ARGENTIINALAINEN SAVERIO MACCNE LEVYTTI SUOMESSA

Lapin luonnon inspiroimaa bluesrockia
 
11.7.2018

Musiikki ja rakkaus toivat
argentiinalaisen Saverio Maccnen
Tornioon. Hedelmäksi kypsyi Maccnen ja
Double Acen albumi ”Look Twice”.

Pohjois-Suomi on tuskin todennäköisintä
seutua, jos haussa on argentiinalainen
bluesrockartisti.
Saverio Maccne on
kuitenkin löytänyt kodin Torniosta.
Uutuuslevy on nimeltään ”
Look Twice”, ja
se perustuu tanakkaan voimatriosoundiin.

Maccne on lähtenyt bändeineen juuri
kiertueelle Eurooppaan. Keikkoja on
luvassa Hollannissa, Belgiassa ja
Itävallassa. Levyn kunniaksi keikkoja
Suomeen puuhataan innokkaasti.

Runsaat kaksi vuotta sitten Saverio Maccne
teki
Double Acen kanssa
keikkadebyyttinsä Suomessa. Paikkana oli
Kemi ja tapahtumana Pakkasukko Blues &
Jazz. ”Pakkasukko-viikonlopun
energiapalkinto kuuluu itseoikeutetusti
Saverio Maccnelle”, arvioimme tuolloin.
”Double Ace -kaksikko oli juonessa mukana
ja loi lattiaa järisyttäneen komppivallin.
Maccnen bändi luovi bluesrockin
maastoissa, mielessään muiden muassa
Jimi Hendrix ja Stevie Ray Vaughan.”

"Look Twice" on saatavissa
musiikkipalveluista sekä CD:nä

Katso tästä lisätietoja
Suomessa Saverio Maccne on esiintynyt myös Kalottjazz & Bluesissa, Gamas
Bluesissa ja Blueberry Hill Blues & Jazz -festivaalilla. Lisäksi pohjoisessa on
piisannut baarikeikkaa.

Barrioista Lapin maaseudulle

Buenos Airesista kotoisin oleva Saverio Maccne on tehnyt töitä lukemattomien
musiikinlajien parissa. Rakkaus bluesiin pulppuaa hänen oman musiikkinsa
pohjavirtana: innoittajiin kuuluvat bluesin suuruudet, kuten
Freddie King, Buddy
Guy
ja Albert Collins.

Varhaisteininä Saverio soitti jo ammattimuusikoiden rinnalla kotikaupunkinsa
barrioissa, muun muassa San Telmon boheemissa kaupunginosassa. Hämärät
pubit vaihtuivat konservatorioon, pian maantiehen ja sen avaamiin seikkailuihin.

Yhteistyössä

Rauma Blues 2018

Saverio Maccne: Look Twice     AK-77: Mustan Kissan Luu
.

Kun rakkaus kutsuu, 13 000 kilometrin matka on lyhyt. Niinpä Saverio päätyi
Tornioon. Tornion maaseudulla hän tekee nyt taukoamatonta sävellystyötä
inspiroituen Lapin rauhasta ja luonnosta.

– Minulla on ollut tarve löytää paikka, jossa sieluni ja ruumiini voivat hyvin, löytää
tasapaino ja harmonia, ja se on löytynyt Pohjois-Suomesta, Maccne kertoi
Väylän
Pyörteen haastattelussa.

Bluesrockia tarpeeseen

Uudella ”Look Twice” -albumilla Saverio soittaa basisti Sami Huhtamellan ja
oululaisen rumpalin
Jeremia Kankaan kanssa. Levyn materiaali äänitettiin viime
talvena Oulussa.

Maccne pyrki saamaan levylle omimman osaamisensa: omaleimaisen ja rouhevan
energisen bluesin. Mukana on 70-luvun rock & rollin vivahteita ja rutkasti
tunnetta. Kymmenen biisin kokonaisuudelta löytyvät kahdeksan originaalia sekä
coverit ”Walking Blues” (
Robert Johnson) ja ”Outside Woman Blues” (Blind Joe
Reynolds, Cream
).
Saverio ensimmäisellä Suomen-keikallaan, Kemi 2016

Albumi osoittautuu makupalaksi bluesrockin nälkäiselle. Erityisesti ”Imagination Is
Waiting” ja “Flashing Back” annostelevat rokkaavaa menoa isolla kauhalla.
”Another Circus Left the Town” ja avausbiisi ”Feeling the Blues” tarjoavat hieman
intensiivisemmän katsannon Maccnen ilmaisuun.

”The Only Thing I’ve Got” päästää slide-kitaran irti. Instrumentaali “Running the
Rabbit” avaa koko bändille irrottelumahdollisuuden progressiivisessa
tunnelmassaan. Villi laukka ”Muchas lucecitas” taas muistuttaa muusikon juurista
tervetulleesti.

Saverio Maccne on työskennellyt bossa novaa ja jazzia veivaavissa
hääorkestereissakin, mutta ”Look Twice” -levyllä hän saa toteuttaa omaa
kutsumustaan. Triomuotoisille bluesrockyhtyeille on Suomen keikkamarkkinoilla
tilausta. Saverio Maccne & Double Ace on erinomainen ehdokas tyhjiötä
täyttämään.

PASI TUOMINEN

”Look Twice” -albumin julkaisu keskittyy digitaalisen musiikin kanaville.
Myös erä cd-levyjä on tarjolla.
Katso tästä lisätietoja.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info
setstats
setstats
     
UUSIMMAT