Yhtyeen koko nelikko (entinen vakiobasisti
Ron Berry on nyt vierailevassa
roolissa) esittäytyy vankkana. Komppiosasto – basisti
Mike Bailey ja rumpali Gus
Gotsis
– ei jätä mitään sattuman varaan. Nelson Keatonin huuliharppu on alati
läsnä, mutta osaa ottaa tarpeen mukaan myös sivuroolin. Andersonin kitara soi
verevästi, ilman hienouksia. Laulajana hän ei valloita maailmaa.

The Chicago Kingsnakesin tuorein levy on mannaa niille, joille
instrumenttiakrobatia ja pitkälle tuotetut teokset eivät maistu. Kappaleet (kaikki
Andersonin originaaleja, bravo!) on äänitetty autenttisen tuntuisella
olohuonesoundilla. Soittajat eivät rehentele, vaan soittavat konstailematta omalla
tavallaan. Yllätyksettömyys vaivaa paikoittain, joten aivan nimen mukaista
mosaiikkia albumi ei sentään ole. Kappaleissa on kuitenkin jokseenkin riittävästi
kirjoa. Mukava kokonaisuus rehellisen Chicago-tyypin bluesin ystäville.

PASI TUOMINEN


The Chicago Kingsnakes: Blue Mosaic. Music King Records, 2011

James Anderson (kitara, laulu), Nelson Keaton (huuliharppu, laulu), Gus Gotsis
(rummut, laulu), Mike Bailey (basso, laulu)

Vierailija: Ron Berry (basso, laulu)

Tuottaja: James Anderson


Linkki:
The Chicago Kingsnakes
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2012
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English