Blues-Finland.com - Craig Hughes

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

HAASTATTELUSSA CRAIG HUGHES

7.2.2014 Interview in English

Vaihtoehtobluesia Glasgow'sta
Craig Hughesin sooloura sai alkunsa miltei sattumasta. Omaperäinen skotti
puuhaa myös bändirintamalla, joten vuoden 2014 kalenteri alkaa olla jo
täyteen buukattu.

Tapasin Craig Hughesin ensi kertaa Dave Arcarin keikalla Glasgow'ssa vuonna
2006. Viime vuonna näin hänet ensi kertaa soittamassa livenä. Keikka oli
vakuuttava – vielä vakuuttuneempi olin, kun kuuntelin hänen neljää viimeisintä
levyään.

En ole yksin mielipiteeni kanssa, sillä kanadalainen saitti Blues Underground
Network valitsi levyt "Losers and Bastards" (2013) ja "Pissed Off, Bitter And
Willing To Share" (2009) vuoden brittilevyiksi. "Hard Times: Volume 1" taas sai
kunnian vuoden 2012 parhaana blues-ep:nä.

Erittäin omaperäinen sanoittaja – jonka töitä on verrattu muun muassa Jacques
Brelin "rähjäisiin balladeihin" – näki päivänvalon vuonna 1969 pienessä
skottilaisessa kaivoskylässä nimeltä Fishcross. Kitaristeista hänen vaikuttajiaan
ovat niinkin erilaiset nimet kuin Michael Schenker, Django Reinhardt, Skip
James ja Prince. Eikä John Coltranen skottilaista ja kelttiläistä
kansanmusiikkiakaan sovi unohtaa.

Hughes on tehnyt elokuvamusiikkia, kiertänyt Arkansas'n Little Rockissa asti ja
isännöinyt The Devil's Music -iltaa Glasgow'ssa. The Devil's Music -illat on
pyhitetty alt.bluesille ja roots-musiikille; onpa siellä esiintynyt Jukka "Black River
Bluesman" Juholakin. Joten eiköhän Blues-Finland.comin lukijoiden ole korkea
aika tutustua herra Hughesiin paremmin.

Blues-Finland.com (Andres Roots): Craig, soitit aikanaan alt.rock-bändeissä
ja nyt äänität levyä raskaan psych-rock -trion Dog Moon Howlin kanssa.
Kumpi tuli ensin, rock vai blues? Mistä sait kipinän tarttua kitaraan?

Craig Hughes: Joskus seitsemän ja kahdeksan ikäisenä vanha rock 'n roll ja
rockabilly olivat ensimmäiset todelliset kiinnostuksen kohteeni. Suurimman
vaikutuksen tekivät Chuck Berry, Gene Vincent ja Bill Haley sekä pieni LP- ja
sinkkukokoelma, jota isäni ei enää kuunnellut. Vähän myöhemmin aloin
kavereiden kanssa kuunnella vanhaa heavy rockia. Queenia, Thin Lizzya ja Led
Zeppeliniä. Erityisesti Brian Mayn kuunteleminen sai minut tarttumaan kitaraan
12-vuotiaana.

Vanhan liiton rock 'n rollin ansiosta kiinnostus bluesiin on pysynyt – varsinkaan
Chuck Berrystä en ole koskaan luopunut. Totta puhuen rock ja soolokitara olivat
ensimmäiset innoittajani. Ensimmäinen säveltämäni biisi oli tosin bluesia. Tein sen
13-vuotiaana. Kauhea biisi, mutta ainakin se oli bluesia!

Miksi päätit ryhtyä sooloartistiksi vuonna 2005? Oliko siirtymä helppo?

Vanhana katusoittajana itse esiintyminen oli aika vaivatonta. Vaikeaa oli tosin
ollut muutaman vuoden ajan, olin ollut vähän eksyksissä, enkä ollut soittanut
livenä noin kuuteen vuoteen.
.

Olin yrittänyt – vaihtelevalla menestyksellä – koota bändiä melkein vuoden ajan,
kunnes päädyin hyväntekeväisyyskeikkaa järjestävään porukkaan.
Suunnittelimme unplugged-keikkaa, ja jostain syystä päätin itsekin heittää setin.
Coverit eivät ole koskaan olleet minun juttuni, joten päätin soittaa eri bändeille
tekemiäni biisejä vuosien varrelta. Sävelsin pari uuttakin. Originaalisettini upposi
yleisöön yllättävän hyvin. Seuraavat keikat järkättiin samalta pohjalta. Älysin
tosin vasta pari vuotta myöhemmin, että sooloseteistä oli tullut päähommani. Se
ei enää ollut vain jotain, mitä tein "bändien välillä".

Onko livemusiikin skene Britanniassa muuttunut paljon 80-luvusta?

Joskus 80-luvun jälkipuoliskolla olin roudaamassa kiertuebändejä ja auttamassa
erinäisissä bändi- ja keikkavirityksissä. Aloin varsinaisesti keikkailla Keski-
Skotlannissa vuosikymmenen lopulla. En oikein tiedä Britannian skenestä
kokonaisuutena, mutta Skotlannissa muutosta on ollut paljon – eikä välttämättä
parempaan suuntaan. Ennen ei ollut mitään ongelmaa 300 hengen vetoisen
paikan buukkaamisessa. Saattoi olla varma, että 150 – 200 tulee paikalle. Nyt,
ainakin Glasgow'ssa, on punnittava tarkkaan, kannattaako edes 100 hengen
klubia buukata.

Eivätkä ruohonjuuritason keikkojen lippuhinnatkaan ole nousseet –
reaalisestihan ne ovat vain halventuneet – toisin kuin valtavirtakeikkojen.
Toimeentulo tällä alalla on siis entistäkin vaikeampaa. Hyvä juttu sen sijaan on
se, että pienillä festivaaleilla on aiempaa enemmän fokusta. Ennen sellaista ei
ollut juuri ollenkaan.

Olet jakanut stagea isojen ja "perinteisten" nimien kuten The Groundhogsin
Tony McPheen kanssa. Tuntuu kuitenkin siltä, että aloitit enemmänkin alt.
blues-tyyliin, ja soittaminen on kehittynyt hiljalleen perinteisempään
suuntaan. Vai kuvittelenko omiani?

Hmm, enpä tiedä. Luulenpa, että "alt.blues" tarkoittaa eri asioita eri ihmisille.
Aloin käyttää termiä muistaakseni heti ensimmäisellä soolokeikallani, tosin
lähinnä osoittaakseni, että kyse oli "ei-valtavirtaisesta" musiikista. En edes
tiennyt, että joku jo käytti sitä termiä! Sittemmin huomasin, että sillä tarkoitetaan
lähinnä "punk-bluesia", ja siihen minulla on aika vähän kosketuspintaa.

Mutta sanoituksien ja rakenteen puolesta materiaalini on aika kaukana
perinteisestä bluesista. Nyt ehkä enemmän kuin koskaan. Soittajana tunnen
peräti kehittyneeni! Ensimmäisillä levyilläni vielä etsin itseäni akustisena
soittajana. Nyt nelisen vuotta myöhemmin minulla on varmuutta ja jokseenkin
vakiintunut tyyli. Pikkaajana soittotyylini on ihan väärä: takaperin ja ylösalaisin
tai jotain... mutta toimii minulle.

Vuonna 2010 teit Sleepy Eyes Nelsonin kanssa levyn, jossa molemmilla oli
omat osuudet. Miten projekti eteni?

Se oli täysin Sleepyn idea. Hänellä oli äänitteet valmiina, mutta hän halusi
julkaista ne jonkun kanssa yhdessä. Sen jälkeen hän on tehnyt vastaavia levyjä
monen artistin kanssa. Valitettavasti en ole tyytyväinen omaan "Pennies On My
Eyes" -osuuteeni. Se kuitenkin alkoi elää omaa elämänsä, se sai hyviä arvioita ja
palkintoehdokkuudenkin. Päätinkin palata biisien pariin myöhemmin tänä vuonna.
Masteroin ne uudelleen ja lisään joitain biisejä. Ajatuksena on julkaista materiaali
laajemmin ja omana kokonaisuutenaan.

Kappaleesi ovat olleet aina todella omaperäisiä ja monipuolisia. Aina
debyyttialbumin raivokkaasta "On a Rooftop with a Rifle and a Scope"
-kappaleesta viimeisen albumisi herkkään raitaan "White Water".
Ilmaisevatko kappaleet oman persoonallisuutesi eri puolia vai ovatko ne
ennemmin huomioita sinua ympäröivistä ihmisistä?

Suurin osa pohjaa omaan persoonallisuuteeni ja kokemuksiini. Tosin viime
kädessä kyse on molemmista. Esimerkiksi "Rooftop" voi vaikuttaa
massamurhaajan mielen pohdinnalta, mutta oikeastaan tein sen ajatellen "mikä
saisi minut tekemään tuollaista?" Toisaalta jotkut kappaleet, kuten "White
Water", ovat äärimmäisen henkilökohtaisia.

Olen huomaavinani pientä sävyn pehmenemistä sitten "Everybody's Fault but
Mine"- ja "Dancing on Your Grave" -aikojen.

Ehkä vähän. Toisaalta "Cave Full of Woman Bones" oli aika raju ja se tuli viime
vuonna! Ensimmäinen julkaisemani soolotuotos oli demo-EP "Broke, Lonely and
Guilty", joka oli lähes täysin hidastempoista melankoliabluesia. Kun tuli aika
tehdä "Pissed Off, Bitter and Willing to Share", tuntui, että balanssia on vähän
uudistettava. Levyllä on tosin herkät hetkensä. En myöskään halua kuluttaa
samoja teemoja loppuun. Se voisi tehdä musiikista väljähtänyttä ja johtaa
"musiikilliseen henkilöitymiseen".

Mitä on luvassa vuodelle 2014?

Toivottavasti paljon töitä soolona ja duolla. Dog Moon Howl on parhaillaan
studiossa äänittämässä ensimmäistä albumiaan. Levyn eteen tehdään paljon
keikkaa, joten hommaa minulla piisaa. Kaiken päälle on tulossa vielä lisää
studiotöitä jossain vaiheessa. Tästä onkin tulossa toistaiseksi kiireisin vuoteni.

ANDRES ROOTS

Read this interview in English

Linkit: Craig Hughesin kotisivut ja Bandcamp

.

Jaa juttu profiilissasi: |