UUTISET
 
 

Lena & The Slide Brothersin perustajat Lena Lindroos ja Matti Kettunen
14.1.2017
Finnish Blues Awards 2017
Blues-alan vaikuttajista koottu raati valitsi viisi Finnish Blues Award-
palkinnon saajaa. Pystit luovutettiin lauantaina 14. tammikuuta Helsingissä.

Teksti ja kuvat © Blues-Finland.com

Vuoden artistin/yhtyeen kategoriassa palkittiin Lena & The Slide Brothers.
Yhtyeen vuoden kohokohtiin kuuluivat uran kolmas levy "
The Road" sekä
esiintyminen European Blues Challenge -kisassa Italiassa.

Lena & The Slide Brothers otti Finnish Blues Awards -tapahtumassa vastaan
toisenkin pystin, sillä yhtye sai kunnian vuoden kappaleesta. Se on bändin
uusimman levyn avaus- ja teemakappale "The Road You're On". Yhtyeessä
soittavat
Lena Lindroos (basso ja laulu), Matti Kettunen (kitara ja taustalaulu),
Ykä Putkinen (kitara ja taustalaulu) ja Juha Litmanen (rummut).

Emilia Sisco palkittiin vuoden tulokkaana. Nuori laulaja suoriutui viime vuoden
aikana
Helge Tallqvistin yhtyeen solistina. Kokoonpanolta on ilmestynyt neljän
kappaleen vetoinen EP-levy.
Järvenpään Puistoblues sai tunnustuksen vuoden
tapahtumana.


Tilaisuudessa jaettiin myös elämäntyöpalkinto. Sen sai
Pepe Ahlqvist. Pepelle tuli
60 ikävuotta täyteen, ja hän kiersi Suomea laajasti. Yksi juhlaprojekteista oli
Ahlqvistin tunnetuimman yhtyeen
H.A.R.P:in kokoaminen uudelleen. Lisäksi
keväällä julkaistiin kokoelma "One Day Less, One Day More", jolla pääosassa on
juuri H.A.R.P:in tuotanto.


Yhteistyössä  Tunturiblues 2017, Saariselkä

Charlie Musselwhite Suomessa    Erja Lyytinen Suomen-kiertueella

Palkintojen saajat valittiin alan vaikuttajien keskuudessa. Prosessiin osallistui yli
300 muusikkoa, keikkajärjestäjää, toimittajaa ja muuta aktiivia ympäri Suomen.
Finnish Blues Awards oli järjestyksessään kolmas.

Helsingin ydinkeskustan Virgin Oil Co:ssa järjestetyssä tapahtumassa oli tarjolla
runsaasti elävää musiikkia.
Tomi Leino Trio, Ben Granfelt Band, Dr Helander &
Third Ward, Slim Butler
ja Olli O. & Mighty Shitty soittivat päälavalla.
Pienemmällä baarilavalla esiintyivät
Lauri "Arno" Ankerman Duo, Jantso Jokelin
Duo, Black River Bluesman & Bad Mood Hudson, Frim-Fram Duo
ja Ismo
Haavisto
.

Finnish Blues Awards 2017

Vuoden artisti/yhtye: Lena & The Slide Brothers
Vuoden tulokas: Emilia Sisco
Vuoden kappale: Lena & The Slide Brothers - The Road You're On

Vuoden tapahtuma: Puistoblues, Järvenpää

Elämäntyöpalkinto: Pepe Ahlqvist

Aiempien vuosien voittajat
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2017
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA