BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
29.3.2010
Täydellisyyttä hipoen
The Holmes Brothersin uutuus "Feed My
Soul" on iso levy. Virginian kolmikko pitää ja
jopa ylittää kiitetyn edeltäjän tason. Albumi
yhdistää tutusti juurimusiikin eri haaroja
sekä hengellistä ja maallista ajattelua.

Jos bluesista, gospelista, soulista, jazzista ja
rock & rollista rakennettu amerikkalainen
rytmimusiikki on mieleen, on
The Holmes
Brothersin
uutta levyä "Feed My Soul" turha
levykaupan hyllyjen välissä tai verkkokaupan
sivuilla sen kauempaa ihmetellä. Alligator
Records on julkaissut yhden vuoden levyistä jo
maaliskuussa.

Albumi on tulvillaan ensiluokkaista muusikontyötä, harmonista ja rytmistä
erinomaisuutta. Holmesin veljekset
Wendell ja Sherman sekä Popsy Dixon ovat
kasvaneet musiikissa, joten heidän osaamisensa on luontaista. Musiikki kumpuaa
aidosti sydämestä ja sielusta.

Pelkästään tosiasia, että yhtye pystyy toteuttamaan laadukkaan, omaa
materiaalia pääasiassa sisältävän albumin näin pian edellisen mestariteoksen
(State of Grace, 2007) jälkeen, on kova saavutus.

"Feed My Soul" sisältää kappaleita menopaloista hienovireisiin slovareihin. Tekstit
ovat levyn ehkä vähiten pysäyttävä elementti; useimmin tarinoidaan rakkauden
ylivoimasta. Lyriikat kiteytyvät hyvin riviin "Love is here to stay", jonka lausuu
Sherman Holmes kappaleessa"I Saw Your Face".

Rajumpaa osastoa edustavat parhaiten "Dark Cloud", joka kolkuttelee sanoillaan
kuulijoidensa omaatuntoa, sekä "Rounding Third". Jälkimmäiselle antaa mainiota
potkua
Andy Breslaun huuliharppu. Ensin mainitulla taas suoriutuvat Wendell
kitarassa ja
Glenn Patscha Hammondilla.

Kenties parhaiten The Holmes Brothersin vahvuudet tulevat esiin hitailla
tunnelmoinneilla. Erityisesti Popsy Dixonin falsetti riisuu aseista. Nimikappaleessa
"Feed My Soul" on pelkistetyn kaunis melodia, ja Patscha soittaa jälleen upean
Hammond-soolon. Muut komeat slovarit ovat "I Saw Your Face" ja "Pledging My
Love".

Polttoaineena riemu

Suomalainen hengellinen musiikki saa useimmiten käyttövoimansa pelosta ja
alistumisesta. The Holmes Brothersin riemusta ammentava hengellinen materiaali
on kuitenkin aivan toista maata. Esimerkiksi "Fair Weather Friend" tulee suoraan
kirkosta laulu-ja-piano -sovituksineen. Päätösraidalla "Take Me Away"
ihmiskohtalo luovutetaan auliisti yläkerran päätettäväksi.

Albumin makeimpiin hetkiin kuuluu myös "I Believe You I Think". Kappale on
rakennettu tyylikkäälle jazz-pohjalle. Rumpali Dixon leikittelee rytmein. Patscha on
taas pistämätön Hammond-kioskissaan. Lisäksi rock-gospel "You're the Kind of
Trouble" sekä värikkäästi soinnutettu, kirkas country-pala "Living Well Is the Best
Revenge" iskevät suoraan suoneen.

Koska omaa hyvää materiaalia on kosolti, voidaan levyn lainakappaleita pitää
rehellisinä tribuutteina. Kuullaan muun muassa luenta yhdestä
The Beatlesin
vähemmän tunnetusta biisistä "I'll Be Back"

The Holmes Brothers on ennen kaikkea lauluyhtye. Yhteislaulu on järisyttävän
hyvää, ja jokainen saa vuorollaan myös solistin toimen. Lisäksi Wendell kerää
pisteet sopivan kotikutoisella kitaroinnilla, Sherman sielukkaalla bassolla ja Popsy
falsettilaulullaan.

Levyn on tuottanut
Joan Osborne (kyllä, juuri se "If God was one of us" -tyyppi).
Hän on tehnyt erittäin hyvää työtä ja laulanut myös taustoja usealle raidalle.

"Feed My Soul" ei ole hengellinen levy, vaan The Holmes Brothersin tapaan se
yhdistää kirkossa omaksuttua musiikkiperinnettä ns. maalliseen musiikkiin. "Isosta
kirjasta" elämänohjeensa hakenut The Holmes Brothers tuntee ihmisen
rajallisuuden; niinkin inhimillisellä alueella kuin musiikissa on kuitenkin vaikea
päästä lähemmäs täydellisyyttä.

PASI TUOMINEN


The Holmes Brothers: Feed My Soul. Alligator Records, 2010

Wendell Holmes (laulu, kitara, piano), Sherman Holmes (laulu, basso), Popsy
Dixon (laulu, rummut)

Glenn Patscha (Hammond, Wurlitzer, piano, taustalaulu), Joan Osborne
(taustalaulu, lyömäsoittimet), Catherine Russell (taustalaulu, mandoliini,
lehmänkello), Matt Munisteri (kitara), Andy Breslau (huuliharppu), Roman Klun
(tamburiini)

Tuottaja: Joan Osborne


Linkit: The Holmes Brothers
kotisivu ja MySpace, Alligator Records
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English