VIIKKOENNAKKO 18/2016
2.5.2016
 
Haavisto, Roberts ja Roots lietsovat slide-riehan
Minikiertue yhdistää pitkän kitaraperinteen ja uudet trendit. "Vankkoja
artisteja molemmat", Jim Roberts sanoo pohjoiseurooppalaisista
kollegoistaan.

Viikolla yleisöt Lahdessa ja Kouvolassa saavat todistaa mielenkiintoisia
kimppakonsertteja. Kotimaan kärkinimiin lukeutuva
Ismo Haavisto saa
soittokavereikseen amerikkalaisen
Jim Robertsin ja virolaisen Andres Rootsin.

Asioihin vihkiytyneet muistavat Robertsin
Jack Roberts Harvey Bandista, joka
vaikuttaa Los Angelesissa. Arvioimme aiemmin bändin esikoislevyn "
Devil On a
Dirt Road", jolle on tulossa jo seuraajakin. Robertsia, Rootsia ja Haavistoa
yhdistää intohimo slide-kitaraan.

"Tästä minikiertueesta tuleekin varsinainen slide-rieha", Roberts sanoo
Blues-Finland.comille. "Soitamme yhdessä Jack Roberts Harvey Bandin kappaleita,
lisäksi pääsen mukaan Ismon ja Andresin omille biiseille."

Roberts ja Roots ovat olleet kavereita jo jonkin aikaa, ja hiljattain heräsi ajatus
esiintyä yhdessä Virossa tai Suomessa. "Andres kertoi soittaneensa Ismon
kanssa. Tsekkasin Ismon musan, ja tykkäsin heti tosi paljon hänen
tekemisistään. Vankkoja artisteja molemmat!"
 
Andres Roots on luonnollisesti jo hyvin tuttu Suomessa. Bullfrog Brownissa ja
sittemmin
Roundaboutissa vaikuttanut kaveri täytti juuri 40 vuotta; sen ja 20-
vuotisen muusikontaipaleen kunniaksi hän julkaisi vinyylikokoelmalevyn "Roots
Music". Levy teki huiman tempun: se nousi Viron listaykköseksi.

"Levy myi huhtikuun puolivälissä enemmän kuin
Iggyn Popin ja David Bowien
viimeisimmät… kreisiä!" Andres ihmettelee. "Jos joku olisi sanonut kuukausi
sitten, että vain vinyylillä julkaistu semi-instrumentaalialbumi on listakärjessä
missään päin maailmaa, en olisi uskonut." Andresin kokoelmalevy on
ensimmäinen Virossa täysin valmistettu älppäri. Ennen Vinyl Plantin perustamista
Tarttoon lähin prässäämö oli Riiassa, Latviassa.

Kieli tukevasti poskessa Andres sanoo, että nyt nähtävän kiertueen esikuva on
'kolme tenoria'. "Sitten vielä Ismo keksi 'Bottleneck Guitar Trendsetters of the
2010's' -sloganin, joka pokkaa
Casey Bill Weldonin ja Kokomo Arnoldin 1930-
luvun albumin suuntaan."

"Trendsetterit" soittavat perjantaina Lahden Bryggassa ja lauantaina Kouvolan
Pub 23:ssa. Kvartetin täydentää lyömäsoittaja
Matias Partanen. Kvartettibiisien
lisäksi kaikilla kitaristeilla on omat, lyhyet soolosettinsä, joiden jälkeen avautuvat
mahdollisuudet erilaisiin duo- ja triovirityksiin.

Kantria ja hunajaa

Kansainvälistä väriä viikkoon tuo myös 'lainsuojattoman' countryn kulttihahmo
Kinky Friedman, joka esiintyy Helsingin Savoy-teatterissa maanantaina. Lue
kattava Friedman-artikkeli
tästä.

Frim-Fram ja Robbie Hill potkaisevat klubiviikon käyntiin tiistaina
Kannelkrouvissa Helsingin Kannelmäessä. Down Home Kivi -illassa Tampereella
sanomaa välittää
Dave Forestfield & Jarkka Rissanen Gospel Rhythm Revue.
Paikkana on tunnetusti Kulttuuriravintola Kivi.
Million Dollar Tones julkaisee
uuden levynsä Ghettobilly-sessiossa Helsingin Juttutuvassa torstaina.
Helsinkiläisen Käpygrillin roots-perjantaissa esiintyy
Tri Tolvanen &
Rootsinkeksijät
.
 

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Wentus Fest elokuussa 2016     Kukonhiekka Blues, Saarijärvi     Ruukki Roots

Helatorstain aamuna (kello 10 alkaen) Pepe Ahlqvist esiintyy Järvenpään
kirkossa. Perjantaina Pepe pysyy Järvenpäässä ja soittaa keikan Koronassa.
Lauantaina ohjelmassa on Forssan Puistolinna. Keikalla Pepe saa seuraksi
poikansa
Joel Ahlqvistin.

Honey B -patteristo tykittää viikolla kahdella keikalla.
Honey B & T-Bones on
perjantaina äänessä Espoon Sellosalissa. Lauantaina kokoonpano muuttuu
Honey B Familyksi, kun rumpupatterin taakse Rauman Musatehtaalla asettuu
Aija Puurtisen
ja Esa Kuloniemen teini-ikäinen poika Mooses Kuloniemi.

Blues-viikko 18

Helsinki: Storyvillessä perjantaina New Orleans Rhythm Gang ja lauantaina
Jimmie "Bluesman" Lawson. Levyn "
The Banks of the Muddy River" julkaissut
Wolfskin veivaa lauantaina Kauniissa Kampelassa. Bar Mendocinossa on
lauantaina Mojo Navigatorin keikka.

Raasepori: Black River Bluesman ja Bad Mood Hudson villitsevät lauantaina
Evalds Pubissa Karjaalla. Myös heillä on esitellä tuore kiekko: "
Moonshine
Medicine".

Kerava: Lauantaina Pub O'Robin'sissa soittaa Hi-Five Quintet.

Vantaa: Steissin Pubissa Korsossa saa lauantaina vuoron Blind Blonde & Bad
Looking Boys.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA