22.3.2016
 
Corey Harris Suomessa huhtikuussa
Afrikasta ja Länsi-Intian saaristosta uuden ponnen musiikilleen hakenut
Harris esiintyy Tampereella ja Helsingissä. Wentus Blues Band on mukana
konserteissa.


Corey Harris tekee arvokasta työtä afroamerikkalaisen musiikkiperinteen
ymmärtämyksen ja kehittämisen eteen. Hänen musiikkinsa on modernin ilmaisun
ja sen syvimpien juurien vuoropuhelua. Coloradolaissyntyisen Harrisin tekemisiin
voi tutustua huhtikuun alussa Suomessakin. Hän tulee tekemään kaksi keikkaa.

Molemmissa iltamissa on mukana myös
Wentus Blues Band. Maanantaina 4.
huhtikuuta soitetaan
Tampereen Klubilla ja tiistaina Helsingin Tavastialla. Harris
ja Wentus soittavat omat settinsä; vain paikan päälle suuntaamalla selviää,
soittavatko he jotakin myös yhdessä…

Harrisin ymmärtämys amerikkalaisesta perinnemusiikista ja sen taustoista on
täysin poikkeuksellinen. Hän on kerännyt kokemuksia muun muassa Afrikassa ja
Länsi-Intian saaristossa. Osa Harrisin matkoista on dokumentoitu
Martin
Scorsesen
elokuvaan "Feel Like Going Home" (2003). Elokuva on osa Scorsesen
bluessarjaa, jonka Yle esitti Suomessa ensimmäisen kerran syksyllä 2006.

Artisti on viettänyt aikaa muun muassa Kamerunissa ja Malissa. Malissa Harris
tapasi paikallisen kansanmusiikin suuren miehen,
Ali Farka Touren (1939 -
2006). He tekivät yhteistyötä Harrisin albumilla "Mississippi to Mali". Kokemus oli
Harrisille ilmeisen tärkeä. "Ali Farka kirkasti näkemystäni sekä musiikkien
afrikkalaisista juurista että taiteilijan tehtävästä. Minäkin haluan olla vastuullinen
viihdyttäjä ja valistaja", Harris sanoi
Helsingin Sanomien haastattelussa.

Vaikka Corey on yliopiston koulima kaveri, hän ei pidä itseään erityisen
akateemisena. "Havaintojen tekeminen on minulle luontaisempaa. Ja sitä paitsi,
jos olisin akateeminen, tuskin työskentelisin muusikkona", hän tokaisi
New Times
Broward-Palm Beach -sanomalehdelle
.

Suomessa "rasta-bluesin" sanansaattaja on käynyt lukuisia kertoja. Hän esiintyi
muun muassa kesällä 2013 Imatra Big Band Festivalilla. "Esitys oli kuin pala
musiikinhistoriaa", Blues-Finland.com arvioi keikkaa. "Oppitunti alkoi lännestä,
Yhdysvaltain etelävaltioista ja siirtyi kaakkoon päin, Länsi-Intian saariston kautta
aina Afrikkaan asti, muinaisten orjalaivojen reittejä myöten."

Harris on siis löytänyt sisäisen afrikkalaisensa. Syvempi Afrikka-ymmärtämys on
voimistanut Corey Harrisin musiikin yhteiskuntakriittistä ulottuvuutta.
Sanoituksissa liikutaan muun muassa sosiaaliavustusten jonossa ja aina
ajankohtaisesti piruillaan ihmisyyden sivuun sysääville rahan jahtaajille.

Viime vuonna julkaistu "Live from Turtle Island" on Harrisin viimeisin albumi.
Uutta, omakustanteista kiekkoa on luvassa lähiaikoina.

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Micke Björklöf & Blue Strip 25 v   Grand Blues Festival Lahti   Stompin' 2016 Helsinki

Wentus Blues Bandille Harris-keikat juhlistavat osaltaan yhtyeen 30-vuotisjuhlaa.
Juhlavuosi alkoi uuden albumin "
Lucky Strike Mama" ilmestymisellä ja sarjalla
levynjulkkarikeikkoja. Kysyntää riittää myös Ruotsissa ja Tanskassa. Vuoden
huipentuma on elokuun alussa Kokkolassa vietettävä Wentus Fest, johon saapuu
vieraiksi melko kopla vanhoja soittokavereita.

"Saints & Sinners" toimi "Lucky Strike Mama" -levyn videolohkaisuna.

Katso Harris-Wentus -keikkojen lipputilanne
Klubille ja Tavastialle
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA