BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
28.1.2013
Varhaman trilogian
päätösosa
Baby Boy Varhaman albumi ”Work and
Love, Love and Work” sisältää kappaleita
pitkältä aikajanalta. ”Olen omissa
biiseissäni aina pyrkinyt rehellisyyteen ja
välttämään kliseitä”, artisti sanoo.

Lahtelaisen artistin Baby Boy Varhaman uusi
levy ”Work and Love, Love and Work” on
ilmestynyt. Viime kesänä Orimattilan Oriville-
studiolla purkitettu pitkäsoitto pitää sisällään
yhdeksän kappaletta, joista kuusi on
Varhaman omaa käsialaa.

”Tämä levy on kolmas osa trilogiassa, jonka
aikaisemmat osat ovat 'Lahti Blue' ja 'The
Year Of The Blues'”, Varhama kertoo Blues-
Finland.comille. ”Levyjen konsepti on sama.
Pentti "Baby Boy" Varhama
Lähinnä meikäläisen omaa tuotantoa vähän laajemman soittokaverijoukon
tulkitsemana.”

Levyn teko tuli ajankohtaiseksi, koska
The Baby Boy Varhama Blues Band on
tullut tiensä päähän. Yhtyeen nimimiehen mielestä oli koittanut aika tallentaa
musiikkia, jota pitkäaikaisten yhteistyökumppaneiden kanssa oli soitettu.
Uutuuslevyn kokoonpanosta löytyy tuttuja nimiä kuten
Miikka Kallio, Esa Korja,
Matias Partanen, Lari Hermanni Lius
ja Marle Mikkola.

Pitkäaikaisin soittokaveri on tenorisaksofonisti
Martti Peippo. ”Hän soitti
liidaamassani
Blue Drag -yhtyeessä jo 80-luvulla. Vastavuoroisesti minä olin
solistina Maran silloin kipparoimassa
Lahti Big Bandissa. Toisaalta Maran kanssa
en ole viimeiseen pariin kymmeneen vuoteen soittanut kuin satunnaisesti.”

”Näistä muusikoista viimeisen kymmenen vuoden aikana olen eniten soittanut
Blues Bandin kavereiden ja Miikka Kallion kanssa. Olen tälle levylle pyrkinyt
biisikohtaisesti haalimaan parhaat mahdolliset muusikot.”
Pitkällä aikajänteellä

”Work and Love, Love and Work” sisältää
Varhaman säveltämiä biisejä viime vuosilta,
mutta on mukana peräti 70-luvultakin peräisin
olevia kappaleita. Artisti kannustaa yleisöä
tutustumaan teokseen intensiivisesti. ”Biisien
syntyfiiliksiä voi pähkäillä tulkintaa
kuuntelemalla ja sanoitusta tsekkaamalla.
Kansistakin voi löytää symboliikkaa, jos sitä
haluaa etsiä.”

Johtoajatus on joka tapauksessa esittäytyä
tavalla, johon ei joka päivä törmää. ”Olen
Kuvat levyn kanteen otti Juha Tanhua.
omissa biiseissäni aina pyrkinyt rehellisyyteen ja välttämään kliseitä, joita niin
monet bluesbiisit ovat pullollaan.”

Varhaman bändeistä Baby Boy Varhama &
The Little Easy on tällä hetkellä
aktiivisin. Bändi sekoittaa varhaisjazzia ja perinnebluesia ”New Orleans -
henkisesti virnistellen”. Instrumentaatioon kuuluvat laulu, piano, tuuba ja rummut.
”Tälle bändille olisi kiva saada kesäkeikkoja”, Varhama heittää verkot vesille.

Pentti ”Baby Boy” Varhama (s. 1951) on elänyt opiskeluaikojaan lukuun ottamatta
Lahdessa kaksivuotiaasta asti. Hänen levyttäneitä bändejään ovat
The Jinx, Baby
Boy Varhama & Blue Drag, Baby Boy Varhama &
Misc Co ja Lahti Blue. Edellinen
artistin omalla nimellä julkaistu pitkäsoitto on "
Year of the Blues" (2007). Runsaat
kaksi vuotta sitten ilmestyi levy ”
A Long Time Comin'”, jolla Varhama ja The Jinx
tulkitsivat maaseutubluesin mestareiden kappaleita.

PASI TUOMINEN

Baby Boy Varhaman uutuutta ”Work and Love, Love and Work” on saatavilla erityisen hyvin
varustelluista liikkeistä (
Fennica Records, Stupido Shop). Levyn voi myös tilata artistin
kotisivuilta.
 
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English