Kauhavan Puukkobluesissa erikoiskokoonpano
”Tästä tulee kova juttu”
Micke Björklöf & Blue Strip levytysreissulla New Orleansissa 2012
31.5.2019

Micke Björklöf & Blue Strip ja laulaja Johanna Försti alkoivat suunnitella
yhteistä ohjelmanumeroa pari vuotta sitten. Kesäkuussa se toteutuu
Kauhavan Puukkobluesissa.


Juhlallinen, kymmenes
Puukkoblues-festivaali vietetään Kauhavalla kesäkuun
toisena viikonloppuna. Musiikkia Kauhavan työväentalolla on tarjolla kahtena
iltana.

Puukkobluesin erikoisuutena esiintyy kokoonpano, jossa laulaja
Johanna Försti
ja Micke Björklöf & Blue Strip yhdistävät voimansa. Suomalaislaatua edustavat
myös
Tomi Leino Trio ja Frim-Fram Duo.


Perjantai-illan musiikit hoitaa
Rokkipää The Band. Puukkobluesin järjestäjänä
toimii Pitopalvelu Kaija Suokko.
Blue Stripin bändiliideri-laulaja Björklöf ja
rumpali
Teemu Vuorela ovat Kauhavan omia
poikia. Johanna Försti, joka on muun
muassa laulanut soulia taitelijanimellä
Jo
Stance
, on paikallisia hänkin.

– Johannahan on tuosta
naapurikirkonkylästä Evijärveltä kotoisin.
Ollaan tunnettu jo pitkään, Micke Björklöf
kertoo.

– Pari vuotta sitten tuli puheeksi, että olisi
kiva tehdä jotain kimpassa. Jokin aika sitten
näin Johannan keikalla ja diggailin kovasti
hänen rempseästä tyylistään soittaa
kitaraa. Tuli mieleen, että kyllä tämä pitää
nyt hoitaa maaliin. Kun Puukkobluesilla on
10-vuotisjuhlat, tuli oiva tilaisuus tehdä
tämä juttu!

Vaikka Micke Björklöf & Blue Strip menestyy
kansainvälisestikin, tykkää bändi heittää
Kauhavalla vuotuisen ”kotikeikan”. Nyt
kotiyleisö saa nauttia normaalikeikasta
poikkeavan esityksen. Micke sanoo, että
Johanna piti heti yhteistyöehdotuksesta.
– Häneltä tuli biisi- ja sovitusehdotuksia. Ohjelmaan tulee tunnettuja ja
tuntemattomia soul-, blues- ja rhythm & blues -biisejä. Näitä kukin tahoillaan
kelailee, ja yritetään sitten kimpassa saada oma twisti matskuun. Fiilikset ovat
todella hyvät, tästä tulee kova juttu.


Yhteistyössä

Saariblues 7.6. Tampereella

Puukkoblues, Kauhava

Robben Ford 9.6. Helsingin Tavastialla
.

Björklöf ja Blue Stripin kitaristi
Ville ”Lefty” Leppänen tekevät myös duo- ja
triokeikkoja. Trio
Micke & Lefty feat. Chef (basisti-laulajana Miikka Kivimäki)
teki hiljattain onnistuneen kiertueen Euroopassa.

– Todella hyvät fiilikset jäi rundista. Aika tiivis paketti oli, liki kolmen viikon pätkä
yhdellä välipäivällä. Kyllä siinä sai ajella riittämiin, Björklöf virnistää.

– Vastaanotto oli todella positiivinen. Keikkapaikkoja oli pienistä klubeista
konserttisaleihin. Yhtenä kohokohtana oli Münchenin liepeillä sijaitseva, vanhaan
luostariin rakennettu konserttikeskus. Suhteellisen kookas, muutaman sadan
hengen sali. Siinä meinasi vähän kylmät tulla. Mietittiin, miten mahtaa
suomipoikien pikantin, akustisen pikkubluussin käydä… mutta niin vaan sali oli
täynnä ja meininki ihan huikea.

Vastakohdan kiertueella tarjosi Hampurin Reeperbahnin savuinen pikkuklubi,
johon oli pakkautunut ”melko värikästä jengiä”. Kaikki koettu palveli Micke
Björklöfin bändien kansainvälisiä ambitioita.

– Kiertue oli taas askel eteenpäin artistinimen tunnettuuden kasvattamisessa
noilla markkinoilla. Ohjelmatoimiston saama palaute rundista on ollut hyvää.
Uusintakierroksia vierailtuihin paikkoihin on luvassa, iloitsee Micke.

Myös Frim-Fram esiintyy erilaisissa koostumuksissa (videossa yllä kvartettina).
Puukkobluesiin saapuu Frim-Fram Duo, johon kuuluvat bändin ydinhenkilöt:
saksofonisti-laulaja
Sirpa Suomalainen ja kitaristi-laulaja Juki Välipakka.

– Duon kanssa käytän saksofonia paljon säestyksellisenä elementtinä,
Suomalainen kertoo.

– Nautin duokeikoista pienissä intiimeissä paikoissa. Jukin kanssa ollaan soitettu
niin paljon, että duona on helppo irtaantua sovitusta. Biisit saattavat lähteä
aivan toiseen suuntaan kuin oli tarkoitus.

Välipakka sanoo, että kahdella soittajalla saa tarpeen mukaan isonkin soundin.

– Duo on sinänsä aika uniikki, pari numeroa kokoonsa nähden suuremman
kuuloinen. Se on aika tanakkaa, kun on stompbox jalan alla, vähän huuliharppua
telineestä, foni ja skitta, kaksi laulajaa. Moni on tullut ihmettelemään keikalla,
että onko teitä tosiaan vain kaksi, heittää Juki.

Myös Tomi Leino Trioa viedään ahkerasti ulkomaille, joten kaikki Suomen-keikat
kannattaa hyödyntää. Kitaristi-laulaja Leinon soittokaverit triossa ovat basisti
Jaska Prepula ja rumpali Mikko Peltola.

Leinon ryhmän viimeisin kansainvälinen levytysprojekti on tanskalaisen
Big Creek
Slimin
kanssa tehty albumi, jolla soittavat myös Troels Jensen ja Peter Nande.

Kauhavan Puukkobluesissa (14. ja 15. kesäkuuta) iltamat alkavat sekä
perjantaina että lauantaina kello 19.

 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
setstats
setstats
setstats
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
     
 
 
     
 
Etusivulle

Etusivu   Uutiset   Keikkakalenteri   Festarikalenteri

Artikkelit   Artistit   Kuunteluhuone   Info   Some