VIIKKOENNAKKO 21/2017
 
 
22.5.2017
Keski-Suomessa kuullaan Lumberjacksin puutyöaiheista bluesia.
Kesän kynnyksellä Saarijärvelle ja Kouvolaan
Kukonhiekka Blues enteilee suven tuloa. Kouvolaan saadaan terveiset
Uudesta-Seelannista asti. Tampereella Pentti Hietanen uskaltautuu
bluesbändin kyytiin.

Festivaalikesän kynnyksellä Saarijärvellä pidetään tuttuun tapaan Kukonhiekka
Blues. Perjantaina klassisessa Kukonhiekan huvikeskuksessa on kolmen bändin
iltamat.

Eero Raittinen ja Knucklebone Oscarin johtama bändi takovat musiikkia kahden
eri sukupolven voimin. Raittinen ja Oscar bändeineen ovat kiertäneet talven ja
kevään aikana häpeämättömän bluespitoisella ohjelmistolla.

Jo' Buddy tulee Saarijärvelle Trio Riot -kokoonpanossa, jossa bassoa soittaa
Mitja Tuurala ja rumpuja luottomies Down Home King III.
Pohjanmaalaisvahvistus Kukonhiekka Bluesissa on
Lumberjacks, jonka uusin
albumi "
Shake 'em Roots" ilmestyi viime vuonna.

Torstaina Kukonhiekkka Bluesiin otetaan pienet alkuhiet Saarijärven Green
Doorissa. Stagen ottavat haltuunsa
Ismo Haavisto sekä Blue Birdy Quartet.
Keski-Suomesta Haavisto jatkaa kohti itää, lauantaina hänellä on keikka
Lappeenrannan Old Cockissa.

Go Kouvola

Tällä viikolla on Kouvolassa bluesihmisen hyvä olla. Meno keskittyy Pub 23:een.
Keskiviikkona siellä on vauhdissa
The Firebugs. Perjantaina Henry's Swing Club
esiintyy; uusiseelantilainen
Tommy Barkman ja Jaska Prepula ottavat
lauantaina uusiksi kello 15 alkavalla iltapäiväkeikalla. Lauantai-iltaan on vielä
odotettavissa
Terry & Hot Wiring -bändin veto.

Myös Kouvolan Holvissa tapahtuu.
Eeva Äärelä Blues Duo antaa näytteen
musiikistaan lauantaina.

Yhteistyössä

Saariblues Tampereella la 10. kesäkuuta

Helsingissä kunnioitetaan Jimi Hendrixiä maanantaina useiden eri artistien
voimin. Illanvietto pidetään Kulttuuritalolla. Tiistaina Roots Tuesday -klubilla
Storyvillessä saadaan tuta
Heikki Helan juuriosaaminen. Ghetto Blues -sarjan
kevään päätösjaksossa Juttutuvassa seikkailee
Honey B Family lauantaina.
Lauantai-iltaan kuuluvat myös
Robbie Hillin ja Frim-Framin touhut Kannelmäen
Kannelkrouvissa.

Tampereen Telakan spesialiteetti perjantaina on konsertti, jossa
J. Jyrkänkoski
Blues Band
saa vieraikseen Pentti Hietasen ja Poke Mäenpään. Poke Mäenpää
laulaa ja kitaroi bändin kanssa setillisen bluesia. Pentti Hietanen taas tulkitsee
muun muassa
Creedence Clearwater Revivalia, Gary Moorea ja itse
levyttämiään suomenkielisiä biisejä.

Bluesviikko 21

Hyvinkää: Keskiviikkona Oluthuone Joutsenessa Blind Blonde & Bad Looking
Boys.

Turku: City Hospodassa soittaa perjantaina Antsu Haahtela.

Kerava: Ice Cream 12 Bar Band lauantaina Kamun Kapakassa.

Kärkölä: Tankkibaarissa tykittää lauantaina Bluesdrain.

Forssa: Paikkakuntien ilotulitusta Sointiklubilla lauantaina – Forssassa esiintyy
Joensuu Riihimäki.

Helsinki: Little Houseband ottaa Bar Mendocinon lavan lauantaina.

Hamina: Summan Krouvissa Antsu Haahtela lauantaina.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2017
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT