LEVYARVIO
|
4.4.2013
Maukasta dynamiikkaa
Nick and The Ovorols taitaa rajummankin
ilmaisun, mutta yhtyeen ensimmäisellä
levyllä ”Telegraph Taboo” uskalletaan olla
myös soittamatta.
Nick and The Ovorolsin soundin takana on
kitaristi-laulaja-lauluntekijä Nick Peraino,
jonka musiikillisesta näkemyksestä on syntynyt
vahva levy. Maltti ja vähäeleisyys ovat
”Telegraph Taboon” merkittävät
rakennusaineet.
.
|
|
”Telegraph Taboo” on tyylikäs debyyttialbumi, jossa on hivenen verran primitiivistä
tunnelmaa. Monotoniset riffit jylläävät karusti, tauot rakentavat jännitettä ja
tempot ovat hitaanpuoleisia.
Nick and The Ovorols -yhtyeen keulahahmo Nick Peraino lienee suuremmalle
bluesyleisölle tuntemattomampi nimi. Chicagoon rantautunut Peraino on kuitenkin
soittanut jo pitempään Chicagon merkittävissä bluespyhätöissä. Peraino on
toiminut kitaristina Joanna Connor Bandissa, joka on esiintynyt säännöllisesti
Buddy Guy's Legends -klubilla.
Vuonna 2011 laulajakitaristi Peraino päätti ottaa askelen eteenpäin muusikon
urallaan. Hän siirtyi taustajoukoista etualalle ja perusti Nick and The Ovorolsin.
Siirto kannatti, sillä Perainolla on laulu hallussa.
Tammikuussa ilmestynyt debyyttialbumi todistaa Perainon olevan varsin
mielenkiintoinen muusikko. ”Telegraph Taboo” on silottelematon ja pelkistetty
bluesrocklevy, jonka keskitempoisista kappaleista löytyy hyvää jännitettä.
Kyseessä on selkeästi Perainon levy. Hän soittaa kitaroiden lisäksi perkussioita ja
bassoa sekä toimii levyn tuottajana. Rumpali Lance Lewis ja kosketinsoittaja
Marcin Fahmy antavat molemmat oman tyylikkään panoksensa levyyn, mutta
valokiilaan jää Peraino.
Levyn perusilme on pelkistetty ja karu. Tauot ja ilmatila saavat musiikin
hengittämään, samalla rytminen jännite kasvaa. Soitto on sulavaa ja maltillista.
Kitara-akrobatiaa Peraino ei juuri harjoita, vaikka katsaus YouTubeen osoittaa
Perainon myös kyseisen lajin taitavan.
Kappaleet on sovitettu pienillä ja yksinkertaisilla elementeillä toimiviksi.
Näennäisesti kappaleet polkevat paikoillaan, mutta tauoilla ja rytmiikalla syntyy
hienoja efektejä.
Vaikutteita bluesklassikoista ja etelän rockista
”Telegraph Taboosta” tulee mieleen The Black Crowes. Rokahtavassa
materiaalissa Nick Peraino kuulostaa hätkähdyttävän paljon Chris Robinsonilta.
Balladeissa Robinsonin vaikute ei ole niin vahvasti esillä. Levyyn on sekoitettu
ripaus etelänrockia mausteeksi. Vaikutteita on myös kuultavissa bluesklassikoista,
mutta ne on häivytetty aavistuksenomaisiksi moderneilla sovituksilla. Perinteistä
Chicago-bluesia ei levy sisällä. Lähinnä sitä voi luonnehtia bluesrockiksi. Toisaalta
melodiset balladit poikkeavat levyn muutoin karusta linjasta.
”Take a V Train” on vakuuttava aloituskappale. Askeettisuus ja rosoisuus
kietoutuvat Perainon lämpimään laulusoundiin. Basson varressa on
poikkeuksellisesti Lance Lewis, ja hyvin rumpalilta basso taittuu. Bluesrock soi
maukkaasti. ”Chitown Via Greyhound” taittuu rouheasti rullaavalla ”Rollin' and
Tumblin'” -kompilla. Sointukulkuaan myöten se on levyn perinteisintä bluesia.
”Telegraph Taboon” vahvuus on siinä, että uskalletaan olla myös soittamatta.
Tauot puhuvat puolestaan ja pienet rytmiset siirrot tekevät ihmeitä. Tämä näkyy
hyvin kappaleessa ”Heed The Words I Say”, joka rakentuu monotonisesti
rullaavan riffin varaan. Kevyt rytmillinen variaatio johtaa kertosäkeeseen tyylillä.
Raskaampaa rockia edustaa ”Honey, Please”. Sekin perustuu voimakkaaseen
riffiin. Peraino innostuu irrottelemaan myös laulun osalta. ”Mojo A Go-Go” saa
kylmät väreet kulkemaan iholla. Kappale on tyylikäs ja moderni variaatio ”Got My
Mojo Working” -klassikosta. ”Mojo A Go-Go” on nimeään myöten cool.
Levyn puoliväli on vedenjakaja. Sen jälkeen tulee selkeä siirtymä pehmeämmälle
linjalle. Balladit paljastavat Perainon rikkaan lauluarsenaalin. Balladeissa toistuu
levyn alkupuoliskon vähäeleisyys. Esimerkiksi ”Day to Day” ja instrumentaali
”Soundtrack To Life” ovat tempoltaan hyvin hitaita, ja ne rakentuvat pienistä
elementeistä. Tunnelma lähes pysähtyy paikoilleen.
Maltti on tämän levyn vahvinta antia. Levyä ei ole soitettu täyteen, ja
näennäisestä hitaudesta kasvaa maukasta dynamiikkaa.
L. RAUDAS
Nick and The Ovorols: Telegraph Taboo. Omakustanne, 2013
Nick Peraino (laulu, kitara, banjo, mandoliini, haitari, basso, lyömäsoittimet), Lance
Lewis (rummut, basso), Marcin Fahmy (klavinetti, Hammond B3)
Taustalaulu: Honeesoul (Erica Lewis-Albright, Hope Lewis-Singleton)
Tuottajat: Nick Peraino ja Erik Sraga
Linkki: Nick and The Ovorols
.
|
|
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
|
|
