VIIKKOENNAKKO 32/2018
 

Rauma Blues hyökyaallon harjalla
Sugaray Rayford. Kuva: Suzan Jones
5.8.2018

Bluesin kesään saadaan vielä upea tapahtumien rykelmä. Sugaray Rayford
on yksi viikon nimistä. Musiikkitihentymiä luvassa myös Ouluun, Nastolaan,
Kuopioon ja Hyvinkäälle.

Rauma Blues -viikonloppu on yksi vuoden mielenkiintoisimmista, kuten monesti
aikaisemminkin. Perjantaina ja lauantaina yleisö saa rautaisannoksen
amerikkalaista juurimusiikkia kivalla pohjoismaisella lisukkeella.

Sugaray Rayford, joka muistetaan nimekkäästä Mannish Boys -bändistä,
saapuu antamaan näytteen showmiehen elkeistään.
Guitar Slim Jr kulkee omaa
polkuaan, silti unohtamatta kuuluisan isän perintöä. Nuorempaa voimaa Rauma
Bluesin pääkonserttiin takaa laulaja
Annika Chambers.

Rauma Bluesin lauantaista pääkonserttia juhlitaan festivaaliteltassa Rauman
ydinkeskustassa: ohjelmaan kuuluvat myös norjalainen
J.T. Lauritsen & The
Buckshot Hunters
sekä lappilaispainotteinen voimakvartetti Slim Butler & The
Slimcuts
.

Perjantaina homma käynnistyy klubisessioin. Kulttuurikuppila Brummissa esiintyy
Dave Forestfield bändeineen. Ravintola Buena Vistassa biletunnelmasta
vastaavat
Micke, Lefty & Chef feat. Eero Raittinen, ja Café Salissa fiilistelee
harvinaisen soolokeikan merkeissä
Mika Kuokkanen.

Katso
Rauma Bluesin verkkosivuilta lisätietoja tapahtumasta.

Vilkas viikonvaihde

Viikolle riittää isompia tempauksia myös Kuopioon, Ouluun, Hyvinkäälle ja
Nastolaan. Kuopion Maximissa perjantaina esiintyvät
Lisa Lystam Family Band,
Erja Lyytinen, Maria Hänninen & Kaj Kääriäinen
sekä Sami Saari ja Jazzpojat.

Möljä Blues Night saa vuoron Oulussa lauantaina.
Grainne Duffy, Lisa Lystam
Family Band, Erja Lyytinen & Friends ja
Stella Christine hoitelevat musiikin.
Hyvinkään lauantaissa taas mennään Summertime Blues -teemalla.
Juha Kartano
& Jonne Kulluvaara, Frim Fram Quartet
ja Blind Blonde & Bad Looking Boys
esiintyvät.

.

Yhteistyössä

Rauma Blues 2018

Saverio Maccne: Look Twice     AK-77: Mustan Kissan Luu
.

Pieni ja pippurinen Nastola Blues edustaa suomalaisen tapahtumamaiseman
nousevaa voimaa. Festivaalin toinen painos vietetään taidekeskus Taarastissa
sunnuntaina. Vakuuttavinta kokemusta tapahtumassa edustaa Eero Raittinen.
Eero esiintyy
Härkönen-Poutiainen-Partanen -kolmikon säestyksellä.

Tomi Leino Trio ja Titty Bar Tim Blues Band kuuluvat vakiintuneeseen
kotimaiseen kaartiin. Lisäksi Nastola Bluesissa esiintyvät
Elke Q & Blue Moon ja
Mikko Oso & The Blues Riders. Tapahtuma (joka kulkee myös nimellä Sunday
Blues Taarasti) käynnistyy jo kello 14.

Helsingin ohjelmassa on kaksi klubivetoa. Tiistaina soittaa
Jani Jalkanen
(Storyvillen Roots Tuesday) ja lauantaina
The Toreadors (Juttutuvan Ghettobilly).
Torstaina Lahdessa Slim Butler & The Slimcuts musisoi Viraston Roots Thursday -
klubilla.

Pepe Ahlqvist pitää hyvää keskikesän vauhtia yllä. Pepe soittaa jälkikasvunsa
Joel Ahlqvistin kanssa Paraisilla perjantaina (Korppoo, Hjalmar) ja lauantaina
(Kamu). Lisäksi Pepellä on
Antti Sipilän kera keikka keskiviikkona Kotkan
Vaakussa.

Bluesviikko 32

Tampere: Torstaina Jack the Roosterissa soittaa Petri Matero Group. Perjantaina
Paapan Kapakassa J. Jyrkänkoski Blues Band saa vieraakseen Jukka Mäkisen.

Jyväskylä: Ismo Haavisto soittaa Harry’sissä perjantaina ja lauantaina.

Kouvola: Robbie Hill heittää kolme keikkaa Pub 23:ssa. Perjantain ohjelmassa on
iltakeikka, lauantaina skotti soittaa kello 15 ja 20 alkaen. Sunnuntaina samassa
paikassa bluesjamit kello 18 alkaen.

Järvenpää: Eikan Olutpubissa lauantaina Lena & The Slide Brothers.

Helsinki: Nuori duo Milo & Moses lauantaina Storyvillessä.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info
setstats
setstats
     
UUSIMMAT