Finnish Blues Awards -voittajat 2018

Palkintotilaisuus pidettiin neljännen kerran.
Pystin sai viisi eri osa-alueilla menestynyttä tekijää.


Faarao Pirttikangas ja Kuhmalahden Nubialaiset

14.1.2018   Teksti ja kuva © Blues-Finland.com

Finnish Blues Awards -tapahtuma järjestettiin lauantaina Helsingissä.
Tilaisuudessa palkittiin ansioituneita bluesin alan tekijöitä. Finnish Blues Awards
oli järjestyksessään neljäs.

Tilaisuudessa palkittiin vuoden yhtye, kappale, tapahtuma ja tulokas. Lisäksi
jaettiin elämäntyöpalkinto.

Vuoden artisti: Faarao Pirttikangas

Faarao Pirttikankaan ilmaisu edustaa vaihtoehtoista lähestymistapaa
juurimusiikkiin. Valmistusaineita heitetään musiikilliseen soppaan sen
kummemmin kyselemättä, aina kansanmusiikista itämaisisiin koukeroihin tai
vaikka Charley Pattoniin.

Kappale: Dave Forestfield - "Me and My Bible (We're the Devil)"

Kappale on albumilta "Nobody's World", joka on kuopiolaisartisti Forestfieldin
(Tatu Metsäpelto) seitsemäs soololevy. Vuonna 2015 Forestfield sai Finnish Blues
Awardin kappaleesta "I Believe The Change Will Come".

Tapahtuma: Savonsolmu Beach & Blues Party, Pieksämäki

Tapahtumaa on vietetty kesäisin Pieksämäellä kahden vuosikymmenen ajan.
Hotelli Savonsolmun rannassa pidettävä pääkonsertti on perinteisesti
pääsymaksuton. Festivaalin puuhamiehet ovat paikalliset aktiivit Ipi Kaipiainen ja
Auvo Laaksonen.

Tulokas: Mara Balls

Mara Balls on paitsi bändin myös sen keulakuvan nimi. Kitaristi-laulaja Maria
”Mara Balls” Mattila tarjoilee yhtyeineen vahvasti 60-lukulaiseen psykedeliaan
nojaavaa rokkia. Bändin uusin, kaikki ennakkoluulot ja musiikilliset rajat nurkkaan
nakkaava levy ”Elävä kivi” ilmestyi viime vuonna.

Elämäntyöpalkinto: Jo' Buddy

Jussi “Jo’ Buddy” Raulamolla on takanaan 35 vuotta keikkailevana artistina.
Hänen monista kokoonpanoistaan duo Jo’ Buddy & Down Home King III on
kerännyt eniten mainetta. Hänen omiin bändeihinsä kuuluvat muun muassa Trio
Riot, Groovy Eyes ja Tiny Tones. Ura urkeni, kun Raulamo liittyi laulajaksi
rockabilly/rock & roll -yhtye City Shakersiin vuonna 1983.


Yhteistyössä

Nordic Blues Puls, Hki 16.2.   Tuomari Nurmio, Tampere-talo 27.1.

Ninni & Mika: "All Them Pretty Things"   Sleepwellers: "Let It Happen"
.

Elävää musiikkia Helsingin Nosturissa tarjoiltiin kahdelta lavalta. Illan esiintyjiä
olivat Jarkka Rissanen Tonal Box Trio, Dave Forestfield, Faarao Pirttikangas,
Million Dollar Tones, The Toreadors, Ilkka Rantamäki $ The Bluesbrokers, Turn On,
Jay Kay & Blues Gang, Mudville 56 ja Maisteri T.

Pieneen blues/rootsyhteisöön nähden Suomessa pidetään kisoja ja jaetaan
palkintoja varsin paljon. Oulussa jaetaan Mojo- ja Pirkanmaalla Jemma-palkintoa.
Muutamien vuosien ajan on valittu suomalainen osallistuja European Blues
Challenge -kisaan. Lisäksi vuoden 2017 ohjelmaan kuului uusi tapahtuma
Roots
100 Awards Finland.

Finnish Blues Awardsilla on verrattain paljon painoarvoa, sillä palkittavien
valintaprosessiin osallistuu yli 300 muusikkoa, keikkajärjestäjää, toimittajaa ja
muuta aktiivia ympäri Suomen.

Teksti ja kuva © Blues-Finland.com
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT