BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYKATSAUS
26.9.2013   Etusivu: Naisten vuoro
Naisten vuoro, Osa 6
Katsauksessa Australian kyky Kara
Grainger, ratkiriemukas vauhtiryhmä Jersey
Julie Band sekä Katalonian bluesin suuri
lady Big Mama Montse.

Australialainen blues jää turhan usein
ylenkatsotuksi. Maa tuottaa erityisesti hyviä
naispuolisia artisteja – moni muistaa
lahjakkaan
Fiona Boyesin ja sielukkaan
Andrea Marrin. Kivaan lentoon on noussut
myös
Kara Grainger, paljolti kiitos muuton Los
Angelesiin.
USA:n länsirannikolla Kara jäi onnekseen Delta Groove -yhtiön sisarmerkin Eclecto
Grooven haaviin. Viimeisin tuotos Graingerin ja Eclecton yhteistyöstä on albumi
"Shiver & Sigh". Levyltä löytyy yksitoista kappaletta, joista neljä on Karan omaa
tuotantoa.

Kara Graingerilla on varsin kunnianhimoinen asenne musiikin tekemiseen. "Minulle
musiikki on kertomista elämän henkisistä haasteista ja pyrkimyksestä totuuden
löytämiseen", Kara filosofoi. "On hyvin tervehdyttävä kokemus, kun löydän
kappaleeseen oikeat sanat. Laulaessani tunnen jopa ratkaisseeni jotakin."

"Shiver & Sigh" tosiaan henkii pohdiskelua ja verrattain intensiivisiä tunnelmia.
Suuria mullistuksia se ei silti saa aikaiseksi; soitanta on melkoisen tasaista ja
paikoittain kliseistäkin. Bluesin ja sen sukulaisten vaikutteille on paikkansa, mutta
ennemminkin tulevat mieleen pop ja AOR, jopa iskelmä.

Muutama kappale erottuu edukseen. Pop/AOR-osastoa edustava "Lost in You"
sisältää kivan akustisen kitaran ja tyylikkään melodian. "No Way You Can Hurt Me
Now" kulkee girl powerilla (ironista kyllä, kappaleen on tehnyt
Bruce McCabe) ja
Hutch Hutchinsonin väkevällä bassolla. Ensimmäinen aidosti punttiin vipatusta
saava kipale kuullaan vasta yhdeksäntenä. "You're the One" funkaa oikein
kunnolla.
Mike Finniganin urut ja Paulie Cerran saksofonisoolo varmistavat, että
kuullaan levyn paras veto. Loppuslovarina lennähtää ilmoille sievä "Overdue for
the Blues", jonka sävelkulut eivät voi olla tuomatta mieleen
Gary Mooren
klassikkoa "Still Got the Blues".
.

Kara Grainger näyttää olevansa hyvä laulaja ja kelvollinen lauluntekijä.
Tukijoukotkin ovat tasokkaat, sillä bändissä soittavat mainittujen lisäksi muiden
muassa
Jimi Bott ja Kirk Fletcher. Yhteistyö Eclecton kanssa (tuottajana David
Z
) takaa, että soundit ovat kunnossa ja toteutus kansia myöten tyylikäs. Ilmaisu
on sen verran kepeää, että todennäköisimmin tämä levy löytää kuuntelijansa
"siistin" musiikin ystävistä.

Ranskanamerikkalaista billyä

Kesällä Blues-Finland.comin toimituksessa koettiin kummia. Saapui käsin
kirjoitettu
kirje. Sen allekirjoittajaksi ilmoittautui Jersey Julie, USA:sta Ranskaan
muuttanut muusikko. Ohessa oli levyllinen hänen yhtyeensä,
Jersey Julie
Bandin, musiikkia otsikolla "Goose Bumps". Hyvä nimi, sillä kyllä käsin tehdyn
kirjeen saaminen näinä päivinä vähintään nostaa ihon kananlihalle.
 
Jersey Julie laulaa sekä soittaa saksofonia ja
lyömäsoittimia. Trion täydentävät
Olivier Mas
(kitara, laulu, lyömäsoittimet, huuliharppu) ja
Stephane Blanc (kontrabasso). Joukkion
hauskasta asenteesta kertoo paljon se, että
Jersey Julien instrumentteihin kuuluu "halu",
Mas vastaa soittimesta "tuli", ja Blancin
vastuulla ovat niin "koristelu" kuin
"MacGyverin" toimi.

Jersey Julie Band näyttää ensi tahdeista
lähtien, että halua ja tulta sopivalla koristelulla
löytyy. Rutkasti. Levy sisältää rockabillya ja
vanhaa kunnon rock & rollia, joka kestää
vertailun melkein keneen tahansa. Voisi
vannoa, että levy on äänitetty Memphisissä,
mutta levytyspaikaksi vahvistuu Etelä-Ranskan
Beziers...
Levyllä on puolenkymmentä Jersey Julie -originaalia. Niiden lisäksi versioidaan
Leiber & Stolleria, Carl Perkinsiä ja Big Boy Crudupia – myös Son Housea ja
Mississippi John Hurtia. Bändi onnistuu pitämään mielenkiinnon yllä, muttei
sentään rajattomasti. Biisejä on peräti 15, eli stuffia on aivan liikaa, eikä "Goose
Bumps" ole kokonaisuutena kuunneltava. Osaamisen osoittaminen olisi
onnistunut vähemmälläkin. Allekirjoittaneelle se tuli selväksi noin viidessä
sekunnissa.

"Musiikkimme on kuumaa kamaa, se on täynnä elämää ja iloa", Julie kertoi
kirjeessään ja oli pahuksen oikeassa. "Olemme matkustava bändi ja tulisimme
todella mielellämme Suomeen!"

Kataloniasta kajahtaa

Jersey Julie siis vaikuttaa nykyisin Ranskassa, ja isossa eurooppalaisessa
maassa pysytään tämänkertaisen Naisten vuoro -jakson viimeisessäkin
albumissa. Kyse on espanjalaisrouvasta nimeltä
Montse Pratdesaba, joka
juhlistaa neljännesvuosisataista uraansa kiekolla "25th Anniversary & Taller De
Musics Allstars".
Artisti, taiteilijanimeltään Big Mama Montse,
on purkittanut levyllisen hyvin, hyvin
perinteistä blues-musiikkia. Kun hän heti
ensimmäisellä raidalla pääsee laulamaan "The
blues is my life, I love to sing it all the time",
voi olla varma, että hän todellakin seisoo
sanojensa takana.

Viihtyvyyttä lisää varmasti tosiasia, että Big
Mama esiintyy levyllä pitkäaikaisten
soittokaveriensa kanssa. Bändi koostuu Taller
De Musics -musiikkiorganisaation etevimmistä
blues/jazz-soittajista. Big Mama ja bändin
kuusikko esiintyvät virheettömän tyylikkäästi
läpi kahdentoista biisin setin.
Siinä missä tyyliä ja taitoa löytyy, originaliteettia on vähänlaisesti. Ainoastaan
avausraita "I'm Crazy About the Blues" on omaa matskua. Sen lisäksi ohjelmassa
on cover-kappaleita, joiden tekijöitä ovat muiden muassa
Bessie Smith, Big Bill
Broonzy, Sam Cooke
ja Fats Domino. Big Mama Montse laulaa erinomaisesti ja
lausuu englantia hyvin. Työskentelyssä on tosin jonkin verran yksi-ilmeisyyden
leimaa, kuten koko orkesterilla. Parhaat blues-vedot ovat viehättäviä, ja
jazz-palat (erityisesti Bessie Smithin "Young Woman Blues") kuljettavat hienoa
tunnelmaa. Maailmanluokan klassikkot ("At Last" ja "A Change Is Gonna Come")
toisaalta osoittautuvat liian isoiksi haasteiksi.

Kaikki FC Barcelonan fanit tietävät, kuinka tärkeää paikallisuuden korostaminen
on. Big Mama Montsesta pitävät kutsuvat naista "Katalonian bluesin suureksi
ladyksi", ja hän heittääkin valtaosan keikoistaan Barcelonan seudulla.
Marraskuussa hän on lähdössä festareille Tanskaan, joten jos taivaankappaleet
ovat kohdillaan, saatetaan hänet nähdä jonain päivänä Suomenkin lavoilla.

PASI TUOMINEN


Kara Grainger: Shiver & Sigh. Eclecto Groove, 2013

Jersey Julie Band: Goose Bumps. 2012

Big Mama Montse: 25th Anniversary & Taller De Musics Allstars. Taller De
Musics, 2013
 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English