Tuplajuhlat
 
Tampereen Teatterin kainalossa sijaitsevassa Kulttuuriravintola Kivessä
epäsäännöllisen säännöllisesti kokoontuvan Down Home Kivi -
bluesklubin syyslukukausi avattiin juhlavasti torstaina, elokuun 15:ntenä.
Samalla kertaa juhlittiin
Gene Taylorin upouuden ”Roadhouse Memories”
-levyn julkaisua. Kyseessä olivat siis tuplajuhlat.

Perinteiseen tyyliin Down Home Kivi -klubi tarjosi parin pitkän setin verran
sellaista juurihoitoa, josta voi nauttia ilman puudutustakin. Hillityn
innokkaasti mukana elänyt yleisö (konsertti oli loppuunmyyty) pääsi
kosketusetäisyydeltä seuraamaan, miten svengi syntyy.

Illan aikana kuultiin ”Roadhouse Memories” -levyn materiaali kokonaan,
mutta toki keikkaan mahtui paljon muutakin. Esimerkiksi ikisuosikit ”
Down The Road Apiece”, ”Roll 'Em Pete”, ”Seven Nights To Rock”, ”
Jambalaya” ja ”Sugar Bee” toivat mukavasti lisäpotkua kokonaisuuteen.

Boogie-pianisteja lähietäisyydeltä seuratessa en voi olla ihmettelemättä,
miten he oikein saavat kätensä tottelemaan. Miten ihmeessä vasen käsi
pystyy kuljettamaan monimutkaisia boogie-kuvioita sekoamatta, kun
oikea käsi tekee ihan jotain muuta? Sitten käsien omistaja vielä laulaa
samaan aikaan. Näiden askareiden lisäksi Taylor myös viittoili välillä
vasemmalla kädellään bändille merkkejä. Erityisesti rumpali
Down Home
King III
ne poikkeuksetta myös noteerasi ja niitä seurasi.

Aiemmien näkemieni keikkojen tapaan Taylorin ja bändin yleisfiilis oli
välittömän rento. Turhalle pingottamiselle tai tärkeilylle ei ollut sijaa.
Piisejä valittiin lennosta ja sävellajihuutelut lavan toiselta reunalta toiselle
toivat hauskan lisän show'hun.

Illan solistien keskinäinen kunnioitus oli molemminpuolista. Taylor siirsi
tämän tästä lauluvuoron
Jo' Buddylle ja nautti silmin nähden
päästessään itse välillä rivimiehen asemaan. Basisti
Robban Hagnäs ja
Down Home King III olivat samaan aikaan oivallisen jämäkkä ja valpas
komppiryhmä. He pitivät kompit rullaamassa, mutta seurasivat samalla
Tayloria ja Raulamoa tarkasti. Ottivat he aina sopivan paikan tullen toki
vapauksia itselleenkin.  

Kivessä valotettiin myös alkaneen syyskauden muuta ohjelmistoa.
Luvassa on ainakin
Nathan Jamesin ja Fried Okra Bandin kaltaisia
esiintyjiä, joten varsin valoisaltahan tuo ennen pitkää edessä oleva pimeä
syksy näin bluesin kannalta vaikuttaa.

MARKO AHO

Gene Taylor Band. Tampere, Kulttuurikahvila Kivi, Down Home Kivi -
klubi 15.8.2013
.
 
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
26.8.2013
Gene Taylor. Kuva: Marko Aho
Svengaavia matkamuistoja
Gene Taylor teki viimeisimmän albuminsa "Roadhouse Memories"
suomalaiselle Bluelight Recordsille. Tarjolla on perinteitä kunnioittavaa
menomusiikkia, mutta ei yllätyksiä.

Muun muassa The Blasterissa, The Fabulous Thunderbirdsissä ja Canned
Heatissa
vuosien varrella soittanut pianisti Gene Taylor on kohtalaisen tuttu
naama suomalaisissa rootspiireissä. Voinemmekin sivuuttaa esittelyt ja siirtyä
isompia jaarittelematta asiaan, eli hänen uunituoreeseen levyynsä.

Suomalaisen Bluelight Recordsin julkaisemalla ”Roadhouse Memories” -albumilla
Taylorin kanssa musisoi Suomibluesin kärkimiehiä. Samainen ryhmä on pitkään
toiminut myös Taylorin täkäläisenä keikkakokoonpanona.
Jussi "Jo' Buddy"
Raulamon
ja Robban Hagnäsin lisänä on livetilanteessa totuttu näkemään
rumpalina
Olli Ontronen tai Tyko ”Down Home King III” Haapala. Siksi onkin
luontevaa, että myös levyllä samaiset herrat jakavat kannutusvastuun puoliksi.

Kenellekään näiden veikkojen keikkakunnon todistaneelle ”Roadhouse Memories”
tuskin yllätyksiä tarjoaa. Toisaalta tämä kuuluu juuri niihin tallenteisiin, joilta sitä
ei kaipaakaan. Perinteitä kumartavaa, niihin kuitenkaan jämähtämätöntä
menomusiikkia löytyy monipuolisesti.

Taylorilta ja Raulamolta on kummaltakin mukana yksi oma piisi. Muutoin edetään
laadukkaan lainamateriaalin turvin. Klassikolla lähdetään liikkeelle: avauksena
kuullaan
Amos Milburnin ”Chicken Shack Boogie” rennon svengaavana luentana.
Fats Domino on Gene Taylorille ilmeisen
tärkeä vaikuttaja. Tällä kertaa paksun
miehen laulukirjasta on listalle valikoitunut
”Walking To New Orleans”. Big Easyyn
käppäilläänkin pitkälti Fatsin askelmerkkejä
seuraillen. Samoihin maisemiin sijoittuva
”Junco Partner” kuullaan myös asiaan
kuuluvan letkeänä versiona.
Carl Perkinsin
”Matchbox” hölkkää huomattavasti
rivakammin, ja hienosti rokkaa myös
Raulamon oma ”Oh My Dear”.

Pianisteilta helposti unohtuvaa hidasta
bluesiakin kuullaan kolmen piisin verran.
Peetie Wheatstraw'n ”Six Weeks Old”,
Guitar Slimin ”Feeling Sad” ja Big Joe
Williamsin
”TV Mama” osoittautuvat
oivallisiksi valinnoiksi. Kolmikosta jokainen saa maukkaan tulkinnan osakseen.
Hitaampaa osastoa edustaa myös päätöskappale, alituiseen pysähtelevä
hyvästijättö ”Don't Take It So Hard”.

Vaikka viini tuppaakin minua närästämään, laulun aiheeksi se kelpaa mainiosti.
”Little Ole Wine Drinker Me” kolahti nimittäin heti ensikuulemalta. Aikoinaan
Dean
Martininkin
levyttämä ralli on näiden herrojen käsittelyssä silkkaa "Killer-
countrya".
Jerry Lee Lewisin hengessä tulkittua pianocountrya kuulee
nykypäivänä aivan liian harvoin. Myös vuosien saatossa moneksi taipunut ”It's All
Over Now” billyilee Genen ja kuomien käsittelyssä astetta kantrimpaan
suuntaan.  
Kokonaisuudesta selkeimmin erottuu Taylorin
oma, rentona 'medium rockina' nytkyttelevä
”Moonlight Right”, mutta ei sekään silmille
hyppää. Jo' Buddy sen sijaan loikkaa
muutamaankin otteeseen päistikkaa
etualalle. Hänen soittonsa on inspiroituneen
innokasta ja turhia jarruttelematonta. Siinä
missä monet kitaristit pitäytyvät vanhoilta
taitajilta opituissa kuvioissa varovaisen
tarkasti, on Raulamo omaksunut myös
alkuperäismestareiden asenteen. Tuskin
silloin muinoin Amerikan juke jointeissakaan
oltiin huolissaan siitä, onko soitto varmasti
oikeaoppista ja virheetöntä. Siellä annettiin
palaa ja mentiin fiiliksellä.

Levy ei ehdi pyöriä minuuttiakaan ennen kuin
Jo' Buddy pääsee ensimmäisen kerran
astumaan etualalle. Avaussoolo pärähtää
sellaisella voimalla, että kuulijan mielenkiinto
herää varmasti. Raulamo ottaa tilan vahvasti
haltuun, mutta viihtyy toki soolojensa
vastapainoksi rivimiehenäkin. Välillä hän
tarttuu myös slideen; sitäkään ei käsitellä
hienovaraisen sivistyneesti, vaan isoin ja
näyttävin liikkein.
Gene Taylor ja Down Home King III
Kuva: Marko Aho
Kuten ”Roadhouse Memoriesin” nimestä voi päätellä, levyprojektin liikkeelle
panevana voimana tuskin on ollut palava halu luoda jotain uutta ja ihmeellistä.
Bändi kuuluu lähteneen nauttimaan porukalla perinneherkkuja ja tarjoamaan
niitä samalla muillekin. Tomi Leinon studiolla on materiaali tallentunut ilmeisen
livenä ja luomuna turhia maustamatta. Myös lopullinen äänimaailma on pidetty
asiaan kuuluvan juurevana.

MARKO AHO


Gene Taylor: Roadhouse Memories. Bluelight Records, 2013

Gene Taylor (laulu, piano), Jussi ”Jo' Buddy” Raulamo (laulu, kitara), Robban
Hagnäs (basso), Olli Ontronen (rummut), Tyko ”Down Home King III” Haapala
(rummut)


Linkki:
Gene Taylorin kotisivut
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English