Vahvaa blues-sukua
 
Lucky Petersonin keikka- ja levyhistoriasta löytyy paljon ja monenlaista.
Lucky (Judge Kenneth Peterson) on ollut todella tuottelias; ensimmäinen
varsinainen soololevykin ilmestyi miehen ollessa vasta parikymppinen.

”Live at the 55 Arts Club Berlin” voi parhaassa tapauksessa olla Luckylle
iso voitto. Hänen levyjään on julkaistu huomionarvoisten merkkien,
Alligator Recordsin, Verven ja JSP:n toimesta, mutta uusi livepaketti
saattaa avata ihan uusia latuja. Siitä tuli jo Blues Music Award -
ehdokkuuskin: todella harvinainen kunnia levylle, jota ei ole vielä julkaistu
palkintoja jakavan tahon, The Blues Foundationin, kotimaassa USA:ssa.

Luckyllä (s. 1964) on totisesti rytmi veressä, sillä hänen isänsä
James
Peterson
oli niin ikään kovan luokan blues-mies. Jamesin isä taas oli
juke jointin isäntä. Lucky, blues-miehen alku siis jo kolmannessa
polvessa, soitti Hammond-urkuja kuin vanha tekijä jo viisivuotiaana.
Kitara ja puhaltimet olivat hallussa jo ennen kymmenen ikävuoden
täyttymistä – ja jo teini-iässä Lucky soitti legendaarisen
Little Miltonin
bändissä. Myöhemmin hänet värvättiin myös
Bobby ”Blue” Blandin ja Etta
Jamesin
orkestereihin.

Ensimmäinen soololevy ”Ridin'” ilmestyi vuonna 1984. Sen jälkeen
kiekkoja on tullut ulos ilman pitkiä taukoja. Erityisesti hänen Alligator-
levytyksiään pidetään arvossa: ”Lucky Strikes!” ilmestyi 1989 ja ”Triple
Play” vuotta myöhemmin.

Lucky Peterson on naimisissa laulaja
Tamara Stovallin kanssa.
Pariskunta asuu Tamaran kotikaupungissa Dallasissa. Viime vuonna
Lucky Peterson kävi Pohjois-Euroopassakin, esiintymässä Viron
Augustibluus-tapahtumassa.

Linkki:
Lucky Peterson
.
 
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
16.1.2013
Lucky Petersonin livepaketti
on onnenpotku
”Live at the 55 Arts Club Berlin” esittelee
Petersonin orkesterin konserttityöskentelyä
CD- ja DVD-muodossa. Erinomainen,
huolella toteutettu julkaisu saattaa avata
artistille aivan uusia latuja.

Lucky Peterson
on aikamies, mutta tuskin
koskaan pystyy karistamaan tenavatähden
viittaa harteiltaan. Lucky nousi nimittäin
tietoisuuteen viisivuotiaana. Muun muassa
itsensä
Willie Dixonin vakuuttanut kersa
ikuistettiin pikapikaa levylle Today Recordsin
toimesta: ”Our Future: 5-Year-Old Lucky
Peterson”. Elettiin vuotta 1969.

Nyt yli 40 vuotta myöhemmin käsittelyssä on
kuitenkin aivan erilainen materiaali. Saksalainen Blackbird Music julkaisi
Euroopassa livepläjäyksen ”Live at the 55 Arts Club Berlin” viime vuonna.
Muhkeimmillaan sen saa pakettina, jossa on kaksi CD:tä ja kolme DVD:tä
(kyseessä on Luckyn uran ensimmäinen DVD). Keikkataltiointi herätti siinä määrin
positiivista pössistä, että se julkaistaan vihdoin artistin kotimaassa
Yhdysvalloissa helmikuussa.

Konsertissa esiintyvät Lucky Peterson (laulu, kosketinsoittimet, kitara)
kolmimiehisine yhtyeineen sekä keulahahmon rouva
Tamara Peterson (laulu).
Bändissä soittavat
Shawn Kellerman (kitara), Tim Waites (basso) ja Raul
Valdes
(rummut).

”Live at the 55 Arts Club Berlin” on todella, todella tyylikäs pakkaus. Kansiin
teksteineen, kuvineen ja graafisine suunnitteluineen on satsattu. Soundit ovat
erittäin hyvät. Ja mikä tärkeintä, kuultava ja nähtävä esitys on laadukas ja
mielenkiintoinen.

Ehtaa kamaa

Hienoa, että näin upea CD/DVD-kokonaisuus on julkaistu artistilta, jolla ihan
oikea blues on koko homman itu. Mississipin 12-tahtisen lisäksi mukaan toki
mahtuu muitakin vaikutteita, mutta se sen kun parantaa kokonaisuutta.

Biisivalikoima sisältää Petersonien – sekä Luckyn että Tamaran – originaaleja ja
monia lainojakin: muun muassa
Robert Johnsonia, Howlin' Wolfia, Clarence
Carteria, Johnny ”Guitar” Watsonia
, jopa Princeä.
.
Blackbird Recordsin virallinen video
Esiintymisestä huokuu aito halu viihdyttää yleisöä; bändi ei soittele vain omaksi
huvikseen. Välillä revitään teräviä stygejä, välillä tunnelmoidaan ja jammaillaan
kaikessa rauhassa ilman ajatuksen puolikastakaan siitä, miten biisin pitäisi
jatkua. Ehtaa bluesia, funkia ja vähän jazz-improvisointiakin. Eikä huumoriakaan
unohdeta. Tunnelmallista, elävää musiikkia.

Lucky Petersonin vahva läsnäolo sekä laulajana että soittajana hallitsee
ansaitusti kokonaisuutta. Waitesin bassokulut ovat muhkeaa kuultavaa.
Ulkomaalaisvahvistukset – kanadalainen kitaristi Kellerman ja kuubalainen
rumpali Valdes – hoitavat ruutunsa ensiluokkaisesti. Tamara tulee molempiin
setteihin mukaan loppupuolella, ja silloin pääsee railakas show-meininki
valloilleen.

Konsertti on niin tasalaatuinen, että olisi epäreilua nostaa osaa kappaleista
muiden yläpuolelle. Keikka kannattaa nauttia alusta loppuun. Eikä kovin pitkiä
tupakka- ja vessataukoja suositella, sillä niiden aikana kupletin juoni saattaa
muuttua... pariinkin kertaan.

Runsaasti elävää kuvaa

”Live at the 55 Arts Club Berlin” kestää myös katselun. Premium-paketissa on
kaksi DVD:tä – yksi setti kummassakin – sekä bonus-DVD, joka sisältää kulissien
takaisia pätkiä, bändin poikien triosoittoa sekä ”Trouble”-biisin treenit.

Itse konserttipätkässä Lucky Peterson pääsee hyvin esiin soittotaitoineen ja
mainioine mimiikkoineen. Mies elää tilanteessa täysillä ja koko ajan pilke
silmäkulmassa. Hauskin vaihe seuraa, kun Lucky pistelee kitaralla hidasta, tulista
bluesia berliiniläisklubin yleisön joukossa. Jostain klubin kätköistä löytyy Tamara-
vaimo, joka puikkelehtii tiensä lavalle ja yhtyy ilonpitoon. Ja vielä kun bändi
heittää lennosta rautaisen funk-vaihteen päälle, nousee fiilis jälleen kerran
kattoon.

Elävä kuva on hauskaa seurattavaa. Toisaalta sitä on määrällisesti kolmella DVD:
llä niin paljon, että yhdellä istumalla koko annoksen nauttiville kernaasti myöntää
urhoollisuusmitalin. Pitkä tupla-CD toimii, mutta DVD-kokonaisuus olisi ollut ehkä
tehokkaampi esimerkiksi 90 minuuttiin tiivistettynä.

Video on kuvattu muutamalla kameralla ja 16:9-kuvasuhteessa. Äänen laatu on
oivallinen ja kuvan laatu varsin kelvollinen. Musiikkivideoista voi siis nauttia
hyvälläkin kuvan- ja äänenlaadulla: se tiedoksi kaikille YouTubeen ladattuja,
suttuisia piraattivideoita Facebookissa pakonomaisesti levittäville.

PASI TUOMINEN


The Lucky Peterson Band feat. Tamara Peterson: Live At The 55 Arts Club
Berlin. Blackbird Music, 2012

Lucky Peterson (laulu, kosketinsoittimet, kitara), Tamara Peterson (laulu), Shawn
Kellerman (kitara), Tim Waites (basso), Raul Valdes (rummut)

Tuottaja: Andreas Hommelsheim

DVD:n ohjaus ja leikkaus: Felizian Stockinger


Linkit:
Lucky Peterson, Blackbird Records

- - - - -

Lucky Petersonin livepaketti
CDON.COM-verkkokaupassa
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English