| |
|
|
Haavisto ja Roots: Elmore Jamesia juhlien
Artistikaksikko juhlistaa slide-kitaramestarin sadatta syntymäpäivää kolmessa
konsertissa. Molemmilta on ulkona tuore albumikin.
|
|
|
Elmore James, slide-kitaran pioneeri
|
6.5.2018
Viisi vuotta sitten Ismo Haavisto ja Andres Roots pistivät hynttyyt yhteen
juhlistaakseen Muddy Watersin satavuotispäivää. Komeat juhlat he aikaiseksi
saivatkin. Silloin ilmestyneen singlen ja muutamien keikkojen jälkeen kaksikon
yhteistyö on jatkunut muun muassa Trendsetters of Slide Guitar -kiertueen ja
Ismon viimevuotisen taiteilijajuhlan tiimoilta.
Tänä keväänä nuo mainiot musikantit lähtevät taas yhdessä tien päälle. Nyt
juhlan aiheena ovat Elmore Jamesin (1918–1963) satavuotispäivät.
Slidekitarointia tulee keikoilla riittämään.
Kaverukset aloittavat Suomen-kiertueen Ismon kotikaupungissaan Lahdessa
isännöimältä Roots Thursday -klubilta. Paikkana on Virasto. Perjantaina
soittopaikaksi vaihtuu Hämeenlinnan Suistoklubi. Lauantaina Elmorea juhlitaan
Ghetto Blues -klubilla Helsingin Juttutuvassa. Illassa esiintyvät myös Esa
Kuloniemi ja Little Willie Mehto.
Omaa juttua omalla tavalla
Andres ja Ismo ovat monipuolisia bluespuurtajia, joilla projekteja riittää. Kumpikin
pyörittää muiden kiireiden ohella myös omaa levy-yhtiötä. Juhlan kunniaksi on
hyvä hetki luoda silmäys heidän tuoreimpiin julkaisuihinsa.
|
Andres Rootsin musiikissa on aina soinut
vahvana bluesiin ja rockiin perehtyneisyys.
Siinä missä joku muu pyrkisi samoin eväin
kattamaan esille pölyistä ja mahdollisimman
autenttisen kuuloista perinneherkkua, ei Roots
ole koskaan epäröinyt tuoda bluesiaan tähän
päivään.
Roots on säästeliäiden kokoonpanojen mies.
Jo pidemmän aikaa instrumentaalisilla
seikkailuillaan riemastuttanut kitara-rumpuduo
(rummuissa Raul Terep) onnistuu kahteen
mieheen luomaan kokonaisen bändin
soundimaailman. Varsin monipuolista tarjontaa
löytyy toki myös Andresilta soolona. Ei ole
ihme, että lisäämällä duoon pari puhallinta
saadaan dixielandisti soiva, täyteläinen
kokonaisuus.
|
|
Levyn kansiteksteissä Sawmill Roots Orchestran musiikki määritellään osuvasti
psychodelta-dixielandiksi. Klarinetti ja trumpetti istuvat kokoonpanoon luontevasti.
Andres tekee tilaa siirtyen paikoittain askeleen taaemmas komppaustehtäviin.
Yhtä lailla basso kuin tuuba hoituu tarvittaessa kitaralla.
Stemmoissa kaikki kolme melodiasoitinta on sovitettu sopivasti hajalleen. Ne
kulkevat vaihtelevan välimatkan päässä toisistaan. Kuluneimpia intervalleja
taidetaan vältellä aivan vasiten. Lopputulos on rohkea ja onnistunut. Esimerkiksi
”Meow Meow” tarjoaa hykerryttävän raikkaita harmonioita.
Kokoonpanon nimikkoraita ”Sawmill Stomp” viihdyttää monipuolisesti. Käyntiin
päästyään ”When The Saints” -standardin sukulaiseksi osoittautuva ilakointi on
maustettu gumbomaisen runsaaksi. Yllättäen kitarakin rouheutuu rokkilukemiin.
Svengi tempaa mukaansa, ja makujen kirjo kiehtoo. Rumpalin nimikkokipale
”Raul’s Custom Rag” tarjoaa niin ikään ilottelevaa svengailua. Raulin
ominaisuuksiin kuuluu kappaleen soittaminen rytmin sijaan, ja se korostuu
hienosti tälläkin raidalla.
Muutama entuudestaan tuttu kappale otettiin uusintakäsittelyyn. "Wagon Swing"
ilmestyi aiemmin studio- ja livetallenteena. Kolmas versio puolustaa paikkaansa.
Ennestäänkin jouhevasti rullanneet vankkurit kulkevat vielä paremmin
puhaltajien loikattua kyytiin. ”Snake Girl Blues” tuli aiemmin julki ainakin Bullfrog
Brownin ja Steve Luryn liveversiona. Puhallinvetoiseksi instrumentaaliksi
muuttuneena se näyttää uuden puolen itsestään. Niin ikään Rootsin
keikkaohjelmistoon jo vuosia kuulunut ”Build Me A Statue” kuului aiempaan Roots-
Lury-livelevyyn. Trumpetti ja klarinetti vievät suoraan kohteeseen, New Orleansiin.
|
Yhteistyössä
Hamina Mosna Blues 2018 Kukonhiekka Blues 2018, Saarijärvi
Micke Björklöf & Blue Strip: 25 Live
Emilia Sisco & Helge Tallqvist: You Ain't Heard
.
|
Sawmill Roots Orchestran debyytti on niitä levyjä, joista ei keksi muuta
huomauttamista kuin liian lyhyen keston. Onneksi soitin lähettää levyn
automaattisesti uusintakierrokselle… Kokoonpanon soittajat ovat ilmeisen
kiireisiä tahoillaan. Toivottavasti heille löytyy yhteistä aikaa, ja seikkailu jatkuu.
Kiinnostaa nähdä, mihin suuntaan psychodelta dixieland musiikkityylinä kehittyy.
Sawmill Roots Orchestra olisi mukava kokea myös livenä.
Kohtalona blues
”The Blues Has Chosen Me” esittelee Ismo Haaviston sekä mainion trionsa
keulilla että tehokkaana yhden miehen orkesterina. Levy on oivallinen käyntikortti
juuri kolmekymmenvuotista bluesuraansa juhlistaneelle muusikolle – olkoonkin,
että se valottaa vain osaa hänen nykyaktiviteeteistaan.
|
Triossa Ville Vallilan basso taivaltaa muita
maltillisemmin ja tasoittaa Ismon ja rumpali
Mikko Järvisen innostunutta remellystä.
Avausraidalla käy juuri niin. "So Gone" heittää
ison vaihteen silmään. Basso ankkuroi
kokonaisuuden lisäten kuomien
tulkintavapautta. Sähkökitarasoundit ovat
monin paikoin miellyttävällä vanhahtavasti
pöriseviä, niin tässäkin. Huuliharppu soi
erityisen muhevasti.
Osa levyn kappaleista on tuttuja aiemmilta
levyiltä. Päivitysversiot toimivat hyvin ja ovat
perusteltuja. Ismon aivan liian pienelle
huomiolle jääneet vanhemmat levyt sisältävät
|
|
laadukasta ja monipuolista materiaalia. Kymmenisen vuotta sitten ilmestyneeltä
”Winter Bluesilta” on kaksi raitaa otettu nyt uusintakäsittelyyn. "Down To The
Otamo" tarjoaa tehokkaissa riffeissään aimo annoksen seitkytlukuista Johnny
Winteriä. Jo sillä terhakka kappale voittaa puolelleen. "Midnight Man" lienee
nykyisin Ismon tunnetuin kappale. Aki Kaurismäen viimeisimmässä elokuvassa
”Mies vailla menneisyyttä” se kuullaan ja nähdään sooloesityksenä. Levyltä
löytyy trion sähäkkä näkemys aiheesta.
"Kairon" Ismo on levyttänyt niin Honky Tonk Menin kuin Lahti Big Bandin
kanssa. Nyt versioiden rinnalle tulee akustinen bändiluenta. Eksoottisesti
kulkevat, jazzikkaat kitaralinjat luovat itämaista tunnelmaa.
Viime aikoina kovasti puhuttanut kulttuurinen omiminen pidettäköön bluesista
erillään – jookosta joo? Haaviston materiaali osuu nimittäin monin paikoin otsikon
”nothing but the blues” alle. Trion puhdasveristä ränttätänttäilyä tarjoavat
akustinen ”No No Woman Blues” ja sähköinen ”Big Bad Mama”. Vinkeä
instrumentaali "Cha Cha Fly" nakkaa keitokseen hyvin sopivia lattarivaikutteita.
Verkkainen ”Why You Treat Me So Bad” nousee köykäisemmin tulkittuna
rämebluesina esiin. Tunnelma on samanaikaisesti kepeä ja painostava.
Ismo Haaviston one-man bandilta kuullaan nimiraidan lisäksi oivallisen
elämänohjeen sisältämä ”If You Dont’t Live, You Gonna Die”. Sooloesityksissä
riittää heittäytymistä ja vimmaa. Hienovaraiselle nypläykselle ei ole niissä sijaa.
Kitaraa soitetaan isoin ottein, ja laulu on vahvaa. Stomp box tuo tarvittavan lisän
komppimaailmaan.
MARKO AHO
Sawmill Roots Orchestra: Sawmill Roots Orchestra. Roots Art Records, 2018
Andres Roots (kitara), Aveli Paide (klarinetti), Aigor Post (trumpetti), Raul Terep
(rummut)
Ismo Haavisto: The Blues Has Chosen Me. Lake Water Records, 2018
Ismo Haavisto (laulu, kitara, huuliharppu, stomp box), Mikko Järvinen (rummut,
pesulauta, perkussiot), Ville Vallila (sähköbasso, akustinen basso, taustalaulu),
Matias Ahonen (lyömäsoittimet, Rhodes-piano, taustalaulu)
|
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
|
