BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
Elonkorjuu (vasemmalta): Kari Tamminen, Jussi Reunamäki, Heikki Lajunen,
Pertti Hannus, Jukka Syrenius, Veli-Pekka Pessi.
20.4.2010
Jukka Syrenius – säveltäjä, kitaristi ja pedagogi
Jukka "Jusu" Syrenius on pitkän linjan muusikko Porista. Nykyään
Merikarvialla asusteleva kitaristi, muusikko, säveltäjä ja sovittaja tunnetaan
paitsi useista yhtyeistä myös musiikinopettajana.

Syrenius (s. 1952) aloitti musiikin opiskelun parikymppisenä klassisen kitaran
soitolla ja teoria-aineilla Palmgren-opistossa Turun konservatoriossa sekä
Hyvinkään musiikkiopistossa.

Syrenius oli 60-luvulla Blue & Black Friars Organization -blues-yhtyeen kitaristi.
Vuonna 1970 hän perusti Porissa yhtyeen Elonkorjuu. Jukka oli bändin
musiikillinen johtaja, ja alkuperäisjäseniä hänen lisäkseen olivat Veli-Pekka Pessi
(basso), Timo Hannukainen (laulu) sekä Rainer Koski  (rummut). Teksteistä
vastasi Heikki Lajunen, joka tuli myöhemmin laulusolistiksi.

Elonkorjuun ensimmäinen merkittävä saavutus oli kakkostila syksyllä 1970 pop-
yhtyeiden SM-kisoissa. Yhtye levytti kisoista seuraavana vuonna tehdylle
albumille "Popmestarit" (Rytmi) tekemänsä sävellyksen "Where’s The Rising
Sun?".

Bändi keikkaili aktiivisesti ympäri Suomen ja esiintyi muun muassa Turun
Ruisrockissa 1971 sekä useilla muilla maamme festivaaleilla.

Kokoonpanossa tapahtui vaihdoksia, kun laulusolistiksi tuli Lajusen rinnalle Antti
Helminen ja rumpaliksi Eero Rantasila.

Levytyssopimus EMI:lle

Yhtye teki levytyssopimuksen EMI:n kanssa. Debyyttilevytyksen äänitykset
aloitettiin. Levyllä yhtyeen kokoonpano oli jälleen muuttunut. Mukana olivat nyt
Jukka Syrenius (kitarat), Veli-Pekka Pessi (basso), Eero Rantasila (rummut), Heikki
Lajunen (laulu) sekä Ilkka Poijärvi (urut, kitara ja laulu).

Ensialbumi "Harvest Time" (EMI, 1972) äänitettiin lähes täysin livenä yhden
päivän aikana. Yksi päivä käytettiin myös Kari Tammisen ja Jukka Syreniuksen
toimesta albumin miksaukseen. Tuotannosta yhtye vastasi itse.

Alkuperäiseen vinyylipainokseen on virheellisesti merkitty tuottajaksi Chrisse
Johansson ja sanoittajaksi Eero Saarinen, vaikka kaikki tekstit levylle teki Heikki
Lajunen.

"Harvest Timen" tultua ulos, keväällä 1972, Elonkorjuu jatkoi keikkailua ahkerasti
maassamme. Bändi esiintyi muun muassa Pori Jazzissa vuosina 1974 ja -75.

Syksyllä 1972 Pessi ja Rantasila jäivät pois yhtyeestä, ja tilalle tulivat porilaisesta
Nautilus-yhtyeestä basisti Hannu Nieminen ja rumpali Reijo Hannuksela. Samalla
Lajunen alkoi soittaa sähköpianoa.

Keväällä 1976 TV2:n Iltatähdessä yhtyeen kokoonpanossa olivat Jukka Syrenius
(kitara), Veli-Pekka Pessi (basso), Veikko Nuotio (rummut) sekä Blue & Black
Friars Organizationista tuttu Kari Tamminen. Lisäksi kokoonpanoa oli vahvistettu
puhaltajilla (Jukka Unkila, tenorisaksofoni ja Petri Heimonen, alttosaksofoni) sekä
pianistilla (Pekka Tyni).

Omalle uralle

Tyylillisesti 1970-luvun aikana yhtye muuttui progressiivisesta
yksinkertaisempaan ja svengaavampaan funk-tyyliin ja laulettuun souliin. Seurasi
siirtymä funk-jazzin suuntaan. Samaisen vuosikymmenen lopulla yhtye vaihtoi
nimensä englanninkieliseksi (Harvest) ja luopui kokonaan laulusolistista.
Heimosen tilalle tuli alttosaksofonisti ja klarinetisti Jari Perkiömäki.

Harvest levytti vuonna 1978 albumin "Flyin’ High, Runnin’ Fast" (CA Victor), jonka
tuotti Vesa Aaltonen. Yhtyettä avustaa levyllä trumpetissa ja flyygelitorvessa
Simo Salminen. Vähälle huomiolle jääneen eheän levyn sävellyksistä ja
sanoituksista vastasi Syrenius. Pian tämän erinomaisen albumikokonaisuuden
tehnyt ja siitä arvostusta vaille jäänyt yhtye lopetti toimintansa 1970-luvun
lopulla.

Jukka Syrenius jatkoi musisointia Touch-yhtyeen kanssa. Lyhytikäiseksi
jääneessä, 1980-luvun alussa toimineessa Touchissa soittivat Heikki Heinonen
(piano), Pekka Nissilä (saksofoni), Lassi Seppänen (basso) sekä Jari-Pekka
Karvonen (rummut).

Kakkosalbumin ilmestymisen aikoihin pääkaupunkiseudulle muuttanut Jukka
Syrenius perusti lopulta omaa nimeään kantavan bändin. Jukka Syrenius Bandin
julkaisujen sarja käynnistyi kolmella vinyylillä: "Memories Of Tomorrow" (1983),
"The Cat With A Hat" (1983) ja "Sons Of Carilhoes" (1987). Niitä seurasivat cd:t
"The Cat With A Hat" (1997), "Song For My Lady" (2000) ja "Live Bite" (2006).

Yhtye on esiintynyt useilla festivaaleilla ja klubeilla Pohjoismaissa.

Kärkimuusikko ja pedagogi

Vuosina 1981 - 86 Jukka Syrenius asusteli Norjassa soittaen sikäläisten
muusikoiden kanssa. Soittokavereita olivat muidenn muassa Håkon Graf, Arild
Andersen, Terje Rypdahl, Sveinung Hovensjø, Andrun Kleive, Jon Christensen, Jan
Garbarek ja Paul Weeden.

Musiikinopettajana Syrenius toimi vuosina 1986 - 90 Oulunkylän Pop-Jazz opiston
Kauhajoen Lapväärtin kansanopistossa, vuosina 1991 - 92 Kankaanpään
musiikkiopistossa ja vuonna 1993 Palmgren-opistossa. Pori Big Bandin jäsenenä
hän oli 1990-luvun alussa. Lisäksi Syreniuksella on ollut opetustehtäviä erilaisilla
kursseilla.

Oman yhtyeensä lisäksi Syrenius on kitaroinut esimerkiksi seuraavien
suomalaisten muusikoiden kanssa: Hectorin Bambi Band, Esa Helasvuo, Eero
Raittinen, Paroni Paakkunainen ja Nils Aslak Valkeapää.

Jukka Syrenius Bandin kokoonpano on vaihdellut vuosien varrella. Yhtye on
kuitenkin aina koostunut huipputason soittajista kuten Clifford Jarvis, Johnny
Dyani, Rudy Smith, Gilbert Matthews, Heikki Virtanen, Jouko Laivuori, Mikko ja
Sakari Löytty, Markku Ounaskari, Hannu Rantanen, Esko Rosnell, Tomi Parkkonen,
Jari Heino, Ilpo Kallio, Spike Wells sekä Rod Dominiz.

Jukka Syrenius Bandin nykyinen kokoonpano on Jukka Syrenius (kitara, laulu), Ari
Pekka Anttila (basso), Jari Kettunen (rummut) ja Jussi Reunamäki (koskettimet).

AUVO LAAKSONEN


LÄHDELUETTELO

"Porilainen 50-vuotias", Jazzrytmit 7/2002
Suomalaisen Rockin tietosanakirja I A-L. Soundi-kirja 23, Fanzine oy Tampere,
1983
Keskustelut Jukka Syreniuksen kanssa
Levyjen kansitekstit

Lue myös levyarvio
Elonkorjuu: Scumbag Goes to Theatre (2010)

Linkki: Elonkorjuu / Jukka Syrenius Band

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English