BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
HAASTATTELUSSA OLLI ONTRONEN
1.12.2011
Olli Ontronen (oikealla) ja Tuomas Laajoki
irrottelivat Murmanskissa.
Täydellinen suunnanmuutos
Olli Ontronen & Mighty Shitty tekee uudella materiaalillaan pesäeroa
perinteiseen kitaravetoiseen bluesiin. Mutta mistä noin ruokoton nimi
bändille? Ontronen kertoo.

Kokkolassa majaansa pitävä muusikko Olli Ontronen on ensi tammikuussa
lähdössä studioon uudehkon kokoonpanonsa kanssa. Ennen vetäytymistä
projektin pariin orkesteri soittaa vielä yhden keikan. Se on ohjelmassa Kemin
Bar
Koodissa perjantaina 9. joulukuuta.

- Uuden ohjelmiston saaminen äänityskuntoon vaatii paneutumista ja
keskittymistä. Sitä ennen kuitenkin vielä kerran livemusaa isolla L-kirjaimella.
Kannattaa tulla tsekkaamaan, Ontronen heittää haasteen.

USA:n länsirannikon bluesia soittanut
Bluesology on toistaiseksi historiaa. Ollin
uusi bändi on laaja-alaisemmilla linjoilla. Ontrosen (laulu, huuliharppu) lisäksi
musisoinnista vastaavat
Tuomas Laajoki (kitara), Rauli Suuronen (basso) ja
Timo Tikkamäki (rummut).

- Sekä omat sävellykset, sovitukset että itse yhtye eroavat perinteisen
blueskvartetin materiaalista radikaalin positiivisesti, Ontronen korostaa.

- Meillä on energistä raakaa voimaa ja tunnetta – unohtamatta grooven syvällistä
vaikutusta. Uusi suuntaus ottaa vauhtia puhtaasta rockista, motownista, jopa
progesta.

Lazy Lesterin asennetta

Jo kansainvälisillekin keikka-areenoille ehtinyt Olli Ontronen & Mighty Shitty
(joka toimi aiemmin kiltimmällä nimellä Olli Ontronen &
MS) sai nimensä itseltään
Lazy Lesteriltä. Kun Lester oli pari vuotta sitten Suomen-kiertueella Wentus
Blues Bandin
kanssa, komensi Louisianan mies Ontrosen huuliharppukaupoille.
Olihan lentoyhtiö hukannut Lesterin matkatavarat.
.
Soitinliikkeestä ei löytynyt hänen haluamiaan
Hohner Marine Band -huuliharppuja. Olli osti
sen sijaan Hohner MS -perusharppuja.

Pitkän linjan blues-mies otti toki soittopelit
vastaan, joskin tyylilleen ominaisesti kieli
poskessa.

- Hey Olli, do you know what this MS stands
for: Mighty Shitty, Lester laukoi saaden koko
ryhmän repeämän räkäiseen nauruun.

- Samalla hetkellä tuli mieleen, että tämä
pitää saada ikuistettua jotenkin. Mikäpä sen
parempi kuin laittaa se bändin nimeksi. Siinä
on kaikessa kurjuudessaan aika lailla
bluesasennetta, Ontronen kertaa.

Levy ensi keväänä

Nimi ja tyyli elävät, vaikka Ollin nykyinen
ryhmä on ollut koossa periaatteessa jo
toistakymmentä vuotta.
Ainainen huuliveikko: Lazy Lester.
Kuva TT Tarkiainen
Omien bändikuvioidensa lisäksi Ontronen on ajoittain tuurannut Wentuksen
rumpalia
Mikael Axelqvistia. Hän on myös päässyt säestämään kovia
kansainvälisiä nimiä kuten
John Lee Hookerin tytärtä Zakiya Hookeria sekä
pianovelho
Gene Tayloria.

Nyt kuitenkin rakennetaan pesäeroa perinteiseen kitarapainotteiseen
bluesbändiformaattiin.

- Omasta salkusta kaivetut biisit tuovat Suomen roots-maailmaan jotain uutta.
Kyseessä on totaalinen suunnanmuutos. Uuden konseptin tuotoksia kuullaan
levyllä ensi kevään aikana.

Ensi vuonna 30 vuotta täyttävä Olli Ontronen lupaa esimakua uusista biiseistä
myös tulevalla Kemin-keikalla.

PASI TUOMINEN


"Roots-pikkujoulut": Olli Ontronen & Mighty Shitty Kemin Bar Koodissa
perjantaina 9. joulukuuta.

Linkit: Olli Ontronen, Bar Koodi, Lazy Lester
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2011
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English