BLUESIN JA JAZZIN MESTARILLINEN YHDISTÄJÄ
Mose Allison kertoo, että syyt pitkään levytystaukoon olivat pitkälti taloudelliset.

"Olen kuullut, että vaikka olen tehnyt paljon levyjä, kukaan ei tunnu ostavan
niitä. Ajattelin pitkään uuden levyn tekemisen olevan tarpeetonta", Allison
sanoi hiljattain A.V. Club -julkaisun haastattelussa.

Mose on artisti, joka on yhdistänyt jazzia ja bluesia mestarillisemmin kuin
moni muu. Mississippiläisenä hänen juurensa ovat lähinnä viimeksi
mainitussa.

"Blues oli kaikkialla Mississippin Deltalla. Kuuli
Big Bill Broonzya, Josh
Whitea, Memphis Minnietä
ja muita heidän kaltaisiaan nimiä. Ei ollut siis
ihmeellistä, että valkoinen kaverikin soitti ja lauloi bluesia."

Uuden albumin "The Way Of The World" tuottaja
Joe Henry on syvästi
vaikuttunut Mose Allisonista. "Mose on ollut monelle mahtava silta, joka
johdattaa yli omituisen ja myrskyisän nykyajan", Henry sanoo.

"Hän yhdistää 50-luvun nykyhetkeen, mystisen Country Bluesin urbaaniin
jazziin ja beat-runouden haikeaan itsetutkiskeluun. Hänen tekstinsä ovat
kaikkea
Mark Twainin ja Willie Dixonin väliltä. Mose on kuin auto, jossa
Chico Marx huutelee ajo-ohjeita takapenkiltä ja James Stewart on ratissa!"

Vuonna 1927 Mississippin Tippo-nimisellä paikkakunnalla syntynyt Mose
Allison julkaisi ensimmäisen levynsä "Back Country Suite" vuonna 1957.
Hänen tunnetuin kappaleensa lienee pakkotyölaitoksesta tarinoiva
"Parchman Farm", jonka ovat versioineet monet artistit
John Mayallista
lähtien.

Cover-versioita Allisonin kappaleista ovat tehneet myös
The Who, The Rolling
Stones, J.J. Cale
ja Leon Russell. Van Morrison teki peräti kokonaisen
albumin (Tell Me Something, 1996) Allison-kappaleita.

Mose tekee edelleen säännöllisesti keikkaa. Kesällä hän on tulossa
Eurooppaankin; konsertit ovat Tanskassa ja Belgiassa. Loppuvuoden hän
kiertää Yhdysvalloissa, mutta mukaan mahtuvat myös Britannian- ja
Kanadan-piipahdukset.
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
23.6.2010
Ikä ei paina Mose Allisonia
Tänä vuonna 83 vuotta täyttävä Mose Allison
osoittaa ”The Way of The World” -levyllään
olevansa vetreässä vedossa. Korkeasta iästä
huolimatta soitto ja laulujen tekeminen sujuu
Moselta onnistuneesti.

Ikääntyminen ei ole ihmiselle este vaan
korkeintaan hidaste – joissakin tapauksissa
jopa etu.
Mose Allison on tästä elävä
esimerkki. Mosen elämään, parisuhteeseen ja
kanssaihmisiin ironisen sarkastisesti
pureutuvat tekstit ovat osoitus ikämiehen
vilkkaasta aivotoiminnasta.
Vuosikymmenien aikana muille artisteille lukuisan määrän hittejä säveltäneeltä
papparaiselta sujuu pianon soittokin varsin mallikkaasti.

”The Way of The World” alkaa versiolla blues-klassikosta ”My Babe”. Uuden
sanoituksen myötä se on saanut nimekseen ”My Brains”. Kappale kertoo
itseironisesti vanhenevan ihmisen aivotoiminnan hidastumisesta. Kontrabasso ja
rumpalin lennokas sutikomppi luovat vanhahtavan rennon tunnelman. Kitara- ja
pianosoolon myötä pyörähdetään jazzin puolelle.

Hirtehishuumoria viljellään myöskin kappaleella ”Everybody Things You´re an
Angel”. Hieman kyyninen sanoitus kertoo miehen menneen naimisiin enkelin
kanssa. Myöhemmin kuitenkin osoittautuu, että kysymyksessä olikin paholainen.

Viihteellinen ”I'm Alright Without You” kertoo, kuinka helppoa elämä on ilman
edellisellä raidalla esiteltyä paholaista. Nimikappale edustaa perinteestä
ammentavaa, jazz-sävyistä piano-blues-osastoa. Sanoitus kertoo elämän
kulkevan pääosin omalla painollaan.

”Once in a While” on melodialtaan Moselle liian vaikea laulettava. Niinpä hän on
päätynyt venyttämään sanojen viimeiset tavut ylikorostetun horjuvasti sävellajia
hakien. Tämänkaltainen huumori saattaa olla monelle kuulijalle liian kova pala
purtavaksi.

Levyn päättävä ”This New Situation” viestittää kuinka helppo on rakastua, mutta
kuinka vaikeaa on rakkautta ylläpitää vuodesta toiseen. Helpompi on rakastua
uudelleen. Mosen kanssa kappaleen duetoi hänen countryn saralla mainetta
niittänyt tyttärensä
Amy Allison.

Musiikillisesti ”The Way of The World” kulkee hienosti tyylilajista toiseen. Mose
Allison on löytänyt levylleen sopivia hengenheimolaisia itseään huomattavasti
nuoremmista soittajista. Tyylikkäästi kitaroivat
Greg Leisz ja Anthony Wilson
sekä saksofonisti
Walter Smith III saavat runsaasti soolotilaa.

Mosen kynästä on lähtöisin lukuisa joukko klassikkosäelmiä, muun muassa ”Young
Man Blues”, ”Parchman Farm” ja ”Sentimental Fool”. Muste voi kynässä olla jo
hieman ehtymään päin, mutta ei kuitenkaan vielä täysin kuivunut.

TT TARKIAINEN


Mose Allison: The Way of The World. Anti-, 2010

Mose Allison (piano, laulu), Jay Bellerose (rummut, lyömäsoittimet), Greg Leisz
(kitara, weissenborn, mandola), Anthony Wilson (kitara), David Piltch
(kontrabasso), Walter Smith the 3rd  (tenorisaksofoni)

Tuottaja: Joe Henry


Linkit:
Mose Allison, Bonnier Amigo (levyn jakelu Suomessa)

- - - - -

ILMOITUS

Osta Mose Allisonin uutuus CDON.COM-verkkokaupasta
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English