UUTISET
 

Corky Laing’s Mountain Suomeen
Corky Laing. Kuva: Joachim Jüttner
14.10.2019

Mountain-yhtyeen rumpali kiertää kitaristi Richie Scarletin ja basisti-laulaja
Mark Mikelin kanssa. Helsingissä ja Tampereella on luvassa lehmänkelloa
kylliksi.

Maineikas kanadalaisrumpali Corky Laing kiertää parhaillaan Eurooppaa teemalla
"Corky Laing plays Mountain". Kiertue tekee kaksi keikkaa käsittävän
koukkauksen Suomeen. Perjantaina 18. lokakuuta
Corky Laing’s Mountain
esiintyy Helsingin Train Factoryssa. Lauantain keikkapaikkana on Sketsiteatteri
Palatsi Tampereella.

Mountainin sekä West, Bruce & Laingin rumpalina tuttu Corky Laing julkaisi
äskettäin uuden levyn "Toledo Sessions". Kiertueella hän keskittyy vanhojen
hittien tulkitsemiseen.

Kappaleiden välissä yleisöllä on myös oivallinen tilaisuus nauttia melkoiseksi
tarinaniskijäksi tiedetyn muusikon kerronnallista taidoista. Luvassa on yli
viisikymmenvuotisen uran varrella kertyneitä tarinoita esitettävien kappaleiden
takaa ja muustakin. Viime keväänä ilmestyi elämäkerrallinen kirja
”Letters To Sarah”, jonka Corky on koonnut äidilleen tien päältä kirjoittamiensa
kirjeiden pohjalta yhdessä
Tuija Takalan kanssa.

Creamin levyjä tuottaneen basisti-laulaja Felix Pappalardin mielessä kangasteli
kuusikymmenluvun lopulla idea samanhenkistä voimarockia soittavasta bändistä.
Syntyi Mountain. Keulakuvaksi ja laulaja-kitaristiksi löytyi
Leslie West. Bändin
nimi napattiin samoihin aikoihin ilmestyneestä, Pappalardin tuottamasta West-
levystä ”Mountain”. Tuore bändi pääsi heti tositoimiin. Neljännen keikkansa se
soitti Woodstockin festivaaleilla sadoille tuhansille kuulijoille.

Heti kohta jättifestareiden jälkeen rumpaliksi vaihtui Corky Laing. Mountain sai
tunnetuimman muotonsa. Vuonna 1970 ilmestynyt debyytti "Climbing!" oli
menestys. Siltä kuolemattomiksi hiteiksi ovat nousseet vahvasti Corky Laingin
lehmänkelloon nojaava ”Mississippi Queen” ja
Jack Brucelta lainattu ”Theme for
an Imaginary Western”.

Mountainia voi pitää yhtenä tärkeänä osasena kehityksessä, jonka seurauksena
syntyi heavy rock; kivijalan oli rakentanut brittibändien terästämä blues.
Mountainin vuoristoratamaisen uran varrelta ei rockmusiikille ominaisia
sivujuonteita puutu, joten Laingilta tuskin tarinat aivan heti loppuvat.

Nyt Suomeenkin tulevalla kiertueella Corky Laingin kanssa soittavat kitaristi
Richie Scarlet ja basisti-laulaja Mark Mikel. Kummallakin löytyy pitkältä uralta
paljon nimekkäitä etappeja. Rock and rollin keisariksi (humoristisesti) tituleeratun
Scarletin yhteistyökumppaneiden listalle kuuluvat muun muassa
Ace Frehley ja
Chubby Checker
. Mikel puolestaan soitti vuosituhannen vaihteen jälkeen
useammankin vuoden Westin ja Laingin rinnalla viimeisimmässä Mountainin
kokoonpanossa.

Corky Laing’s Mountain (Kanada/USA)

Pe 18.10. Helsinki, Train Factory
La 19.10. Tampere, Sketsiteatteri Palatsi (lämppärinä
Black Dukes)
 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
setstats
setstats
setstats
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
     
 
 
     
 
Etusivulle

Etusivu   Uutiset   Keikkakalenteri   Festarikalenteri

Artikkelit   Artistit   Kuunteluhuone   Info   Some