VIIKKOENNAKKO 4/2016
24.1.2016
Heikki ja Erja
Erja Lyytinen ja Heikki Silvennoinen
yhteiskiertueelle
Kattava rundi käynnistyy viidellä konsertilla. Ylläs Jazz Blues jatkaa Lapin
festivaalisarjaa. Tampereella klubitetaan uusissa merkeissä.

Bluesin vuosi 2016 on käynnistynyt hulppeasti. Chicago-henkinen Kouvosto
Bluesfest avasi festarihanat, ja Tunturiblues aloitti Lapin putken Saariselällä.
Yksittäisten keikkojen maisemassa on ollut kuhinaa. Tammikuun toistaiseksi
suurimman huomion keräsivät Finnish Blues Awards -kinkerit Helsingissä.

Alkaneella viikolla
Erja Lyytinen ja Heikki Silvennoinen puskevat lisää häkää
pönttöön lähtemällä hurjalle yhteiskiertueelle. Keikkoja nähdään yhteensä peräti
26 kappaletta, ja maa tulee katetuksi etelästä aina Rovaniemelle asti.

Erja ja Heikki ovat tunnetusti suomalaisen bluesin kärkinimiä. Aiemminkin ovat
tiet toki ristenneet: muun muassa vuonna 2005 he soittivat yhdessä
SF Blues
-superkokoonpanossa. Viime vuosina Heikki on keikkaillut omalla bändillään,
akustisessa kokoonpanossa sekä
Pave Maijasen kanssa. Erjan kansainvälinen
ura on kehittynyt vuosi vuodelta; viime vuoteen kuuluivat esimerkiksi merkittävät
kiertueet sekä levy "Live in London".

Lyytisen ja Silvennoisen yhteisen kiertueen ensitahdit lyödään keskiviikkona
Lohjan Laurentius-salissa (
lue keikka-arvio). Torstain ohjelmassa on
Tammisaaren Karelia-sali. Viikonloppuna rundi esittäytyy Seinäjoella (perjantai,
Rytmikorjaamo), Äänekoskella (lauantai, Suolahti-sali) ja Kajaanissa (sunnuntai,
Kaukametsän sali).

Kiertueen päätähdet kantavat luonnollisesti laulu- ja kitaravastuun.
Juha Verona
on bassossa,
Harri Taittonen kosketinsoittimissa ja Kai Jokiaho rummuissa.
Katso rundista lisätietoja Erja Lyytisen
verkkosivuilta.

Ylläkselle ja Manseen

Ylläs Jazz Blues jatkaa Lapissa Tunturibluesin avaamalla ladulla. Mittavassa,
torstaista ja sunnuntaihin kestävässä ohjelmistossa bluesin suurnimistä
esiintyvät muiden muassa
Pepe Ahlqvist, Dave Lindholm ja Eero Raittinen.
Myös
Tuomari Nurmio ja Marjo Leinonen nousevat lavalle.

Varmuudella katsastamisen arvoisia akteja ovat lisäksi
Blue Stone, Mighty
Shitty, Dave Forestfield, Hoedown
ja Jarkka Rissanen. Katso festivaalin
verkkosivuilta koko ohjelma.

Pirkanmaan yhdistys Blues Lovers käynnistää Blues Joint Mansen, jonka
tarkoituksena on tarjota lisää keikkailumahdollisuuksia paikallisille artisteille ja
yhtyeille. Keskiviikkona pidettävässä avaussessiossa suunvuoron saavat
BluesQ
ja
Houserockin' Fenders.

BluesQ:n suomenkielisestä juurimusiikista vastaavat
Muddy Vainiola (laulu,
kitara),
Harri Perkiö (kitara, laulu), Jukka Lehto (huuliharppu, laulu), Tapio
Tuuva
(rummut) ja Ari Kalliala (basso). Alun perin jo vuonna 1985 kasattu
Houserockin' Fenders puolestaan luottaa blues- ja rock-klassikoihin sekä omaan
matskuun. Jukka Lehto (laulu, huuliharppu, koskettimet),
Jyrki Koskinen (kitara),
Ari Kalliala (basso) ja
Jussi Väisänen (rummut) muodostavat kvartetin.
 
Blues Lovers järjestää myös suosittua Down
Home Kivi -klubisarjaa. Blues Joint Manse
pidetään Kaijakassa, Laukontorilla.
"Päädyimme lisäformaatin esille tuomiseen,
koska paikallisilla pienemmillä blues- ja
roots-bändeillä ei juurikaan Tampereella
keikkamahdollisuuksia ole. Ensin tsekataan
Kaijakan toimivuus, ja sitten tehdään
lisäpäätöksiä", Blues Loversin puheenjohtaja
Arska Rissanen valottaa.

Helsingissä jatkavat pitkäaikaiset klubit.
Käpygrillin perjantaissa veivaa
MOOD'z.
Juttutuvan lauantaisessa Ghetto Blues
-tilaisuudessa esiintyy
Ilkka Rantamäki $
The Bluesbrokers
, joka saa
vahvistuksekseen
Jukka "Gutsi"
Gustavsonin
. Kitaristi Rantamäen johtama
Bluesbrokers esittää 60-luvun brittibluesin
klassikoita.
John Mayall, Fleetwood Mac,
Cream
ja muut aikalaiset ovat johtotähtinä.
Tukholman omapoika Bill Öhrström tulee jälleen vierailulle. Ruotsalaisen
rytmimusiikin grand old man esiintyy Tampereella (torstai, Paapan Kapakka),
Vaasassa (perjantai, O'Malley's), Kokkolassa (lauantai, Corner's Pub) ja Oulussa
(sunnuntai, Satamaravintola). Tampereella ja Vaasassa Billin kanssa soittaa
Rootbeats. Bändinä Kokkolassa ja Oulussa toimii Weeds.

Blues-viikko 4

Oulu: Dave Forestfield yhtyeineen esiintyy Tubassa keskiviikkona.

Kouvola: Titty Bar Timin ja Maxwell St. Miken johtama triokokoonpano on keikalla
Pub 23:ssa. Vedot ovat luvassa perjantaina ja lauantaina.

Espoo: Cafe Zoceriassa perjantaina Tina Bednoff & The Cocktailers.

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Nikki Hill Tampere-talossa 4.2.     Wentus Blues Band 30 vuotta

Karstula: Big Buddy Trio keikkailee uuden "Bad Luck Hoodoo" -levynsä merkeissä
lauantaina Nättijussissa. Varsinaiset levynjulkkarit pidetään Saarijärvellä
helmikuun alussa.

Helsinki: Lauantaina Bar Mendocinossa konsertoi Eeva's Blues Duo. Antsu
Haahtela Triolla taas on hommia Kontulan Helmessä.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA