BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
14.4.2010
Eero 50 vuotta tien päällä
Eero Raittisen juhlakonsertti pidetään vapunaattona Mikkelissä. Konsertti on
osa Kampusfestari-kaupunkitapahtumaa. Yli 200 kappaletta levyttänyt artisti
purkitti ensimmäisen blues-levynsä jo vuonna 1970.

Eero Raittisen
pitkää uraa juhlitaan Mikkelin Naisvuoritalolla vappuaattona.
Silloin tulee täyteen päivälleen 50 vuotta siitä, kun maamme eturiviin kuuluva
artisti aloitti uransa esiintyvänä taiteilijana. Konsertti on saanut asiaankuuluvasti
nimen "50 vuotta tien päällä".

Eero, Jussi & The Boys -yhtyeessä maanmaineeseen noussut Raittinen on
levyttänyt urallaan toistakymmentä omaa albumia ja ollut osallisena useiden
muiden bändien teoksissa. Kaikkiaan Eero on ollut purkittamassa yli 200
kappaletta.

Keikailu jatkuu edelleen muun muassa
The Noisy Kinda Men -bändin, joka on
mukana  juhlakonsertissa, kanssa. Mikkelissä esiintyy myös kokoonpano
NEN.
Siihen kuuluvat Eeron lisäksi tytär
Nasu Raittinen (laulu), Jarkka Rissanen
(kitara),
J.P. Mönkkönen (basso) ja Tero Pulkkinen (kirara, laulu).

Superhitti "Vanha holvikirkko" on kenties Eeron tunnetuin yksityinen kappale, ja
hänet muistetaan hyvin
Tasavallan Presidentti -progeyhtyeestä.
Afroamerikkalainen perinnemusiikki on kuitenkin aina sykkinyt Raittisen
sisimmässä.

Bluesissa Eero Raittisen varsinainen päänavaus oli vuoden 1970 albumi "Eeron
Elpee", josta on myös "Blues from the North" -niminen painos. Kiekolla laulaja
tulkitsee nimekkään bändin kera kuolemattomia blues-kappaleita kuten
Willie
Dixonin
"Spoonful" ja Mose Allisonin "If You Live". Yksi kohokohdista on W.C.
Handyn
klassikko "St Louis Blues", jolle kitarasoolon heittää itse Albert Järvinen.

Viime vuosina Raittinen on esiintynyt
Pepe Ahlqvistin ja Heikki Silvennoisen
perustaman
SF Bluesin erikoisvieraana. Wentus Blues Bandin "Family Albumille"
(2004) hän kävi laulamassa kaksi biisiä.

Raittinen tunnetaan myös festivaalimiehenä: hän on vuosikausia toiminut
Saariselällä järjestettävän Tunturibluesin taiteellisena johtajana.

Yksi tuoreimmista merkkitapahtumista Raittisen uralla oli vierailu toisen bluesiin
retkahtaneen laulaja-rumpalin,
Levon Helmin, studioilla New Yorkin osavaltion
Woodstockissa vuonna 2007. Raittinen levytti paikkakunnan nimeä kantavan
albumin The Noisy Kinda Menin kanssa. "Oli todella upeaa päästä levyttämään
vanhan idolini Levon Helmin studiolle ja tavata Levon itse", Eero tokaisi
Raimo
Öystilän
artistin elämäntyölle omistamilla verkkosivuilla.

"50 vuotta tien päällä" -juhlakonsertti alkaa Mikkelin Naisvuoritalolla
vapunaattona kello 20. Ovet aukeavat jo tuntia aikaisemmin.

Konsertti kuuluu kaupunkitapahtuma Kampusfestarin ohjelmistoon. Vuosittain
järjestettävän tapahtuman tuotannosta vastaa Mikkelin ammattikorkeakoulu.
Viime vuonna Kampusfestari keräsi yli 10,000 osallistujaa. Eero Raittisen lisäksi
musiikkitarjonnasta vastaavat Musiikkiopisto, Sotilassoittokunta, Mieslaulajat
sekä kaupunginorkesteri.


Linkit:
Eero Raittinen & The Noisy Kinda Men, Raimo Öystilän Eero Raittinen
-sivusto, Kampusfestari
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English