UUTISET
 

Tähtikaartilta single ”Frozen” tammikuussa
 
8.11.2019

Jake’s Blues Bandin ja Maria Hännisen yhteissingle ilmestyy vihdoin
tammikuussa.

Kappaleen nimi on ”Frozen”. Kokoonpano on väkevää laatua, sillä
lisävahvistuksina esiintyvät laulaja
Hannu Leiden ja klassikkobändi Uriah
Heepistä
tuttu Hammond-urkuri Ken Hensley.

Jake’s Blues Bandissa soittavat kitaristi
Jake Yrölä, basisti Timo Salo ja rumpali
Juha Yrölä. Yhtyeen ja Hännisen yhteisprojektista saatiin vihiä jo helmikuussa,
kun ”Hepe” Salo kertoi suunnitelmista Blues-Finland.comille.

– Marian kanssa meillä musiikkimaut ja energiat kohtaavat. Maria jatkaa myös
omia kuvioitaan vanhaan malliin, onhan hän erittäin haluttu artisti moniin
projekteihin. Kimpassa tehdään Marian kanssa keikkaa kysynnän mukaan, Salo
sanoi.

Jake’s Blues Band on toiminut enemmän ja vähemmän aktiivisesti lähes 30
vuoden ajan. Levytyshistoriasta löytyvät läjä omakustanteita,
Dave Lindholm-
yhteislevy, bändin mukaan nimetty albumi vuodelta 2005 sekä studiolivet vuosilta
2011 ja 2017.

Turenki Recordsilta kerrotaan, että ”Frozen” ilmestyy 12 tuuman
vinyylimaksisinglenä, ja toiselta puolelta löytyy Helsingin Tavastialla äänitetty
liveveto. Ilmestymispäivä on 31. tammikuuta.
 
 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
setstats
setstats
setstats
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
     
 
 
     
 
Etusivulle

Etusivu   Uutiset   Keikkakalenteri   Festarikalenteri

Artikkelit   Artistit   Kuunteluhuone   Info   Some