VIIKKOENNAKKO 32/2019

Rauma Blues 2019

Shemekia Copeland valmiina musiikkielämykseen
 
4.8.2019

Pääkonsertissa Raumalla esiintyvät myös John Primer, John Nemeth,
Trickbag ja Wentus Blues Band. Viikolla makoisat bluesbileet luvassa myös
Kouvolaan.

Amerikkalaiset artistit Shemekia Copeland, John Primer ja John Nemeth
tähdittävät
Rauma Bluesin pääkonsertin lauantaina. Rauma Bluesin
päätapahtuma vietetään kaupungin ydinkeskustan festivaaliteltassa.

Shemekia Copeland edustaa rytmimusiikin komeaa naislaulajien perinnettä
esimerkiksi
Koko Taylorin tapaan. Hän on kova bluesmimmi, mutta ei epäröi
yhdistää musiikkiinsa monia erilaisia aineksia tai kantaa ottavia sanoituksia.
Ennakkoluulottomuudesta käy uusin levy ”America’s Child” osuvana esimerkkinä.


Suomessa Shemekia on esiintynyt aiemminkin, mutta Rauma Blues on hänelle
ensimmäinen. Hän tietää, että Raumalla on muutakin kiintoisaa kuin blues.

– Odotan malttamattomana Vanhan Rauman historialliseen puukaupunkiin
tutustumista. Kuulemani mukaan Raumalla on täydellinen ilmapiiri bluesfestareille.
Eniten odotankin Rauma Bluesin tarjoamaa musiikkielämystä, Copeland kertoo.

Siinä missä Shemekia Copeland loikkii empimättä souliin ja funkiin - jopa kantriin -
John Primer on bluesin tosidiili. Perinteinen blues on hänen juttunsa. Itse
Muddy
Waters
värväsi Johnin kitaristikseen ja bändiliiderikseen 1970-luvun lopulla.
Primer hoiti hommaa useita vuosia, aina Muddyn kuolemaan saakka.

John Primerin sooloura kulminoituu ehkä parhaiten vuoden 1995 albumiin ”The
Real Deal”. Hänen viimeisin kiekkonsa ”The Soul of a Blues Man” ilmestyi viime
vuonna.

John Nemeth taas kuuluu 44-vuotiaana bluesin juniorikatraaseen. Laulaja-
lauluntekijä-huuliharpisti on kotoisin Yhdysvalloista, Idahon osavaltiosta, mutta
hänen musiikkinsa uhkuu bluesin sydänmaiden aineksia. Suomessa Nemeth on
soittanut muun muassa Pori Jazzissa.

Yhteistyössä

Rauma Blues 9.–10. elokuuta

The Aristocrats syksyllä Suomeen
.

Pohjoismaisen kosketuksen Rauma Bluesin pääkonserttiin takaavat
ruotsalaisrunkoinen
Trickbag - kitarassa Tomi Leino - sekä kotimainen Wentus
Blues Band
.

Rauma Bluesin klubi-ilta on perjantaina. John Primer ja
Steve Bell tekevät
työpajahenkisen keikan Cafe Salissa. Buena Vistassa on luvassa tribuutti
slidekitaran mestarille
Elmore Jamesille. Asialla ovat Ismo Haavisto, Andres
Roots
ja Matias Partanen. Kolmannesta perjantaiklubista (ravintola Kallio)
vastaa kokoonpano
Ilkka Rantamäki $ The Bluesbrokers feat. Jukka
Gustavson
.

Kivaa Kouvolassakin

Kouvolan Jaakonpuistossa vietetään bluesfestivaali perjantaina ja lauantaina.
Perjantaina kello 18 alkaen esiintyvät
Konstantin Kovalev Trio, Titty Bar Tim
Blues Band, Jani O’s Blues
sekä Sonny Boy Magnusson. Lauantain aktit ovat Tri
Tolvanen, The Voodoo Blues, Robbie Hill
ja Rain Dogs.

Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy. Lauantaina kello 12 alkaa lasten
ohjelma, ja hieman varttuneimmille on avoinna anniskeluteltta.

Lauantaina
Sara Lee & Tee Tee Jumpin' Duo esiintyy Sipoon Söderkullassa,
paikkana Sibbe.

 
 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
setstats
setstats
setstats
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
     
 
 
     
 
Etusivulle

Etusivu   Uutiset   Keikkakalenteri   Festarikalenteri

Artikkelit   Artistit   Kuunteluhuone   Info   Some