LEVYARVIO
|
29.11.2012
Mammanpoikia särisevine
kitaroineen
Johnny Mastro & Mama's Boys lapioi ”Luke's
Dream” -levyllään muun muassa
perusränttätänttää, junttashufflea ja
kierrätysriffittelyä.
Eteläisestä Kaliforniasta tuleva Johnny Mastro
& Mama's Boys on minulle tyystin uusi
tuttavuus, vaikka bändi on tehnyt jo pitkän
uran ja soittanut ties keiden nimimiesten
kanssa. Bändi avaa kymmenennen levynsä ”
Luke's Dreamin” kulkevalla akustisella bluesilla.
|
|
Laulu toimii, harppu soi komeasti. Akustinen kitara kuljettaa kokonaisuutta
yhdessä basson ja tamburiinin kanssa.
Starttikappale, ”Luke's Stomp”, nostaa odotukset korkealle. Sittemmin odotuksiin
myös vastataan – tosin hieman yllättävilläkin tavoilla: heti seuraavaksi väpättävä
särökitara vie tunnelman uusille urille. Paikallaan jurnuttava ”Thunder Roll” alkaa
salakavalasti svengata juuri samalla hetkellä kun kitaran väpätys rupeaa
käymään hermoille.
Onneksi ”Knee High” heittää isompaa vaihdetta silmään ja täräyttää Canned
Heatin opein rullaavan boogien käyntiin. Kirk Fletcher toimii soolokitaristin
viransijaisena, kun bändin varsinainen keppimies Smokehouse keskittyy
rouheisen kompin lapiointiin.
Seuraavaksi kuullaan ensimmäinen levyn kolmesta lainakappaleesta, Champion
Jack Dupreen ”Junker's Blues”. Siitä tarjoillaan hyvin raskassoutuinen versio.
Myös Bo Diddleyn kirjoittama ja Little Walterin tunnetuksi tekemä "Roller
Coaster" sekä Walterin oma "Temperature" saavat omanlaisensa käsittelyt. Ensin
mainitun akustiseen versioon on lisätty sopivasti countrysävyä, mutta muuten
noudatellaan alkuperäisiä askelmerkkejä. ”Temperaturesta” puolestaan
Mammanpojat ovat kelpuuttaneet käyttöönsä vain Walterin tekstin. Se tulkitaan
levyn päätökseksi ”hendrixmin” parhaita perinteitä kunnioittavan räminän päälle.
Maukkaasti toteutettua akustista puolta levyllä edustavat rokkaava ”Mr. JJ's Man”
ja maltillinen ”Spider”. Rämisevämpää linjaa jatkaa perusränttätänttä ”Tonight We
Ride”, joka alkaa ja loppuu riemukseni The Facesin kuuloisella slide-
instrumentaalilla. Lisää junttashufflea tarjoaa ”My Rocket”. ”Francine” puolestaan
rokkaa vinhasti ja hyvin mureasoundisesti. ”The Light” voisi riffinsä puolesta olla
vaikkapa Ten Years Afteria. Kierrätysriffittelyssä ”Hurt” on taas huomattavasti
enemmän pitoa kuin luistoa. Sinällään mitään mullistavaa tarjoamattoman piisin
piristykseksi kuullaan vähäeleisen tehokkaat breikit.
Olen nähnyt Johnny Mastro & Mama's Boysin musisointia kutsuttavan
bluesrockiksi. Mielestäni luonnehdinta ei täysin osu maaliinsa. Bluesrock-termiin
yhdistyy usein mielikuva vikkelästä ja ulvovasoundisesta sankarikitaroinnista. Siitä
ei Mastron Mammanpoikien touhussa tosiaankaan ole kyse. Pääosin levyllä
viihdytään hyvinkin down home -meiningeissä – vaikka sitten rehvakkain ottein ja
särisevin soundein. Bändi on selkeästi perillä bluesin perusteista ja tietää mitä
runtelee. Levy ei ehkä päädy allekirjoittaneen suosikkilistoille, mutta huomaan
tykkääväni siitä kerta kerralta enemmän.
Bluesin pitää kestää vääntöä ja runnomista vähän joka suuntaan. Vain siten se
pysyy notkeana ja elinvoimaisena.
MARKO AHO
Johnny Mastro & Mama's Boys: Luke's Dream. Rip Cat Records, 2012
Johnny Mastro (laulu, huuliharppu), Smokehouse (kitara), Michael Hightower
(basso), Jimmy Goodall (rummut)
Vierailijat: Max Bangwell (rummut ja muut lyömäsoittimet), Kirk Fletcher (kitara),
Peter Atanasoff (kitara, ”inspirationaalinen ohjaus”), Scott Abeyta (kitara), Lisa
Cee (lyömäsoittimet)
Linkit: Johnny Mastro & Mama's Boys, Rip Cat Records, Frank Roszak Promotions
.
|
|
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2012
.
|
|
